"Naiset ovat säveltäneet läpi historian, yhteiskunnan mielipiteistä huolimatta" - Naisten ääni ja musiikki kuuluu Ylen radiokanavilla koko naistenpäivän

Kansainvälistä naistenpäivää vietetään sunnuntaina 8.3. Päivä kuuluu Ylen kaikilla radiokanavilla naisten äänenä niin musiikissa, juonnoissa kuin ohjelmasisällöissä. Musiikillisesti eri radiokanavilla matkataan päivän aikana lähes tuhannen vuoden matka keskiaikaisesta säveltäjä, abbedissa Hildegard von Bingenistä tämän päivän naisräppäreihin.
Yle Radio 1
Yle Radio 1:ssä naisten ääni kuuluu erityisesti musiikissa. Sunnuntain äänilevykonserteissa soitetaan vain naisten säveltämää tai sanoittamaa musiikkia. Myös esittäjissä on paljon naisia. Klo 10 on puolestaan luvassa Jumalanpalvelus Lammin kirkosta. Saarnaajana ja liturgina toimii kirkkoherra Heli Ulvinen.
Tässä poimintoja Yle Radio 1:n musiikkiohjelmissa kuultavista naissäveltäjistä:
klo 9.22 Musiikkia vanhasta Euroopasta
Isabella Leonarda (1620-1704) oli italialainen nunna ja säveltäjä. Leonarda julkaisi elämänsä aikana yli parisataa teosta ja hän oli yksi aikansa tuotteliaimpia naissäveltäjiä.
klo 13.00 Klassista kahteen - Säveltäviä naisia
Mezzosopraano Maria Malibran (1808-1836) oli yksi ensimmäisistä laulajadiivoista. Malibranilla oli tapana säveltää itselleen vaihtoehtoisia aarioita esimerkiksi oopperaharjoitusten tauoilla.
klo 16.10 Faunin iltapäivä - Naisten marssi
Englantilainen säveltäjä ja kirjailija Dame Ethel Smyth (1858-1944) tunnettiin myös suffragettina eli naisasianaisena. Smyth istui aatteensa vuoksi myös jonkin aikaa vankilassa.
klo 17.50 Musiikkia parrasvaloista
Wuthering Heights -hitistään tunnettu laulaja ja lauluntekijä Kate Bush (1958-) on säveltänyt myös elokuvamusiikkia.
Muita poimintoja Yle Radio 1:n ohjelmistosta:
klo 7.02 Lumottu lista - pääjohtaja Gita Kadambi
Suomen Kansallisoopperan ja Kansallisbaletin pääjohtaja Gita Kadambin haastattelu.
klo 8.05 Narrin aamulaulu - Loistavat Boulangerin sisaret osa 1
Nadia, Boulangerin sisarista vanhempi, oli yksi 1900-luvun merkittävimpiä sävellyksen opettajia. Toimittajana Outi Paananen.
klo 9.05 Luomiskertomus
Saara Cantell kertoo kirjastaan Kesken jäänet hetket.
klo 17.10 Journalisti Johanna: Miten nainen ylittää rajansa?
Mitkä ovat naisen rajat ja kuka ne asettaa? Toimittajana Johanna Korhonen.
Yle Klassinen
Naistenpäivän kunniaksi Yle Klassisessa soi vain ja ainoastaan naisten säveltämä musiikki, aamuseitsemästä keskiyöhön asti. Päivän aikana kuullaan laaja kirjo eri aikakausien naissäveltäjiä, aina Hildegard von Bingenistä Kaija Saariahoon saakka.
"Päivän ohjelmiston suunnittelu oli haastava mutta samalla erittäin antoisa projekti. Vaikka historia on ajoittain unohtanut tai vaientanut säveltävät naisensa, ovat naiset säveltäneet läpi historian, yhteiskunnan mielipiteistä huolimatta. Yleisradion laajasta äänilevystöstä koottu naistenpäivän ohjelmisto on kattava läpileikkaus länsimaisen taidemusiikin historiasta, naissäveltäjien näkökulmasta katsottuna", kertoo Yle Klassisen toimittaja Annina Aho.
