Kauhuklassikko nyt kuunnelmana: Manaaja paljasti yhden säveltäjä Max Liljan pahimmista peloista

Manaaja on William Peter Blattyn kirjoittamaan kauhuklassikkoon perustuva uusi neliosainen kuunnelmasarja, jossa mystinen sairaus vaivaa MacNeilin perheen tytärtä Regania (Pihla Maalismaa). Lapsi on aggressiivinen ja puhuu sekavia. Lääketiede ei tunnu löytävän ratkaisua, joten Regania parantamaan kutsutaan pastori ja psykiatri Damien Karras (Leo Honkonen). Kauhutarinan musiikin on säveltänyt Max Lilja, joka tunnetaan alunperin klassisesta metalliyhtyeestä, Apocalypticasta. Sellon tumma sointi taipuu Liljan käsissä luomaan teemaan sopivaa jännitystä. Miten tehdään kauhistuttavaa musiikkia? Mikä on säveltäjän pahin pelko?

– Aloitin projektin säveltämisen ennen kuin olin kuullut ääntäkään, Max Lilja paljastaa.

Stuttgartin lentokentältä tavoitettu Lilja on säveltänyt uuden Manaaja-kuunnelman hyytävän musiikin. Sävelten maailma on taidokkaan sellistin toinen koti, joka on rakennettu vuosikymmenten määrätietoisella ja väsymättömällä työllä. Mutta ei kai musiikki hänellekään tyhjästä synny?

Liljan mukaan kaiken takana on kattava taustoittaminen ja visiointi. Kuunnelman ohjaaja Maria Veijalaisen ja äänisuunnittelija Tuomas Skopan kanssa keskusteltuaan Lilja aloitti säveltämistä valmistelevat työt. Hän tutki kauhuelokuvien musiikkimaailmaa, kypsytteli ajatuksiaan, tutustui genreen ja yksinkertaisesti vietti aikaa löydöstensä äärellä. Lopulta Liljasta alkoi tuntua, että musiikki tarvitsee oman selkeän teemansa.

– Lähdin etsimään kiinnostavaa teemaa, joka löytyikin aika helposti. Sitten oikeastaan kaikki muu rakentui sen ympärille.

Suurinkaan määrä inspiraatiota, tutkimustyötä ja visiointia ei kuitenkaan synnytä mitään, ellei itse tartu säveliin ja aseta niitä paikoilleen. Musiikki alkoi muodostua hiljaisuudessa, yksittäisistä äänistä pianon äärellä. Sävellystyö kävi lopulta niin kivuttomasti, että Liljan mieleen nousi säveltäjän pahin pelko. Teema osoittautui hyväksi ja toimivaksi – tuntui uskomattomalta, että kukaan ei olisi jo löytänyt sitä aiemmin.

– Välillä jopa vähän pelottaa, koska se teema kuulostaa vähän siltä, että tässä on jotain tuttua. Että joku on jo varmaan käyttänyt tätä aikaisemmin. Mutta kukaan ei ole ainakaan tähän mennessä sanonut suoraan, että tuohan on ihan selkeä kopio, Lilja naurahtaa.

Sävellystyö kävi lopulta niin kivuttomasti, että Liljan mieleen nousi säveltäjän pahin pelko.

Max Lilja

Paljon erinomaista, ainutlaatuista musiikkia säveltänyt Lilja on jo lapsena poikkeuksellisen lahjakkaaksi todettu sellisti. Opinnot alkoivat kahdeksanvuotiaana, ja johtivat vuosikymmen myöhemmin Sibelius Akatemiaan. Siellä toisensa löytäneet, saman instrumentin valinneet ystävykset perustivat bändin. He alkoivat soittaa metallimusiikkia neljän sellon voimin. Kaverukset halusivat näyttää, mihin vakavana pidetty soitin todella pystyisi. Bändi sai nimekseen Apocalyptica, ja se saavutti suuren suosion hyvin nopeasti. Koulunkäynti jäi, kun levytyssopimukset ja kiertueet veivät nuoret sellistit mennessään. Ja sillä tiellä Lilja on edelleen – ei kylläkään enää Apocalyptican kanssa. Tiet erkanivat kolmannen levyn jälkeen. Uteliaisuus ja avoimuus on sen jälkeen vienyt Liljaa uusiin, mielenkiintoisiin projekteihin.

