Uusi amerikkalainen elokuva iskee fasismia, homofobiaa ja poliisiväkivaltaa vastaan

Pelottavan ajankohtainen arkistoelokuva 1930-luvulta. Spike Lee tulkitsemassa Beckettiä afroamerikkalaisessa lähiössä. Mormonien suhde omiin seksuaalivähemmistöihinsä. Uusi amerikkalainen elokuva iskee fasismia, homofobiaa ja poliisiväkivaltaa vastaan.

New York. Madison Square Garden on tupaten täynnä. Hurmioitunut 20 000 hengen yleisö hurraa, kun lavalla seisova mies julistaa palauttavansa Yhdysvallat niille, joille se kuuluu.

Lavalle juoksee häirikkö. Hänen kimppuunsa säntää uniformuun pukeutuneita miehiä, jotka taltuttavat ja pieksevät hänet.

Tämä kaikki voi kuulostaa tutulta, mutta jokin on vinossa. Uniformut ovat kuitenkin kuin saksalaisia sotilaspukuja. Hallin seinältä yleisöä katselee George Washington, jonka muotokuvaa reunustavat koristeelliset hakaristit.

Kyse ei ole fiktiosta. Sundance-festivaalilla ensiesityksensä saanut lyhytdokumentti A Night at the Garden on koostettu vuoden 1939 helmikuussa New Yorkissa järjestetyn natsimarssin kuvamateriaalista.

Fake news, Trump-pam-paa

Park City. Salt Lake Cityn kupeessa järjestettävä Sundance-festivaali on pitkään näyttänyt, minne amerikkalainen elokuva on menossa. Tammikuussa festivaalilla esitetyt elokuvat lupaavat, että tulossa on kokonainen sukupolvi kantaaottavia elokuvantekijöitä.

Yksi heistä on New Yorkissa asuva Maxim Pozdorovkin, joka tunnetaan muun muassa Pussy Riot: A Punk Prayer -dokumenttielokuvan ohjaajana. Hänen uusi elokuvansa Our New President kertoo Donald Trumpin noususta Yhdysvaltain presidentiksi erikoisesta vinkkelistä.

– Halusin tehdä dokumenttielokuvan, jossa ei olisi yhtä ainutta faktaa, Pozdorovkin kertoi Park Cityssä.

Our New President on koostettu kokonaan Venäjän valtiollisten tv-kanavien materiaalista. Niiden antama kuva Trumpista on niin villiä propagandaa, että sen on vaikea uskoa perustuvan oikeisiin uutiskuviin.

Lopputulos on yhtä pelottava kuin se on hulvaton. Yhdessä kohdassa uutistenlukija vertaa Trumpia englantilaiseen lordiin ja moittii Barack Obaman elehtivän kuin viidakossa. Toisessa tavalliset venäläiset onnittelevat Trumpia lauluilla, joiden tyylilaji vaihtelee kansanlaulusta hiphopiin.

Käyttämällä posketonta propagandaa pitkänä kollaasina elokuva kääntää sen itseään vastaan. Yksittäisinä pätkinä tällaiset uutiset ja katsaukset saattaisi ohittaa olankolautuksella. Yli 70 minuuttia riittää viemään niiltä kaiken mahdollisen pohjan.

Pozdorovkin sanoo, ettei hän pelkää Venäjän kostoa.

– En tiedä, mitä he voisivat tehdä. Olemme käyttäneet vain heidän omaa materiaaliaan.

Hiljainen sankari

Salt Lake City, 1980-luku. Odotushuoneessa lojuu kuolemaa tekeviä. Nuori opiskelija on kuljettanut sairasta ystäväänsä sairaalasta toiseen. Heidät on käännytetty jo neljän lääkärin luota. Yhdestä vastaanottohuoneesta heidät on huudettu ulos.

Lopulta miehet ovat päätyneet katoliseen Pyhän Ristin Sairaalaan. Siellä ystävän ottaa vastaan tohtori Kristen Ries. Historia tulee tuntemaan hänet Utahin osavaltion ainoana lääkärinä, joka suostui hoitamaan HIV-potilaita epidemian puhjetessa.

– En kokenut tekeväni mitään erikoista. Tein vain sen, mikä oli oikein ja huolehdin kanssaihmisistäni, Ries sanoi Sundancessa Quiet Heroes -dokumenttielokuvan maailmanensi-illassa.

