Hyppää pääsisältöön

Ohjelmavinkit

”Joskus tulee vetelä, joskus kivikova” – Pirjo on täällä taas!

Vuodelta 2019
Märät kainalot - Toista Yle Areenassa

Nolojen tilanteiden nainen Pirjo seikkailee uusissa osissa, jotka ovat katsottavana Areenaan kirjautuneiden ennakkoetuna 28.6. asti ja sen jälkeen myös kaikille muille. Syksyllä on luvassa lisää jaksoja. Sarjan luoja, koomikko Pirjo Heikkilä paljastaa haastattelussa mm. alkemistisen aamurutiininsa ja kannustaa kaikkia muitakin jakamaan häpeän tuntemuksensa jonkun muun kanssa, vaikka aluksi hirvittäisikin.

Pirjon ensimmäisen tuotantokauden jaksoja on katsottu Areenassa jo kohta viisi miljoonaa kertaa. Pirjo Heikkilä kertoo saaneensa sarjasta paljon suoraakin palautetta.

- Eniten vastakaikua on herättänyt jakso, jossa en muista tapaamani ihmisen nimeä. Moni on paljastanut joutuneensa samanlaiseen tilanteeseen. Yllättävintä minulle on ollut se, kuinka monet lapset ovat kertoneet katsoneensa Pirjoa. Siskoni kaverin 10-vuotias poika oli yrittänyt sitä jopa salaa, kun olisi pitänyt mennä nukkumaan. Olen ollut tosi otettu siitä, että sarjalla on kaiken ikäisiä ystäviä.

Eräs palaute on päätynyt peräti uusiin jaksoihin asti.

- Cristal Snow tuli kehumaan Pirjoa niin paljon, että se meni jo ihan överiksi. Niinpä hän alkoi vetää hehkutuksia jo takaisin ja se tuntui niin hauskalta, että kysyin, voinko kirjoittaa aiheesta. Tunnistin itsessänikin sen vähän nihkeän ajatuksen, ettei saisi kehua liikaa, jotta toinen ei pääsisi ylpistymään. Toisaalta nuoleskelu ja takertuminen ovat vielä sitäkin nolompia.

Vaikka sarjan ytimessä ovat tosielämän kiusalliset tilanteet, katsomisessa voi olla vapauttavatkin puolensa.

- Nauru helpottaa aina, ja mielestäni nolot kokemukset kannattaisi muutenkin aina jakaa jonkun kanssa. Usein joku tapaus voi kasvaa omassa päässä paljon isommaksi ja ikävämmäksi kuin se onkaan. Jos tuskailee tehneensä tai sanoneensa aivan surkeasti, kertominen vaikka perheenjäsenelle tai kaverille helpottaa. Vastaavasti aina, kun joku paljastaa minulle löytäneensä sarjasta jonkun tutun tilanteen, minulle tulee olo, että mahtavaa – en ole yksin!

Nolostellako vai eikö nolostella?

Pirjo-sarjan nimihenkilö (Pirjo Heikkilä).
Kuvateksti Pirjon kommellukset jatkuvat toisen kauden uusissa jaksoissa.
Kuva: Yle/Aito Media/Annamaria Palsi-Ikonen

Pirjo myöntää kuitenkin tiedostavansa, etteivät läheskään kaikki löydä ohjelmasta tarttumapintaa.

- Olen törmännyt myös sellaisiin tyyppeihin, jotka ihmettelevät, mitä nolosteltavaa noissa jutuissa muka on. Eniten sarjasta saavat kokemukseni mukaan tunnolliset ja uskolliset ihmiset, jotka tunnistavat itsessään häpeän ja syyllisyyden kaltaisia tunteita.

Omaa nimeä kantavan mokailusarjan konseptissa on tekijälle itselleenkin välillä sulattelemista.

- Joskus olen miettinyt, alanko töpeksiä enemmän siksi, että hahmonikin on mokailija. Enhän minä tietenkään koko ajan häpeä tai sählää, mutta tavallaan Pirjosta on tullut jonkinlainen mukana kulkeva rooli. Asia tulee mieleen etenkin silloin, jos jotain menee vikaan. Toisaalta saatan vain kiinnittää kompasteluun ohjelman myötä enemmän huomiota.

Erillinen, yhtä aikaa hauska ja tukala lukunsa ovat tilanteet, joista on jo tehty jakso ja jotka tulevat eteen uudelleen.

- Muutaman kerran on käynyt jo niin, että olen joutunut pohtimaan, onko juttukaveri nähnyt aiheesta tehdyn kohtauksen ja ajatteleeko hän, onko minulla oikeastikin sellainen ongelma, etten esim. meinaa muistaa ihmisiä tai heidän nimiään.

Lämpöä ja koskettavuutta huumorin joukossa

Pirjo-sarjan nimihenkilö (Pirjo Heikkilä) ja tuttu (Emmi Kaislakari).
Kuvateksti Tuttujen tunnistaminen aiheuttaa edelleen Pirjolle hankaluuksia.
Kuva: Yle/Aito Media/Annamaria Palsi-Ikonen

Pirjon jaksot ovat lyhyitä, maksimissaan rapiat viisiminuuttisia. Formaatin napakkuus on ollut sarjan tekijöille luovuutta ruokkiva kokemus.

- Alun perin Pirjon piti olla puoli tuntia kestävä ohjelma siitä, että tulen Yleen töihin. Sitten ajatusta kuitenkin muutettiin ja samalla mukaan tuli käsikirjoittaja-ohjaaja Lauri Nurkse. On ollut mahtava herkutella tilanteilla, joiden ei tarvitse edetä juonellisesti tai yhtään pidempään kuin tarvitsee. Mikäli kolmas kausi joskus vielä tehdään, jatkamme ihan samalla linjalla, joskin osat saattavat ehkä liittyä vähän enemmän toisiinsa.

Huumorin ammattilainen katsoo vapaa-ajallaankin toki alan ohjelmia. Kaikkien aikojen lemppari on Bridesmaids-elokuva, koska se ei ole epäuskottava amerikkalainen kreisikomedia, vaan mukana on myös lämpöä ja koskettavuutta. Kevään aikana on löytynyt myös uusia suosikkeja.

- Katson hyvin harvoin mitään uudestaan, mutta M/S Romantic oli niin hyvä, että se on pakko nähdä toisenkin kerran. Sutelan Helin ja kumppaneiden Melkein totta oli myös mainio. Nyt on meneillään kaverin suosittelema Au pairit Havaijilla. Yle Tunnus on mahtava juttu, koska minulla jäävät ohjelmat aina kesken ja nyt niitä voi jatkaa suoraan siitä kohdasta, mihin jäi. Toiminnosta on ollut apua etenkin Naisasiatoimisto Kaartamo & Tapanainen –sarjan kanssa.

Kesän Pirjo viettää etupäässä töiden parissa, kun edessä ovat mm. Sipoon herttuan toisen kauden ja parin leffan kuvaukset. Parin viikon loman vuoro on heinäkuun lopulla, ja silloin on aikaa koomikon suosikkiasialle, kiireettömille aamuille.

- Olen ehdottomasti arki-ihminen ja nautin suunnattomasti siitä, että voin juoda teetä rauhassa. Keitän myös melkein joka aamu kaurapuuroa. Koostumus on aina erilainen. Välillä puuro on kivikokkare ja välillä vetelää, vaikka se olisi hautunut tunnin. Asiaan kuuluu tietysti se, ettei vettä ja hiutaleita ikinä mitata, vaan annostellaan näppituntumalta.