Stina Saaren seksuaalista väkivaltaa kuvaava teos voitti Ylen runopalkinnon
Stina Saaren runous ilottelee kielellä, vaikka teoksen aihe on vakava. Runoissa seksuaalinen väkivalta hajottaa yhteisön ja sanat. Saaren esikoisteos Änimling voitti Ylen Tanssiva karhu –runouspalkinnon.
Kun Stina Saari lukee ääneen Änimling -kokoelmansa runoja keskustakirjasto Oodissa, hän pyytää miksaajaa säätämään mikrofonin kovemmalle.
– Esitän nämä osittain kuiskaten, hän perustelee.
Ja sitten hän aloittaa:
– Moi! Hauska tavata, muste toimii mun mielestä parhaiten aartuu olong,olong, kunnes. Kuulakärki työntyy esiin hupparin sisältä. Parasta kääriytyä auki, lallaa soppelossa, Mä meinasin sanoa, että milmä.
Saari esittää runonsa suristen ja huudahdellen, välillä hän yskähtelee - ja kuiskaa.
Änimling -kokoelmassa kieli kirmailee vapaana. Sanat ja äänteet väliin hajaantuvat pitkin sivuja ja pyrkivät sivun reunojen yli. Välillä kirjaimet haalistuvat ja muodostavat kuvioita, välillä tunnistettavia sanoja: sisäämm immmeytyy/rjyynuusta rajammmm/ takana ne rarrastavat/viki,viki,viki
Stina Saari kertoo hahmottavansa maailman pitkälti ääninä ja rytmeinä.
– Esimerkiksi tässä kokoelman loppupuolella on näitä mmmmmm -ääniä, niin se on se, miltä aurinko mun mielestä kuulostaa, hän selittää.
– Erilaisia huoneita ja tiloja hahmotan rytmin kautta. Minulla on mielessä aina sävelmä, joka on se tila.
Harvinaista kykyä kutsutaan synestesiaksi eli aistien sekoittumiseksi. Ilmiötä ei täysin tunneta, mutta tiedetään, että esimerkiksi monet säveltäjät ovat synesteetikkoja.
Ajattelin, että runoni olivat liian outoja eikä niitä voisi julkaista.
Stina Saari ilmaisee itseään monin tavoin; piirtämällä, laulamalla ja tanssimalla. Tärkeintä on kuitenkin kirjoittaminen. Se alkoi jo varhain.
– Äitini löysi vastikään papereita, joihin olin piirtänyt nelivuotiaana sellaista vimmaista aaltoviivaa ilmaisun tarpeessani, Saari kertoo ja nauraa.
Päivittäin Saari kertoo kirjoittaneensa noin 13-vuotiaasta saakka. Teini-ikäisenä hän koetti istuttaa tekstiään romaanin muotoon, mutta asiat eivät loksahtaneet paikoilleen. Runokokoelmaa hän kirjoitti pitkään itsekseen, näyttämättä tekstejä muille.
– Ajattelin, että runoni olivat liian outoja eikä niitä voisi julkaista.
Kriittisessä korkeakoulussa Saaren runoista ajateltiin kuitenkin toisin. Sieltä löytyi tukea omalle ilmaisutavalle. Lukuisten käsikirjoitusversioiden jälkeen esikoiskokoelma Änimling näki päivänvalon. Mutta mitä ihmettä teoksen nimi oikein tarkoittaa?
– Minun mielikuvani on, että siinä on alussa väärinpäin käännetty minä ja sitten laulullinen ling! Sen voi lukea myös äääänim ling! eli soiva minä tai nurinkurinen minä.
Saari kuitenkin toivoo, että ihmiset tulkitsisivat sekä kirjan nimen että sen sisältämät runot kuten haluavat.
– Minä en omista tätä kirjaa. Se on kenen tahansa kirja. Jos se tuntuu omalta, niin sitten sen saa ottaa omaksi, hän sanoo.
Seksuaalinen väkivalta rikkoo aina koko yhteisön.
Änimling on kielellistä riehakkuttaa ja kokeilua, mutta lisäksi sillä on vakava aihe. Stina Saari käsittelee runoissaan seksuaalista väkivaltaa.
billcosby (joka sarjaraiskasi) / voitti palkintoja, jotka allekirjoitettiin ja ripustettiin gaalaan,/hänestä kirjoitettiin kaikkea hyvää / kunnes tytöt sanoivat a-aa/ do re mia, / re do a me,/ o’read me.
Saari kertoo kirjoittaneensa seksuaalisesta väkivallasta jo pitkään: se on yleistä, siitä on vaikea puhua ja se on asia, joka koskettaa aina koko yhteisöä.
– Seksuaalisessa väkivallassa ihmisten väliset suhteet vääntyvät. Se ei ole vain kahden ihmisen välillä tapahtuva kauhistuttava asia, vaan se rikkoo aina koko yhteisön. Kokemusta on vaikea kuvata selkokielellä, siksi olen kirjoittanut tämän kirjan.
Ruumiillinen hyökkäys rikkoo myös mielen - ja kielen.
– Kieli on ääntä ja ääni osa ruumista. Runoissani koko kielen tuottamisen mekanismi hajoaa väkivallan seurauksena, Saari sanoo.
– Seksuaalinen väkivalta on kiusallinen asia, kun se tapahtuu omassa lähipiirissä. Ihmiset katsoisivat mieluiten pois. Yhteisö traumatisoituu, kun on asioita, joista ei saa puhua tai joille ei ole sanoja.