Mormonikirkko pelkäsi homotaudiksi leimattua HIV:tä niin paljon, että se sulki silmänsä joukostaan kuolevilta. Homojen lisäksi tautiin sairastui tietenkin myös paljon muita: huumeidenkäyttäjiä, verensiirron saaneita ihmisiä ja valeavioliittoon joutuneita vaimoja.

Quiet Heroes on yksi elokuvista, joilla Utahissa järjestettävä Sundance-festivaali haastoi tänä vuonna vahvasti uskonnolliset kotikontunsa. Siinä missä se kertoo tappavista ennakkoluuloista lähihistoriassa, osuu toinen paikallinen dokumenttielokuva lähemmäs nykyhetkeä.

Muuttuva uskonto

Salt Lake City, 2010-luku. Utahissa ei voi kuunnella radiota kovinkaan kauan ilman, että ilmoille kajahtaa Imagine Dragonsin hittisingle Believer. Mormonialueella uskotaan paitsi siihen, että Jeesus kävi Amerikassa, myös paikallisiin julkkiksiin.

Imagine Dragonsin laulaja Dan Reynolds on ehkä maailman kuuluisin mormoni. Believer-dokumentti kertoo Reynoldsin aloittamasta LoveLoud-kampanjasta, jonka tarkoituksena on saada mormonikirkko hyväksymään homot joukkoonsa.

– Monet lapsuudenystävistäni olivat homoja mormoneja. Jopa sivusta seurattuna heidän kärsimyksensä oli liikaa. Näin, miten paljon he halusivat uskoa, mutta myös rakastaa ja olla omia itsejään, Reynolds kertoi Sundance-festivaalilla.

Nyt myös mormonikirkko on havahtunut nuorten itsemurhien jyrkkään kasvuun Utahin osavaltiossa. Tällä hetkellä kirkko kuitenkin opettaa ratkaisuksi selibaattia ja miesten ja naisten välisiä avioliittoja seksuaalisesta suuntautumisesta välittämättä.

Reynolds sanoo olevansa toiveikas siitä, että asiat ovat muuttumassa.

– Mormonien jumala on aktiivinen. Mustia ei ennen hyväksytty mormonipapeiksi, mutta sitten Jumala sanoi, että sen on muututtava, laulaja perusteli Variety-lehden haastattelussa.

Välikohtaus Vermont Squarella

Los Angeles. Martin Luther King Boulevardin suunnasta kuuluu noin kymmenen pamahduksen nopea sarja. Kuin ilotulitteita. On tammikuinen aamupäivä pari viikkoa ennen Sundance-festivaalia.

Poliisiautot ja helikopteri ovat paikalla alta aikayksikön. Kadunkulmassa seisoo poliiseja aseet ojossa. Muutaman metrin päässä kadulla makaa ammuttu mies.

Vaikka poliisit saapuvat paikalle kuin tuulella ratsastaen, kestää heillä ainakin kymmenen minuuttia mennä miehen avuksi. Megafoniin huutaen he komentavat häntä ensin levittämään kätensä ja kääntämään päänsä vasemmalle.

”Olen aseeton!” mies huutaa. Lopulta poliisit uskaltautuvat hänen luokseen. Mies viedään pois paikalta. Katuun jää veriläikkä, jonka poliisin siivooja pesee pois illansuussa.

Tämä ei ole elokuvaa.

Kun toinen ihminen makaa maassa ammuttuna ihonvärinsä takia, on oma etuoikeus ja sen täydellinen epäoikeudenmukaisuus mykistävä.

Todistin Los Angelesin poliisin voimankäyttöä 11. tammikuuta, tasan viikko ennen Sundance-festivaalia. Asuin tuolloin hetken Vermont Squaren kaupunginosassa eteläisessä Los Angelesissa.

Vermont Square on köyhää aluetta, jonka asukkaista valtaosa on afroamerikkalaisia ja latinoja. Paremmilla alueilla tällaista ei tapahtuisikaan. Tilastojen mukaan aseettomalla afroamerikkalaisella on moninkertainen todennäköisyys joutua poliisin ampumaksi aseettomaan valkoiseen verrattuna.

Tämä päti myös tammikuisena torstaina luodeista vakavasti haavoittuneeseen Dexter Whiteen. Ampumisen syynä oli, että hän oli ottanut esiin epäilyttävän objektin. Kolme poliisia avasi tulen. Whiten vierestä löytyi kännykkä.