Yle Radio Suomi
Yle Radio Suomen valtaavat aamuneljästä alkaen naisjuontajat ja -uutistoimittajat. Myös musiikin erikoisohjelmissa vietetään naistenpäivää ja kuunnellaan naisartisteja. Naistenpäivää voi juhlistaa myös vaikka Pääministerin haastattelutunnin parissa, joka kuullaan klo 14.
Tässä muutama muu poiminta Radio Suomen ohjelmistosta:
klo 8.10 Minna Pyykön maailma kuullaan erikoispitkänä lähetyksenä. Minnan vieraana ovat luontokuvaajat Jaana Kotamäki ja Lisse Tarnanen.
klo 10.05-12.00 Poppia ja sukupuoliasiaa Popmusiikissa on aina ollut kysymys sukupuoliasioista. Kuka päättää, kenen ääni kuuluu popissa? Kuka saa kertoa oman tarinansa? Susanna Vainiolan ja Pekka Laineen kaksituntisessa spesiaalilähetyksessä seikkaillaan ennakkoluulojen, myyttien ja loistavan popmusiikin maailmoissa.
klo 17.15 Voimaa! Voimalauluja naisille ja naisista. Omat suosikkinsa kertovat muusikko Maija Vilkkumaa ja sanoittaja Saara Törmä. Naistenpäivän suoran lähetyksen toimittavat Laura Korhonen ja Tuuli Saksala.
klo 22.00 Iskelmä-Suomi: Eini Illan päätteeksi kuullaan uusintana Iskelmä-Suomen henkilökuva diskoiskelmän ikuisesta tähdestä Einistä.
Yle Puhe
Yle Puheella naistenpäivää vietetään puhumalla politiikasta, tasa-arvosta, naisjohtajista ja naiseuden moninaisuudesta. Ohjelmat ovat uusintoja.
klo 8.05 Politiikkaradio - Politiikkaa ja elämää: Liisa Jaakonsaari, Sirkka-Liisa Anttila, Riitta Myller ja Anneli Jäätteenmäki, toimittajana Linda Pelkonen.
klo 12.15 Mahadura & Özberkan: Naistenpäivää ja naiseuden moninaisuutta juhlistetaan kutsumalla studioon naisia, jotka muuttavat maailmaa ja ravisuttelevat rakenteita. Naisista, vallasta ja politiikasta ovat puhumassa Naisasialiitto Unionin Fatim Diarra sekä saamelaisaktivisti Petra Laiti. Representaatiosta, kehojen moninaisuudesta ja itsensä rakastamisesta ovat puhumassa Pehmee-kollektiivin Caroline Suinner sekä Meriam Trabelsi. Viimeisenä studioon saapuu historiaa tehnyt Kelet, joka on ensimmäinen musta transnainen, jonka tarina on dokumenttielokuvan muodossa. Keletin kanssa puhutaan rohkeudesta, esikuvien merkityksestä ja siitä, miten naiset voisivat tukea toisiaan paremmin.
klo 17-21 Puheen Arkisto- Kohti tasa-arvoa ja Naisjohtajat: Arkistopätkiä vuosilta 1985-2007 Ylen ohjelmista, joissa kerrotaan mm. tasa-arvolaista, naispappeudesta, mies-loppuisten ammattinimikkeiden muuttamista tasa-arvolain nojalla, suomalaisesta päivähoidosta, euronaisen tasa-arvosta, naisjohtajuudesta ja mies- ja naisjohtajien palkkaeroista.
YleX
Tämänhetken kiinnostavimpia naisartisteja pääsee kuulemaan puolestaan YleX:n taajuudella, jossa soitetaan naistenpäivänä iltaan asti vain naisten tekemää musiikkia.