– Jo silloin suhtauduin avoimin mielin musiikkiin. Halusin aina löytää uusia keinoja välittää tunteita.

Apocalyptican lisäksi muun muassa Hevein-yhtyeen ja Tarja Turusen kanssa keikkailleeseen Liljaan metallimusiikki on syvälle koodattua. Tausta raskaan musiikin parissa kuuluu, tai vähintäänkin tuntuu varmasti. Sen sijaan, että antaisi metallin valua jokaiseen sävellystyöhönsä, Lilja kokee, että jo lähtökohtaisesti erilainen lähestyminen musiikin tekemiseen ja selloon on ainutlaatuinen voimavara. Kun instrumenttiaan käsittelee monipuolisemmin kuin yleensä on tapana, siitä saa enemmän tehoja irti.

Viime vuosina soolouraansa ja erityisesti säveltämiseen keskittynyt Lilja on Manaajan myötä jälleen uuden äärellä – projekti on tämän ensimmäinen radiokuunnelma sekä merkittävä työ kauhun parissa. Lilja taustoineen tuo projektiin automaattisesti kaksi eri maailmaa – klassisen ja metallisen. Raskaan musiikin tummat ja synkät, jopa aggressiiviset soundit toimivat temaattisesti hyvin kauhun kanssa. Myös klassisen musiikin voi yhdistää karmivaan maailmaan.

– Jos ajattelee klassisen musiikin kenttää, niin sitä musiikkia on käytetty kautta aikojen kauhuelokuvissa, Lilja toteaa.

Tottahan se on, kenelle ei tulisi klassisen musiikin ja kauhun yhdistelmästä ensimmäisenä mieleen Hitchcockin Psykon suihkukohtauksen viiltävät viulut?

Alkuperäistä Manaaja-elokuvaa pidetään kauhuelokuvien klassikkona. Se sai ensi-iltansa vuonna 1973, ja se perustuu William Peter Blattyn samannimiseen kirjaan. Radiokuunnelman muodon karmiva tarina saa nyt ensimmäistä kertaa suomeksi puhuttuna.

On 1970-luku Washington DC:n kupeessa uinuvassa Georgetownissa. Mystinen sairaus vaivaa kuuluisan näyttelijättären, Chris MacNeilin (Meri Nenonen) tytärtä Regania (Pihla Maalismaa). Lapsi on aggressiivinen ja puhuu omiaan, ja hänen ympärillään tapahtuu selittämättömiä asioita. Lääketiede ei tunnu löytävän ratkaisua, joten Regania parantamaan kutsutaan oman uskonkriisinsä kanssa kamppaileva pastori ja psykiatri Damien Karras (Leo Honkonen).

– Manaajan tarina on tässä käsikirjoituksessa muotoiltu monitasoiseksi ja kiehtovaksi kudelmaksi. Isä Karrasin sisäinen kamppailu tulee näkyväksi Demonin kanssa käytyjen keskustelujen kautta, ja kauhu, jota Karras tuntee sisimpien pelkojensa äärellä on käsinkosketeltava, kuunnelman ohjannut Maria Veijalainen kuvailee.

Tyttärensä sairauden edessä neuvoton MacNeil uskoo Reganin olevan riivattu. Pastori Karras ei pidä tätä mahdollisena, roomalaiskatolinen kirkkokaan ei ole uskonut demoneihin enää aikoihin. Todistaakseen olevansa oikeassa, Karras aloittaa kuitenkin Reganin sairauden tutkimisen – todetakseen, että tytön tila alkaa olla selitettävissä enää vain yliluonnollisin keinoin.

Demonit ja niiden viha ja kauna on taiteen, kulttuurin ja uskonnon myötä tuttu aihe monelle. Pahuudella on peloteltu ja sen tematiikalla leikitelty kautta inhimillisen historian. Mikä sitten tekee musiikista uhkaavan kuuloista? Miten pahuus välitetään? Erityisen tunnelman luominen oli Liljan ja Veijalaisen yhteinen tavoite.

