Ruusunen ja muita klassikkosatuja Areenassa – tarinoissa mittelevät valon ja pimeyden voimat
"Fiat lux – tulkoon valkeus!" hyvän haltijan kasvot valaisivat koko tv-ruudun. Vuonna 1982 esitetty televisioteatterin Prinsessa Ruusunen on jättänyt muistiin hehkuvan jäljen. Vielä nytkin silmä sivuuttaa aikansa tv-tekniikan ja näkee taian. Klassikkosaduissa pimeys ja valo, hyvä ja paha hakevat rajojaan voimallisesti. Areenaan kootuissa toivotuissa saduissa nähdään Ruusunen mm. Susanna Haaviston ja Karvakuonon hahmossa, piirrettynä sekä Sinikka Sokan vivahteikkaasti kertomana. Sokan tarinoimina eläväksi tulevat myös monet muut Grimmin sadut.
Toivottuja klassikkosatuja Yle Areenassa
Satu voi avata silmät näkemään taikamaailman vaikka keittiön ikkunasta. Niin kävi vuonna 1982, kun Sinikka Sokan esittämä äiti alkoi kertoa tarinaa kohta koittavien kuninkaallisten ristiäisten järjestelyistä. Televisioteatterin Prinsessa Ruususessa draaman ainekset alkavat kiehua jo keittiössä. Koska kultalautasia löytyy vain kuusi, on haltijakummienkin määrää rajattava. Harvalukuisten kultalautasten lisäksi Tuonettaren kutsumattomuuden taustalla ovat kuulemma myös vaikeat diplomaattiset syyt. Eikä selkkaukselta vältytä nytkään. Lukuisissa ruususversioissa yhteisenä on säilynyt uhkaus ikiuneen vaivuttavasta värttinän pistosta.
Tätä 1980-luvulla lähetettyä Prinsessa Ruususta olen itse veivannut vissiin niinkin tiuhaan VHS-kasetilta, että iso osa selkeästi sanailluista ja usein riimitellyistä vuorosanoista kipuaa mieleen jo etukäteen. Muitakin toiveita tästä tv-näytelmästä on vuosien varrella tullut, mutta koska omassa mielessäni tämä on yksi toivotuista toivotuin, on liki liian jännittävää katsoa, onko taika yhä tallella. Mihinkään objektiiviseen katsomiskokemukseen vahvoilla tunnemuistoilla on vaikea päästä, vaikka välissä on 36 vuotta. Näytelmä on erittäin näytelty, tv-efektit ovat silmiinpistäviä. Mutta sama ilmiö, joka toi ruudun läpi Nukku-Matin unihiekan, kipunoi loitsuissakin. Kyllä tämän toiveen takana kehtaa seistä kirkassilmäisenä aikuisenakin, ja näytelmän tohtii näyttää tämänkin ajan lapsille.
Sadun hyvää ja pahaa, oikeaa ja väärää on tässä tv-näytelmässä monenlaista. Kuningas (Tauno Söder) on liian kansanomainen ainakin itsensä korkealle korostavan hovimarsalkan (Pekka Autiovuori) mielestä. Kasvaessaan prinsessa Ruusunen (Susanna Haavisto) ilmentää liikaa sisäistä kauneutta, eikä ymmärrä valtioneuvoksetar Kunigundan (Liisamaija Laaksonen) neuvoja muodista ja hyväntekeväisyyden muotoseikoista. Naiselle on tässä monta mallia. Hyvyyttä ryöppyää joillain hahmoilla jopa ylitsevuotavasti, mutta vastaavasti kukaan ei ole pelkästään paha. Taikavoimissakin on inhimillinen puolensa, ja pinnallisimmassakin päsmärissä on syvää huumoria. Vaikka prinsessa Ruususen tarina olisi moniin kertoihin ulkoluettu, niin tästä Pekka Suhosen Topeliuksen tarinan pohjalta kirjoittamasta näytelmästä löytyy vielä uusia juonteita.
Ruususen tarinaa ja Grimmin satuja
"Satua on kaikkialla, jos sen vain osaa oikein nähdä. Mutta elää sadussa – se on jo ihan toinen juttu", miettii Sinikka Sokan esittämä 1980-luvun äitihahmo satuhetken jälkeen. Sadussa elämisestä tulikin Sinikka Sokan juttu kymmeniin Grimmin satujen televisiointeihin 1997–1999. Grimmin satuja -sarjassa Sokka kertoo myös Ruususen tarinan:
Grimmin sadussa vuonna 1981 Ruusunen on nähty myös piirrettynä, samoin Paperinukketeatterin Prinsessa Ruusunen -tulkinnassa 1988.
Karvakuonojen satuteatterikin tarttui klassikkosatuun 1983, Ransu esitti Ruususen myös Riitta Bloigu-Oeyn kanssa 1994.
