Hyppää pääsisältöön

Saunapäivä

Tuija Pehkonen: Rakkain saunamuistoni liittyy jäätelöön

Vuodelta 2019
Juontaja-toimittaja Tuija Pehkonen istuu saunan edustalla, katsoo kameraan ja hymyilee.
Kuvateksti Juontaja-toimittaja Tuija Pehkonen
Kuva: Warner Finland

Saunominen merkitsee juontaja-toimittaja Tuija Pehkoselle tänä kesänä paljon muutakin kuin rentoutumista: kansainvälisiä staroja kultaisessa saunakärryssä, lauteille nostettuja mikrofoneja ja intiimejä saunakeskusteluja tunnettujen suomalaisnaisten kanssa.

Iisalmen lapsuudenkodissa sauna lämmitettiin joka lauantai.

Saunapäivä-ohjelmia juontava Tuija Pehkonen paljastaa, että lapsuuden nostalgisiin saunahetkiin kuului erottomattomasti erikoisempi perinne.

– Saunajäätelö. Se oli tärkeä asia, jota odotin koko viikon ajan, Tuija kertoo.

Saunajäätelö-muistoon liittyi myös pieni ristiriita, joka on jäänyt elävästi Tuijan mieleen.

– Jos äiti osti jäätelön, se oli aina jokin tavallinen. Olin usein kaupassa mukana ja hän sanoi, että muut jäätelöt ovat liian kalliita.

Saunapäivä-ohjelmien kolme juontajaa hymyilevät saunakärryn edessä.
Kuvateksti Tuija kertoo saunajäätelön olevan hänen rakkain saunamuistonsa. Kuvassa myös Saunapäivä-juontajakollegat Mikko Kekäläinen ja Constantinos "Gogi" Mavromichalis.
Kuva: Warner Finland

– Mutta iskä osti herkkujäätelöitä: isoja tuutteja tai muita luksushintaisia jätskejä, Tuija naurahtaa.

Nykyään Tuija nauttii jäätelöstä ja saunasta erillään, mutta tulevaisuudessa ne saattavat hyvinkin sulautua takaisin yhteen.

– Jos minulla on joskus tulevaisuudessa oma sauna ja perhettä, olisi ihanaa herättää saunajäätelö-perinne takaisin henkiin!

Mikrofoneja saunanlauteilla

Viime lauantaina Yle Puheella alkoi Tuija Pehkosen Saunapäivä -ohjelma.

Ensimmäisessä jaksossa Tuijan kanssa lauteille istuivat jääkiekkomaalivahti Noora Räty ja vuoria huiputtava Lotta Näkyvä.

– Keskustelimme esimerkiksi sterotyyppisestä lokeroinnista, jota niin missi kuin jääkiekkoilijakin kohtaavat, Tuija paljastaa.

Ja tietenkin saunomisesta. Lotta esimerkiksi muistelee ohjelmassalapsuuttaan Etiopiassa.

– Isä rakensi saunan joka paikkaan, johon muutimme. Oli bambusaunoja ja ihme virityksiä autotalleissa.

Noora puolestaan pohtii saunan ja jääkiekon yhteyttä ja jakaa kokemuksiaan Pohjois-Amerikkalaisesta saunakulttuurista.

– Siellä saattaa olla huone ilman lauteita, asteita noin neljäkymmentä ja löylyä ei saa heittää, Noora kertoo huvittuneena. Kuuntele jakso tästä.

Noora Räty, Lotta Näkyvä ja Tuija Pehkonen saunassa
Kuvateksti Tuija Pehkosen Saunapäivä -ohjelman esimmäisessä radiolähetyksessä saunakeskustelussa olivat mukana Noora Räty (oik.) ja Lotta Näkyvä (kesk.). Ensimmäinen jakso on nyt kuultavissa Areenassa!
Kuva: Linda Wendelius

Tuijan Saunapäivää kuullaan Yle Puheen lauantaiaamuissa Saunapäivään asti. Seuraavissa jaksoissa vieraiksi saapuvat sanavalmiit Martina Aitolehti, Hanna Pakarinen, Rosa Meriläinen, Marja Hintikka ja Anne Kukkohovi.

– Ohjelmaa tehdään oikeasti saunasta Uunisaaresta. Puhumme tietenkin saunomisesta, mutta myös esimerkiksi ulkonäköön liittyvistä asioista.

Juontaja-toimittaja Tuija Pehkonen tekee radiohaastattelua paljussa
Kuvateksti Kokeneelle juontaja-toimittajalle on ollut uusi tilanne tehdä haastatteluja saunan lisäksi paljussa. "Kun soitin haastateltaville, oli hauska twisti sanoa, että lähetykset tehdään muuten saunassa."
Kuva: Linda Wendelius

Radiossa kuullaan myös paloja Tuijan Areenan tulevasta minisarjasta "Saunapäivä: Näin meidän kesken", jossa hän saunoo Lonnassa 70–90-vuotiaiden naisten kanssa.

