Susinukke Kosola kirjoitti kirjan ihmiselle, joka haluaisi huutaa aargh ja heitellä itseään ympäri seiniä

Susinukke Kosola kirjoittaa nurkkaan ajetun ihmisen turhautumisesta, mutta Varisto ei ole vihainen kirja. Kaiken takana on lempeä ja ymmärtäväinen ihmiskuva. Runoilija halusi myös tutkia, mitä tapahtuu, kun kirjaa ei voi ostaa rahalla. Uuden teoksen hinta on tunnustus, jonka ihminen kirjan halutessaan tekee.

- Olen varmasti aika epänormatiivinen ihminen, jos peilaisin itsenäni yhteiskunnan normeja vasten. Mutta se asia ei minua arjessani jahtaa, sanoo Susinukke Kosola.

Kosola eli Daniil Kozlov on nukkunut edellisenä yönä 12 tuntia. Sitä edellisen yön hän on tanssinut metsässä järjestettävillä festivaaleilla.

Hyväntuulinen runoilija sanoo olevansa hölisijä puhuessaan, mutta kiteyttäjä kirjoittaessaan. Haastattelusta tulee pitkä, sillä Susinukelta eivät sanat lopu.

Pietarissa syntynyt, mutta Suomessa kasvanut runoilija on puhunut julkisuudessa ulkopuolisuudesta. Sitä hän koki esimerkiksi turkulaisessa lähiössä venäläisen taustansa takia. Puheessa oli aina väärä korostus: suomalaisille liian venäläinen, venäläisille liian suomalainen.

- Ulkopuolisuudesta puhuminen tuntuu vähän nihkeältä. Vaikka olen edelleen monella tapaa ulkopuolinen, elän nyt sellaisessa tilanteessa, etten joudu asiaa käytännössä kohtaamaan. Kaikilla sitä mahdollisuutta ei ole. Esimerkiksi rodullistetut ihmiset eivät pääse ulkopuolisuudestaan eroon.

Susinukke Kosola vedettiin kirjallisuuspiireihin esikoisteoksensa ilmestyttyä vuonna 2014. Runokirjoja on tullut kolme ja hän opettaa kirjoittamista. On kavereita ja taloudellisestikin menee “ihan ok”.

Katselen tätä kaikkea samalta kadulta kuin kaikki muutkin.

Varisto - tutkielma tyhjyydestä hyllyjen takana on aluksi vimmainen, mutta viimeisessä luvussaan herkkä kirja. Kosola kirjoittaa tästä ajasta ja informaation paljoudesta. Kirjan ensimmäiset ajatukset syntyivät, kun hän kirjoitti näyttämölle esitettäväksi tekstiä, jossa oli puhekielimäisiä ilmaisuja, listoja ja ajatuksen vyöryä.

- Huomasin, että se muoto resonoi tämän ajan kanssa. Kirja ei ole vihainen. Se kertoo enemmänkin turhautumisesta, purkauksesta, joka syntyy nurkkaan ajetulle ihmiselle. Sellaiselle, joka haluaisi huutaa aargh ja heitellä itseään ympäri seiniä.

Kosola ei halunnut luoda Varistoon erityisiä “pahiksia”, koska monet asiat ajassamme ovat solmussa keskenään. Esimerkiksi internet on yksi solmu, joka mahdollistaa paljon hyvää, mutta tarjoaa myös tilan itsepetokselle ja erilaisille törmäyksille.

- En halunnut kirjaan puhujaa, joka katselee runollisesta norsunluutornista, miten te maan matoset siellä sivilisaatiossanne epäonnistutte. Katselen tätä kaikkea samalta kadulta kuin kaikki muutkin.

Varistossa kirjan hahmot toistelevat haluavansa olla “todellisia, uniikkeja ja pantavia”. Ja toisinaan vielä “autenttisia”. Ovatko ne ihmiseen kohdistuvia paineita?

- Noihin sanoihin kiteytyy paljon ihmisen perustarpeista, tragikoomisellakin tavalla. Minulla on esilukijoiden joukko: kirjallisuudentutkijoita, runoilijoita, dramaturgeja, anarkistihippejä ja juoppoja, jotka vihaavat runoutta - suuri osa heistä tunnisti sanoista itsensä ja halunsa.

Varisto muistuttaa monimutkaisen ja ristiriitaisen ihmisen olemassaolosta.

Varisto on poikkeuksellinen kirja. Kosola on kirjoittanut sen käsin. Käsinkirjoittamalla runoilija halusi luoda kirjaansa kuvallisuutta, joka näyttää erilaiselta kuin “sieluton typografia”.

- Jokaisen sanan takana on ihminen ja henkilö. Käsinkirjoittaminen muistuttaa monimutkaisen ja ristiriitaisen ihmisen olemassaolosta, Kosola sanoo.

