Narrin paikalta vallan kahvaan: Miksi äänestäjä luottaa koomikkoon?
Huhtikuun ensimmäisenä aamuna uutisissa raportoitiin jotain, joka sai unenpöpperöisen hieraisemaan silmiään uudemman kerran: Ukrainan presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen oli voittanut tv-koomikko.
Kyseessä ei ollut aprillipila. Vaalien ennakkosuosikiksi noussut Volodymyr Zelenskyi oli päihittänyt muun muassa istuvan presidentin Petro Porošenkon.
Koomikko Zelenskyi ei ollut julkaissut vaaliohjelmaa tai osallistunut vaalikeskusteluihin. Politiikasta hänellä oli kokemusta vain televisiotyönsä kautta: Zelenskyi esittää Kansan palvelija -nimisessä ohjelmassa historianopettajaa, joka valitaan yllättäen presidentiksi.
21. huhtikuuta selviää, onko totuus tarua ihmeellisempää, kun Zelenskyi ja Porošenko kohtaavat presidentinvaalien toisella kierroksella.
Näyttelijä Miitta Sorvali ja koomikko-kirjailija Antto Terras kommentoivat vaalitulosta tuoreeltaan Roman Schatzin Maamme-kirja radio-ohjelmassa.
Sorvali ei tiennyt Ukrainan presidentinvaaleista tai Zelenskyistä vaalitulosta enempää, muttei pitänyt yleisesti ihmeellisenä, että koomikko ansaitsee kansan luottamuksen.
Hänen mukaansa tilanne on korni, jos kyseessä on huono hassuttelija, jota ei voi ottaa vakavasti. Pelkkä koomikon titteli ei kuitenkaan tee kenestäkään hölmöä.
- Koomikkous voi tarkoittaa, että olet erityisälykäs tietyllä alueella. Osaat ottaa etäisyyttä omasta ja muiden elämästä ja siksi osaat naurattaa. Ei koomikkous tee ihmisestä himphamppua – päin vastoin, Sorvali sanoo ja ottaa esimerkiksi näyttelijäkollegansa Pirkka-Pekka Peteliuksen.
Petelius pyrkii eduskuntaan Uudenmaan vihreiden listalta.
Myös Antto Terraksen mielestä koomikoilla on paikkansa politiikassa. Hän kokee, että koomikoilla voi olla herkkyyttä tajuta muitakin asioita kuin vain ne, jotka laukaisevat naurun.
- Suomen eduskuntahan on täynnä ihmisiä, jotka eivät tiedä olevansa koomikoita. Jos niin sanotusti vakavasti otettavat ihmiset ovat saaneet maailman tähän tilaan, meillä ei ole mitään menetettävää. Be my guest. Näytä, mihin se voi päätyä koomisella kulmalla johtamalla, Terras sanoo.
Ukrainan tapaus ei ole ainutlaatuinen. Islannissa koomikko-näyttelijä Jón Gnarr oli mukana perustamassa puoluetta, joka oli tarkoitettu parodiaksi.
Paras puolue -nimisestä ryhmästä kasvoi kuitenkin varteenotettava poliittinen toimija Islannin talouskriisin jälkimainingeissa. Gnarr toimi maan pääkaupungin Reykjavikin pormestarina vuosina 2010-2014.
Italiassa poliitikkojen touhuille naureskellut Beppe Grillo perusti populistisen Viiden tähden liikkeen, joka nousi maan parlamenttiin äänivyöryllä vuonna 2013. Guatemalassa tv-koomikko Jimmy Morales nousi maan presidentiksi vuonna 2015.
Komiikalla on ollut tärkeä roolinsa poliittisessa elämässä jo vuosisatojen ajan, muistuttaa valtio-opin emeritusprofessori Heikki Paloheimo Tampereen yliopistosta. Euroopan monarkististen hovien narrit ottivat huumorin keinoin puheeksi asioita, joihin muut eivät uskaltaneet tarttua.
Se, että narrit ovat nousseet vallan kahvaan 2010-luvulla, kertoo kansan keskuudessa kasvaneesta epäluottamuksesta. Paloheimon mukaan talousliberalistinen ilmapiiri on luonut tilanteen, jossa ihmisten odotukset eivät kohtaa hallitusten aikaansaannosten kanssa.
Vuosikymmeniä valtaa pitäneiden puolueiden uskottavuus on ohentunut kansalaisten silmissä, mikä tekee tilaa sekä oikeistopopulistisesta perspektiivistä että koomisesta näkökulmasta esitetylle kritiikille.
- Siinä on koomikkojen sauma. He nostavat esille asioita, joiden suhteen kansalaiset ovat tyytymättömiä. He nostavat niitä kansanomaisemmilla ilmauksilla kuin mikä on tavanomaisen, sovinnaisen politiikan puheenparren mukaista. Se synnyttää vastakaikua, Paloheimo kertoo puhelimitse.
Eurooppalaiseen populismiin perehtynyt emeritusprofessori arvioi, että Suomessa ei suhtauduttaisi lekkeriksi lyövään koomikko-poliitikkoon yhtä suopeasti kuin Välimeren maissa.
Huumorille on silti ollut tilaa meidänkin kohtalaisen jäyhässä tapakulttuurissamme – ainakin jos on jo kerännyt arvostusta poliittisella osaamisellaan.
- Esimerkiksi Johannes Virolainen toi politiikkaan suuren määrän hauskoja juttuja. Entäs Timo Soini sitten erilaisine letkautuksineen? Siinäkin tuodaan puheen kepeyttä ja sanaleikkejä poliittiseen keskusteluun asiapuheen rinnalle, Paloheimo sanoo.
Miitta Sorvali tajusi koomikoiden vallan näytellessään YleLeaks -ohjelmassa. Vuosina 2011-2016 lähetetty viihdeohjelma otti kantaa viikon ajankohtaisiin aiheisiin ja naljaili samalla poliitikkojen kustannuksella. Sorvali esitti ohjelmassa teatterineuvos Tellervo von Appelgreniä.
- Isommissa tilaisuuksissa merkittävät poliitikot tulivat kiittämään, että ”todella hyvä, mitä teet siellä”. Silloin heräsin siihen, että jaa, ne haluavat ehkä kaveerata. Se ei ole pelkästään höpöhöpöohjelma, sille ajatellaan myös valtaa, Sorvali sanoo.
Sorvali pohtiikin, että huumorilla voisi herätellä ihmisiä ajankohtaisiin teemoihin. Ehkäpä ilmastonmuutos kääntyisi viihdyttäväksi ja siten helpommin lähestyttäväksi, jos siitä kertoisi hirveä porvarisleidi Appelgren.
Sisältö voi olla täyttä asiaa, kun sen vaan kertoo hassulla tavalla. Aivan kuten hovinarrit aikanaan.
