Laura Frimanin kolumni: Miten olisi touhutipaton tammikuu?

Tipaton tammikuu? En kykene. En ymmärrä, miksi kaamoksessa kuuluisi sinnitellä ilman samppanjaa ja artesaanipanimoissa puurrettuja sour-oluita.

Kolmekymmentäyksi päivää ilman kofeiinia? Mieluummin sahaisin raajani irti voiveitsellä.

Jostakin pidättäytyminen tuntuu kuitenkin houkuttelevalta idealta. Kärsimys jalostaa, projektit tuovat elämään merkityksellisyyttä, nykymaailmassa kaikki on tehty liian helpoksi. Poikaystäväni idea on järkyttävä, mutta kiehtova.

”Mitä, jos pitäisi tauon pornosta?”

Seksuaalikasvattajat puhuvat sukupolvesta, joka on kasvanut nettipornon parissa. Näille nuorille aikuisille kaikki kuviteltavissa – ja sen ulottumattomissakin – oleva seksuaalinen materiaali on aina ollut klikkauksen päässä.

Ilmiöllä on pitkä liuta ikäviä kääntöpuolia: pojat stressaavat varhaisteinistä saakka peniksensä koosta, tytöt siitä, että heidän pitäisi olla anaaliseksiä rakastavia syväkurkkuja. Kun pornoa ahmii liikaa, reaalimaailman kohtaamiset muuttuvat latteiksi.

Minun silmissäni millenniaalit ovat kuitenkin ennen kaikkea piloille hemmoteltua pornopolvea: heidän hekumalliset hetkensä ovat vaatineet hädin tuskin paljaalla silmällä erotettavan hiirisormen painalluksen, minä taas olen nähnyt pornoni eteen fyysistä vaivaa.

Jostain syystä 70- ja 80-lukujen tytöt eivät puhu myyttisistä pornolehdistä metsässä, mutta konstimme oli meilläkin.

Yksi piti vartiota divarin takahuoneen ovella, kun toinen selasi pölyisistä Regina-lehdistä Naisen unelmia -sivuille ja tankkasi eroottisia novelleja. Posket muuttuivat punaisiksi ja keskivartaloon tuli outo olo.

Illalla teki mieli muistella lukemaansa. Melkein jokainen ikätoverini – mies tai nainen – osaa myös nimetä vanhempiensa kirjahyllystä teoksen, jonka tietyt sivunumerot osasi ulkoa.

Oli kyseessä sitten kioskisoopaa, maailmankirjallisuuden klassikko tai Desmond Morrisin Hellyyden anatomia, toimintamalli oli sama: kun isä ja äiti lähtivät supermarkettiin, tuli kiire plärätä kirjan värisyttävimpään kohtaan.

Tämä on sukupolveni sukupuolet ja yhteiskuntaluokat yhdistävä sotamuisto. Kansa taisteli runkkumateriaalin puolesta.

Mutta kaikkeen tottuu. Vaikka nuoruudessani Kuponkiuutisten seksikaupan mainossivu oli tuhmuudessaan ja salaperäisyydessään ylellisyyttä, internet vei meiltä veteraaneiltakin etsimisen ja löytämisen vaivan ja ilon.

Pornosta tuli arkea, ja arkeen turtuu. Yltäkylläisyyskin menettää ennen pitkää teränsä. Pornoa tulee käytettyä iloon, suruun, krapulaan, väsymykseen, levottomuuteen, ahdistukseen ja ennen kaikkea tylsyyteen.

Vaikka suhteeni pornoon on arkinen, se ei ole ongelmaton.

Toleranssi ja vaste nousevat, kun aistit tottuvat tykitykseen: Laimeasti valaistu romantiikkapätkä ei tunnu miltään, riehakas heteroparikin alkaa maistua arkijuustolta. Tekee mieli loikata aina yksi suositeltu video eteenpäin. Ei tämäkään, ei tämäkään, eikä vieläkään lähde.

Kun etsii jotakin, joka tuntuisi joltakin, tulee rytäkässä klikattua pyörimään jotakin, joka ylittää omat rajat. Silloin seksi ei yhtäkkiä näytäkään enää hauskalta ja kuumalta, vaan oksettavalta, raivostuttavalta ja nöyryyttävältä.

