Hyppää pääsisältöön

E-urheilu

Tanskalaiset juhlivat tänään Globenilla – mutta viekö DreamHack Mastersin voiton Astralis vai North? Seuraa suorana

Vuodelta 2018
Ohjelma ei ole enää saatavilla

Tukholman DreamHack Mastersin loppuottelussa kohtaavat tanskalaisjoukkueet Astralis ja North. CS:GO-suurturnauksen finaalia seurataan suorana Yle Areenassa noin kello 18.35 alkaen.

Maailman tämän hetken parhaana joukkueena pidetty Astralis eteni jatkopeleistä finaaliin kahdella puhtaalla 2-0-voitolla. Ensin kaatui brasilialainen MIBR, sitten ruotsalaisyleisön harmiksi kotijoukkue Ninjas in Pyjamas.

North käsitteli Globen-areenalla pelatussa puolivälierässä lauantaina ukrainalaisvenäläisen Natus Vinceren kahdessa kartassa, mutta sunnuntaina saksalaisorganisaatio Mousesportsin joukkue oli kovempi pala.

Suomalaispeluri Miikka "suNny" Kempin edustama Mousesports vei avauserän nimiinsä murskaavasti 16-0. North kuitenkin sisuuntui ja voitti kaksi karttaa putkeen edeten sunnuntai-illan loppuotteluun.

Finaalissa Astralis on paperilla ennakkosuosikki, mutta toisaalta turnauksen avanneessa lohkovaiheessa joukkue joutui yllätetyksi. Juuri North vei torstaina pelatussa jännärissä voiton ja näin sillä on "nokitteluoikeudet".

Loppuottelu nähdään suorana Yle Areenassa sunnuntaina 2.9. noin kello 18.35 alkaen. Lisäksi kooste finaalista esitetään myöhemmin illalla TV2:ssa kello 22.05.