Me ollaan lopulta aika lempeitä ja siistejä olioita.
Vaikka Saari käsittelee runoissaan vakavaa aihetta, teoksen kokonaistunnelma on elämänmyönteinen. Tekstit pulppuavat huumoria ja leikkisyyttä.
RÄMPYTIRÄMPYTIRÄMPYTIRYNKYTI / JIHUU meizi on maailman paraZaZaZZ / järjestän maailman palat-laatat / ja rattoilen.
Kielen avulla rikki mennyttä voi myös rakentaa uudestaan. Saari sanoo aina hämmästelevänsä, miten vahvoja ihmiset lopulta ovat ja miten hirveistä kokemuksista voimme selvitä.
– Me ollaan lopulta aika lempeitä ja siistejä olioita.
Stina Saari (s.1992)
Opiskelee kirjallisuutta Helsingin yliopistossa.
Änimling (Teos) on hänen esikoisteoksensa.
Yleisradion vuoden 2019 Tanssiva karhu -runopalkinto on myönnetty Stina Saarelle kokoelmasta Änimling.
Raadin perustelut:
Änimling on kokonaisvaltainen elämys, energinen runoelma, runotila, joka virittyy visuaalisesti ja tuo mieleen nykytanssiteoksen. Änimling on myös äänellinen, äänteellinen kokemus, kuin sävellys tai radiofoninen kuunnelma. Änimlingin omalakinen, pitelemätön kieli kieppuu, hyppii, singahtelee, venyy kannesta kanteen. Stina Saaren esikoisteos on viimeistelty ja hiottu – pysähtynyt se ei ole. Sen liike jatkuu, sen vapaus tarttuu. "Mennäänkö Kuuhun? Eikö me muka pystytä siihen?"
Mielenkiintoista on, miten kukin Saaren sanataidetta lukee, ja mitä lukee, lapsekkaan kielellistelyn, riemukkaan vapaustaistelun vai vakavan kuvauksen mielen järkkymisestä. Änimling innostaa ja hämmentää, askarruttaa: tilanne on päällä, mutta mikä tilanne, missä ollaan, makuuhuoneessa vai lööpissä, raastuvassa vai pirskeissä. Omissa vai ystävän nahoissa. Ainakin ollaan kielessä, ollaan kielen sisällä tai takana, kielen matkassa.
Kieli on merkitystä ja materiaa, lihallistuvia mahdollisuuksia, sanat muuttuvat omavaltaisiksi äännähdyksiksi, tavut irtautuvat liitoksistaan ja alkavat itsenäisesti soida kehon kajeonteloissa, vokaalit vääntyvät ja konsonantit monistuvat. Silti puhe tulee kuin käsi ojossa vastaan, päivää, päivää, haluaa vuorovaikuttaa ja -vaikuttua, kurkottua kohti ja olla vieraanvarainen, kutsua kylään.
"Eritän meille jotain tämmöistä hhhopeaista tahtoa tai tämmöistä mitälietä", Änimlingin puhuja sanoo. Ja myös: "Serious business, serious business. Otetaan nyt vaikka mies ja nainen. Otetaan nyt vaikka höbl bl blöblb." Ja: "Yhteisö ei enää halunnut antaa billcosbylle gaaloja, koska hän oli raiskannut yli 50 tyttöä."
Änimling on kokonaisvaltainen elämys, energinen runoelma, runotila, joka virittyy visuaalisesti ja tuo mieleen nykytanssiteoksen.
Änimlingissä lapsekkuus ja seksuaalinen vallankäyttö kohtaavat samassa tilassa. Ajankohtaisen aiheen valossa katkoileva, vääntyilevä, vääristyvä kieli saa myös synkän sävyn. Ihmisolento yrittää tarjota vilpitöntä hyvinvointia hyväksikäytön sijaan, selvittää mitä täällä tapahtuu, mitä tämä sukupuolittuminen tarkoittaa. Kun rakastajan pitäisi rakastaa, rarrastaja raastaa.
Kieltä on runouden historiassa monasti koeteltu, futuristien runopartituureissa sanat muuttuivat äänitaiteeksi ja fluxus-liikkeen illassa puhe performanssiksi. Myös nykyrunoilu on kielen koe- ja leikkikenttää. Näillä kentillä Stina Saari kirjoittaa omintakeisen aseistariisuvasti, siekailematta, ja niin, että oudot sanat alkavat tuntua tutuilta. Ja tuttuihin sanoihin, moi, törmää kuin ensimmäistä kertaa.
Palkintoraadin jäsenet olivat tänä vuonna puheenjohtajana runoilija Anja Erämaja, Yleisradion kulttuuritoimittajat Minna Joenniemi ja Marit Lindqvist sekä näyttelijä, tuottaja Erja Manto.
Vuodesta 1994 alkaen jaettu Tanssiva karhu -palkinto jaettiin keskiviikkona 3.7.2019 Kajaanin Runoviikolla. Tanssivan karhun palkintosumma on 4 000 euroa, Kääntäjäkarhun 1 500 e.
Stina Saaren ja Kari Aronpuron haastattelut kuullaan Tämän runon haluaisin kuulla -ohjelmassa lauantaina 6.7.2019 klo 19–21 Yle Radio 1:ssä.