Elämää nähneet rouvat jakavat viisauttaan ja antavat mainioita ohjeita kosketuksen tärkeydestä rakkauteen ja parisuhteen huoltamiseen.

Mukana on kahdeksan valloittavaa leidiä, kuten Hyvien Herrojen Anja "valtakunnanpesijä" Pohjola ja 91-vuotiaana uudelleen rakastunut ja kihloihin mennyt Annikki.

– Kyllä siinä menee pää sekaisin kuin ennenkin, Annikki kertoo rakkaudesta ja kihlauksestaan Lonnan saunan edustalla.

Mummojen jutut itkettivät ja naurattivat vuoron perään.

– Meillä oli ihan mieletön lauantai kuvauksia tehdessä. Itketti ja nauratti vuoron perään. Sarjassa nähdään ja kuullaan uskomattomia tarinoita: kuolemasta rakastumiseen ja Sauli Niinistön selän pesuun, Tuija kertoo pian Areenassa nähtävissä olevan sarjan tekemisestä.

Kultainen saunakärry matkaa kesän kuumimpiin tapahtumiin

Saunapäivän TV-sarja alkaa 6.7. Yle TV1:ssä ja Areenassa. Tuijan vieraaksi saapuu tunnettuja sosiaalisen median vaikuttajia maailmalta.

Alleen Tuija ja vieraat ottavat auton, perään kiinnitetään kultainen saunakärry ja suunnaksi otetaan kesän kuumimmat saunatapahtumat.

Saunominen on suomalaisille tärkeää. Ihana olla mukana viemässä kansaa yhdistävää sanomaa eteenpäin myös kansainvälisesti.

Tuija Pehkonen

– Vierailemme esimerkiksi Kalajoella liikuteltavien saunojen festareilla ja Laukaalla saunanlämmityksen MM-kisoissa. Onhan tämä meidän saunakulttuuri aika eksoottinen – varsinkin turistin silmin, Tuija pohtii.

Saunapäivänä Suomen saunapääkaupungissa

Saunapäivänä 27. heinäkuuta Tuijan voi bongata Tampereen Saunapäivä-tapahtumasta.

– Juonnamme sieltä suoraa lähetystä yhdessä Mikko Kekäläisen kanssa, Tuija kertoo.

"En tiedä onko se jopa vähän epäsuomalaista, mutta minulle saunominen on luksusta"

Tuija Pehkonen

Tampere on ottanut saunapääkaupungin tittelin tosissaan: Saunapäivänä julkiseen liikenteeseen pääsee maksutta sauna-asussa ja paikallinen pienpanimo tekee Saunapäivä-erikoistuotteen.

Tuija Pehkonen seisoo rannalla ja hymyilee.
Kuvateksti Tuija jätti tänä vuonna talviturkkinsa Itämereen. "En ole yleensä ensimmäisten joukossa kylmässä vedessä", Tuija paljastaa.
Kuva: Linda Wendelius

Saunapäivänä ohjelmaa tulee suorana TV1:ssä ja Areenassa. Luvassa on hauskaa ja lämmintä tunnelmaa: mukana on esimerkiksi maailman suurin vasta, jolla huiskitaan saunojia traktorin avulla.

Suoraa tv-lähetystä tehdään Tampereen lisäksi usealta eri paikakunnalta ja tunnelmia välitetään saunoista Hangosta Utsjoelle.

Tunnelmia voi kuunnella myös radiosta: Radio Suomi saunoo Saunapäivänä 24 tuntia ympäri Suomea!

Tuija Pehkosen Saunapäivä-ohjelmat:

  • Tuija Pehkosen Saunapäivä, Yle Puhe 27.7. asti maanantaisin klo 10

  • Saunapäivä - Näin meidän kesken, Yle Areena, heinäkuussa

  • Saunapäivä-tv-sarja, Yle TV1 lauantaisin 6.7. alkaen klo 19.30

  • Saunapäivän suora tv-lähetys lauantaina 27.7. klo 19.30 alkaen.

Kaikki ohjelmat ovat kuultavissa ja nähtävissä myös Yle Areenassa. Tuijan ohjelmien lisäksi Saunapäivän juontajilla Mikko Kekäläisellä ja Yle Kioskista tutulla Constantinos ”Gogi” Mavromichalisella on Saunapäivä-ohjelmia.

Kuuntele Mikko Kekäläisen Saunapäivä -ohjelmaa Yle Radio Suomessa ja Areenassa tästä.

Lisää aiheesta Yle Areenassa