Kun toinen ihminen makaa maassa ammuttuna ihonvärinsä takia, on oma etuoikeus ja sen täydellinen epäoikeudenmukaisuus mykistävä.

Miten tämä liittyy amerikkalaiseen elokuvaan? Paljon enemmän kuin uskoisitkaan.

Jälleen risteyksessä

Chicago. Martin Luther King Driven ja East 64th Avenuen risteys. Kaupungin vaarallisimpia kulmia. Kaksi afroamerikkalaista miestä lorvii katulampun alla, jauhaa paskaa ja unelmoi paremmasta huomisesta, jossa samppanja virtaa ja kulhot ovat kukkuroillaan kaviaaria.

Läheltä kajahtavat laukaukset ja sireenien ulvonta saavat heidät heittäytymään maahan.

Poliisiväkivalta on tullut rauhalliseen 8 000 asukkaan Park Cityyn. Onneksi kuitenkin vain valkokankaalla.

Kyseessä on afroamerikkalaisen elokuvan legendan Spike Leen uusin projekti, taltiointi Chicagon Steppenwolf-teatterin Pass Over -esityksestä. Antoinette Nwandun kirjoittama Pass Over on mukaelma Samuel Beckettin näytelmästä Huomenna hän tulee.

Alkuperäisessä absurdin teatterin klassikossa odotetaan asioita, jotka eivät koskaan tapahdu. Mukaelmassa joka päivä on kadunkulmassa samanlainen eikä odotettu parempi huominen tule toivomalla.

Absurdius sopii hyvin kuvaamaan Yhdysvaltain afroamerikkalaisten lähiöiden näköalattomuutta. Tai niin kuin Kitch pohtii kadunkulmassaan:

– Miten voimme päästä toiselle puolelle, kun meitä ammutaan jos yritämme.

Sormi liipasimella

Sundancessa näkemistäni 17 elokuvasta kahdeksassa oli vähintään yksi paha ja väkivaltainen poliisi. Se ei ole ihme maassa, jossa poliisi ampui viime vuonna kuoliaaksi 987 ihmistä.

Oudompaa on, että poliisiväkivaltaan liittyvä rasismi on niin pitkään ollut nousematta aiheeksi.

– Kahden vuoden takainen kohu Oscar-gaalan kokonaan valkoisista näyttelijäehdokaslistoista muutti sitä, miten elokuvia rahoitetaan, Sundancen ohjelmistosta vastaava John Cooper kertoi festivaalin lehdistötilaisuudessa.

Taustalla vaikuttaa myös vuonna 2013 poliisiväkivaltaa vastustamaan syntynyt Black Lives Matter -kampanja. Se on myös olennainen tekijä Reinaldo Marcus Greenin esikoiselokuvassa Monsters and Men, joka kertoo yhden ampumatapauksen vaikutuksesta kolmen afroamerikkalaisen miehen elämään.

Ampumistapauksen videolle kuvannut nuorukainen joutuu hankaluuksiin poliisin kanssa samalla kun musta poliisi yrittää perustella kutsumuksensa itselleen. Kolmas päähenkilö on aiemmin uraansa keskittynyt nuori baseball-kyky, joka haluaa tehdä jotain hyvää.

Parhaiten poliisiväkivallan kauhun välittää yllättäen komedia. Blindspotting kertoo vaikeuksia välttelevästä Collinista (Daveed Diggs), joka pääsee lyhyeltä vankilareissulta ehdonalaiseen. Pari päivää ennen vapauttaan Collin näkee kuitenkin, miten poliisi ampuu aseettoman miehen kadulle.

Tapaus on kuitenkin vasta alkua amerikkalaisen asekulttuurin ja ihonväriin liittyvien ennakkoluulojen kritiikille. Samalla Blindspotting näyttää, että komedia voi olla yhtä aikaa vakava ja hauska.

Sekä Blindspotting että Pass Over antavat päähenkilöilleen mahdollisuuden maksaa potut pottuina. Näin Uudet rohkeat amerikkalaiset elokuvat ehdottavat kuitenkin, että sankari voikin olla se, joka ei vedä liipasimesta.

Amerikkalaisen elokuvan perinteet huomioon ottaen sitä voi pitää todellisena kapinana.

Edit: 1.2.2018 Korjattu kieliasua.