Vaikka suhteeni pornoon on arkinen, se ei ole ongelmaton. Olen tietoinen pornoteollisuuden epäkohdista ja siihen pahimmillaan linkittyvistä räikeistä ihmisoikeusrikkomuksista.

Ennen kaikkea olen kuitenkin itsekäs olio: kognitiivinen dissonanssi astuu peliin, kun olo on liian epämukava. Sysään pornoon liittyvät pulmat mielestäni ja tyynnyttelen itseäni päättämällä, että kulutan luultavasti vastuullisesti tuotettua nautintoainetta.

Tässä suhteessa porno muistuttaa pitkälti lihan tai tupakan kaltaisia paheita. Epämukava tunne on terve: kulutuksen ei kuulukaan olla helppoa.

Eivätkä dilemmat rajoitu hähmäiseen tuotantoketjuun. Kiihottuminen on peili, josta heijastuva kuva ei aina täsmää ideaaliminän kanssa.

Olen vääntänyt kättä samojen kysymysten kanssa kuin niin moni muukin: Olenko ällöttävä, jos pidän naista alistavasta asetelmasta? Miksi hakeudun mieluiten konventionaalisesti komeiden ja kauniiden paneskelijoiden äärelle? Tekevätkö mieltymykseni minusta jopa huonon feministin? (Pikavastaus viimeiseen: eivät tietenkään, mutta häpeä istuu tiukassa.) Ja niin edelleen.

Häpeästä puheen ollen: helppoa ei ole muillakaan. Pornoon liittyvä häpeä korreloi muunkin seksiin liittyvän häpeän kanssa: hävettää, jos kiinnostaa ja harrastaa, ja yhtä paljon hävettää, jos ei.

Minulle pornossa vapauttavaa on se, että en kuvittele itseäni ruudulla rynkyttävien ihmisten tilalle.

Vitsailen naispuolisen työkaverin kanssa pornosta, kun hän paukauttaa huolettomasti: ”Tuskin sä sellaista katsot!” Irvistän. ”Katson mä… Etkö sä katso?” ”En todellakaan!” kollega puuskahtaa. Olen aidosti häkeltynyt.

Kysyn, mitä hän sitten tekee vaikkapa itsetyydytyksen aikana. ”Ajattelen mun miestä tietenkin!” työkaveri vastaa yhtä pöllämystyneenä. ”Meidän hyviä hetkiä.”

Meidän hyviä hetkiä! Hirvittävä syyllisyys lakaisee ylitseni. Eivätkö oman parisuhteeni ”meidän hyvät hetkemme” riitä minulle fantasiointimateriaaliksi? Tuoreen ihmissuhteen alussa ne kyllä riittävät, mutta kuinka käy ajan – vuosien ja vuosikymmenten – mittaan?

Sitä paitsi minulle pornossa vapauttavaa on juuri se, että en kuvittele itseäni ruudulla rynkyttävien ihmisten tilalle. On kivaa, kun ei tarvitse olla paikalla tuntemassa ja tekemässä.

Tärkeää on sekin, että videoilla esiintyvät henkilöt eivät merkitse minulle mitään. Moniulotteisten tunteiden ja sosiaalisten normien riisuminen on pornossa yhtä olennaista kuin bokserien ja rintsikoiden.

Keskustelun jälkeen olemme työkaverin kanssa kumpikin noloina. Hetken ajan kumpikin pitää itseään friikkinä. Se on hupsua ja tarpeetonta.

"Tekis niin paljon mieli katella jotain." Tiedämme kumpikin, mitä "jotain" tarkoittaa.

Mutta itse kokeeseen!

On vähän krapula eikä uni tule. Masturbointi on tehokkain tuntemani unilääke. Olo on tukala.

”Tekis niin paljon mieli katella jotain!” parahdan illalla sängyssä poikaystävälleni, joka ei jaksa pussailla, vaan on vaipumassa vääjäämättä uneen.

Tiedämme kumpikin, mitä ”jotain” tarkoittaa.

”Kato vaan”, hän kuiskaa hyväksyvästi.

Pornolakkoni on kestänyt kahdeksan päivää. Kaipaan jaksavaisia hässijöitä. Sos, mayday. Saako vielä vaihtaa tipattomaan tammikuuhun?