– Meille oli hyvin tärkeää, että ei mennä ihan pelkästään kauhutykityksellä, vaan yritetään myös tuoda pienen tytön inhimillistä tragediaa, että siinä olisi tämä herkkä taso mukana, Lilja kertoo.

Kauhua herättävän sairautensa kynsiin joutuneen Reganin kärsimys alkaa limittyä Karrasin omaan kriisiin. Verkko pastorin ympärillä kiristyy, ja hän joutuu lopulta kasvotusten syvimpien pelkojensa kanssa.

Sello on soinniltaan soittimista lähinnä ihmisen puheääntä, ja sen todella tuntee.

Manaajan maailmaa ympäröivä musiikki on upeaa kuultavaa. Sello on soinniltaan soittimista lähinnä ihmisen puheääntä, ja sen todella tuntee. Tumma äänimaisema on kokonaisvaltainen ja menee syvälle, painaa ahdistavasti rinnassa. Uhkaava tunnusmusiikki johdattaa kauhun maailmaan, ja jaksoihin huolella ripotellut, Liljan luoman äänikirjaston eri palaset kuulostavat paikoin lähes mielipuolisilta. Analogisyntetisaattorilla tuotetut jylisevät äänet rullaavat yli ukkosen tavoin. Musiikki nostaa sykkeen ja tukee draamaa aina näyttelijäsuorituksista käsikirjoitukseen ja muuhun, pieteetillä rakennettuun äänimaailmaan.

Liljan mukaan musiikin kokemisessa on perustavanlaatuista luonnollisuutta, jotain sisäsyntyistä, jonka ansiosta ihmiset reagoivat samankaltaisesti musiikin eri vivahteisiin. Hän myöntää kuitenkin, että musiikkia ja sen sävyjä voidaan tulkita eri tavoin riippuen siitä, missä ja miten ihminen on kasvanut. Maantieteellinen sijainti voi jo itsessään muuttaa käsitystä musiikin tunnevaikutuksesta. Joidenkin Kaakkois-Aasian maiden hautajaisissa soitetaan paikallisten mukaan surullisia kappaleita, jotka voidaan tulkita länsimaalaisittain lähes riemukkaiksi.

Jokaisen ihmisen käsitys maailmasta musiikin ulkopuolella on kuitenkin taatusti eri. Kauhu on genrenä äärimmäinen – sitä joko rakastaa tai vihaa. Kaikki eivät nauti pelon tunteesta, mutta useimmat voivat arvostaa taidokasta ja rohkeaa työtä. Oleellinen osa taiteesta saatavasta nautinnosta tulee sen monipuolisuuden ymmärtämisestä.

– Mun mielestä jokaiselle taidemuodolle on hyvin tärkeää, että mahdollisimman monia äärilaitoja on edustettuina.

Taustatyötä tehdessään Lilja katsoi alkuperäisen Manaaja -elokuvan kahdesti. Työskentelemisen yhden maailman kauhistuttavimman tarinan parissa voisi kuvitella pelottavaksi kokemukseksi. Liljasta ei tuntunut siltä.

– Ei se ollut pelottavaa. Elokuvan katsominen pitkästä aikaa oli kyllä ihan järkyttävää, mutta ei sen jälkeen siinä itse työskentelyssä. Toki sitten kun kuunnelma oli valmis ja sen kuuntelin, niin kyllähän siinä kylmät väreet meni, Lilja tunnustaa lupaavasti.

Noora Kulta,
freelancetoimittaja

Manaaja kokonaan Areenassa!

Voit kuunnella Max Liljan Manaajaan säveltämän tuotannon Spotifysta:

Päärooleissa: Pihla Maalismaa (Regan), Leo Honkonen (Karras), Meri Nenonen (Chris), Matti Ristinen (komisario), Matti Onnismaa (Merrin)

Ohjaus: Maria Veijalainen, dramatisointi: Robert Forrest, suomennos: Ville Koskivaara, äänisuunnittelu: Tuomas Skopa, musiikki: Max Lilja

Alkuperäinen kuunnelmaversio: BBC Radio 4
Tuottaja: Mika Ritalahti, Niko Ritalahti / Silva Mysterium Oy
Tuottaja: Matti Kajander / Yle Draama

Artikkeliin päivitetty säveltäjän Spotify-linkki 22.4.2020.