Varistoa ei voi ostaa rahalla, vaan sen saa omakseen tekemällä tunnustuksen kirjan välissä olevalle kortille. Kosola halusi luoda teoksen, jota on vaikea lukea mitään kirjallisuustraditiota vastaan ja tutkia, mitä tapahtuu, kun kirjaa ei makseta rahalla. Ihmiset olivat aluksi hämmentyneitä.

- Kirjan julkistustilaisuudesta sain kuitenkin palautetta, että tunnustaminen - vaikka sen voi tehdä nimettömänä - yhdisti toisilleen vieraita ihmisiä. Itse tietenkin vain ryntäilin siellä ympäriinsä, enkä tuntenut mitään, Kosola nauraa.

Kosola siis kerää lukijoilta dataa heistä itsestään. Mitä tunnustuksille tapahtuu?

- Sisältö ja määrä ratkaisevat: tutkin onko siellä jotain säännönmukaista. Datan laatu määrää sen lopullisen muodon. Onko se näyttelytila, joka vuorattu tunnustuksilla vai jotain muuta? Ilkeää olisi, että kokoaisin ne kirjaksi ja myisin rahalla, jolloin voisi laskea tunnustuksen hinnan. Mutta niin en halua tehdä, sanoo Kosola.

Lempeä ja ymmärtäväinen ihmiskuva on anarkistisissa liikkeissä sisään nivottu ajatus.

Susinukke Kosolaa on sanottu anarkistiksi. Jos kokemus ulkopuolisuudesta on muuttunut kirjailijauran aikana, miten on käynyt anarkismille. Onko hän yhä anarkisti?

- Varmaan, sanoo 27-vuotias runoilija ja miettii. - Koen olevani anarkistina ideaalien ja ajatusten kannalta osa historiallista liikehdintää. Mutta kun nimeää itsensä anarkistiksi, päätyy antamaan väärän kuvan suurimmalle osalle ihmisistä, siksi “mainostan” asiaa nykyään harkitummin.

Hän löytää runoudesta ja anarkismista yhteisiä piirteitä. Kosolalle anarkismissa keskeistä on epähierarkisuus, demokraattisempi päätöksenteko ja ruohonjuuritason toiminta sekä kapitalismin kritiikki.

- Runouden kenttä on uudelleen järjestäytymässä, se on demokratisoitunut ja moniäänistynyt. Enää ei ole vain isoja portinvartijoita, kustantaminen on siirtynyt pienemmille toimijoille ja epämääräisemmillekin kollektiiveille.

Kosola oli jonkin aikaa itsekin kustantaja, mutta laittoi toiminnan tauolle ainakin joksikin aikaa. Kustantaminen oli hänelle vapaaehtoista toimintaa ja kun vastuu ja laatukriteerit kasvoivat, tuntui etteivät voimat ja aika riitä.

Anarkismia runoilija näkee myös runouden kielessä, joka pyrkii uudistamaan kielenkäyttöä. Kieli on hänelle itselleenkin leikkiä ja rajojen kokeilemista.

Kosolan runoissa on myös suoraa yhteiskuntakritiikkiä, joka johtaa juurensa paitsi anarkistiseen, myös jälkivasemmistolaiseen liikkeeseen. Mutta anarkismia voi löytää myös runojen ihmiskuvasta.

- Kaiken takana on lempeä ja ymmärtäväinen ihmiskuva, se on kaikissa anarkistisissa liikkeissä sisään nivottu ajatus. Ajatus siitä, että ihminen on lähtökohtaisesti empaattinen ja altruistinen, rakastava olento.

Susinukke Kosolan runoteos Varisto on ehdolla Ylen Tanssiva karhu -runouspalkinnon saajaksi vuonna 2018.

Tanssiva karhu on Ylen vuodesta 1994 lähtien runoteokselle jakama palkinto. Palkintosumma on 4 000 euroa.

Tanssivan karhun raati perustelee teoksen ehdokkuuden näin:

Susinukke Kosola on kirjoittanut Variston käsin: mustalla ja punaisella tussilla, tikkukirjaimilla ja kaunistelemattomalla kaunolla. Näillä visuaalisilla keinoilla Kosola synnyttää lukukokemuksen, jossa paperilta välittyy runoesitys, näkyy sen esittäjän äänenpainot ja dramaattiset tauon paikat. Kosola on niellyt sisäänsä yliannostuksen sosiaalisen median uutisvirtaa. Hän puskee sen ulos muodossa, joka tekee näkyväksi tälle ajalle ominaiset itsepetoksen erityispiirteet. Kosola ei jätä lukijaa yksin tyhjyyteensä. Hän ehdottaa ratkaisuksi noloutta ja rakkautta. Varisto on myös taideteko. Kirjaa ei voi ostaa. Sen saa, kun kertoo anonyymisti jonkun valonaran tunnustuksen, toiveen tai tapahtuman.

Kulttuuriykkönen:

Kulttuuriykkönen: Nykyrunous kommentoi yhteiskuntaa ketterästi – me esittelemme Tanssiva Karhu -runopalkintoehdokkaat

52:32