"Klassisen musiikin esitysperinne on kääntänyt eläville säveltäjille selkänsä", sanoo Suomen Säveltäjissä työskennellyt Mikko Heiniö
Konserteissa soivat lähinnä edesmenneiden taiteilijoiden teokset, ja siksi Suomen Säveltäjät ajaa elävien säveltäjien etuja.
Suomen Säveltäjät ry täyttää tänä vuonna 75 vuotta. Yhdistyksen tehtävä on valvoa säveltäjien etuja sekä edistää Suomen luovaa säveltaidetta.
Kolme nykysäveltäjää ja yhdistyksen jäsentä kertoo yhdistyksen toiminnasta ja merkityksestä.
”Mikään länsimainen taidemuoto ei ole niin museaalinen kuin klassinen musiikki”
Säveltäjä ja musiikintutkija Mikko Heiniön aktiiviura Suomen Säveltäjissä kesti jopa 30 vuotta. Vuosina 1992−2010, yhteensä 18 vuotta, hän toimi yhdistyksen puheenjohtajana.
Tuona aikana apurahajärjestelmä laajeni ja tekijänoikeusjärjestelmä uudistettiin. Toisaalta myös yhdistyksen jäsenmäärä, ja samalla kilpailu alalla, kasvoi.
Heiniö kokee, että sävellystyötä tuetaan Suomessa hyvin. Sen sijaan työn tuloksena syntynyt musiikki on jätetty markkinoiden armoille ja liukunut marginaaliin.
Säveltäjät valitsevat ammattinsa rakkaudesta klassiseen musiikkiin, mutta rakkaus ei ole molemminpuolista. Konserttisaleissa soivat enimmäkseen aikaa sitten edesmenneiden taiteilijoiden teokset.
− Mikään länsimainen taidemuoto ei ole niin museaalinen kuin klassinen musiikki, Heiniö toteaa.
Heiniön mielestä klassisen musiikin traditio onkin kääntänyt selkänsä eläville säveltäjille.
Säveltäjistä vain pienellä osalla on mahdollisuus päästä kunnolla esiin ja elättää itsensä sävellystyöllä.
− Kieltämättä se on ollut näin kautta musiikin historian. Valtaosa säveltäjistä on painunut lopullisesti unholaan, Heiniö pohtii.
Toivoa ei silti ole menetetty. Heiniö luottaa yhä yleisöihin ja heidän ennakkoluulottomuuteensa. Esimerkiksi hän antaa Radio sinfoniaorkesterin konsertit.
− Vaikka siellä on uutta musiikkia, ei yleisö jätä sen takia tulematta.
Sävellystyötä arvostetaan ja tuetaan
Kun säveltäjä Aulis Sallinen oli nuori, hän sai isältään kuulla varoituksia boheemeista säveltäjistä. Hänellä on kuitenkin sellainen käsitys, että Suomessa säveltäjiä on aina arvostettu.
Ammattimaisen säveltäjänuransa 35-vuotiaana aloittanut Sallinen toimi pitkään Suomen Säveltäjien sihteerinä ja johtokunnan jäsenenä. Yhdistyksen puheenjohtaja hän oli vuosina 1971−1974.
Alunperin Sallisen houkutteli mukaan toimintaan hänen opettajansa ja Suomen Säveltäjien sihteeri Joonas Kokkonen, joka pyysi Sallista apulaissihteerikseen.
− Tottahan aavistin, että hän on kasvattamassa minusta paitsi säveltäjää, niin myös sihteeriä yhdistykselle. Ja niinhän siinä lopulta kävikin, Sallinen muistelee.
Sallisen mielestä oman yhdistyksen perustaminen on ollut välttämättömyys pienelle ja omalaatuiselle ammattikunnalle.
− Täytyy pitää mielessä se, että luovien taiteiden ala Suomessa on vähemmistö, ja säveltäjät ovat tässä joukossa vähemmistöjen vähemmistö.
Yhdistys on alusta lähtien tukenut säveltäjiä monin eri tavoin. Kun taiteen tukijärjestelmiä uudistettiin 1960-luvulla, oli Suomen Säveltäjät aktiivisesti mukana uudistustyössä asiantuntijaroolissa.
Uudistuksessa syntynyt apurahajärjestelmä takasi sen, että taiteita tuetaan ja edistetään valtion varoista.
− Sehän tarkoitti silloin sitä, että taiteita Suomessa pidettiin hyvin arvokkaana pääomana jota täytyy tukea, Sallinen huomauttaa.
Yksin pieni yhdistys ei välttämättä saisi ääntään kuuluviin, joten tärkeä osa toimintaa on ollut yhteistyö esimerkiksi tekijänoikeusjärjestö Teoston sekä muiden taiteilijayhdistysten kanssa.
Yhteistyötä on tehty myös kansainvälisesti esimerkiksi Pohjoismaisten toimijoiden kesken.
Aulis Sallisen ollessa vielä sihteerinä aloitettiin säveltäjävaihtovierailut Neuvostoliiton säveltäjäliiton kanssa. Ensimmäisen vierailumatkan Suomesta Neuvostoliittoon tekivät Sallinen ja puheenjohtajana toiminut Olavi Pesonen.
− Ei se antanut taiteellisella tasolla yhtään mitään, Sallinen huokaa.
− Se oli niin tavattoman jäykkää. Me pidimme Paasikiven-Kekkosen linjaa pystyssä eikä mitään muuta.
”Voisimme olla kiinnostuneita erilaisista ihmisistä säveltäjinä”
Riikka Talvitie on paitsi säveltäjä, myös oboisti ja pedagogi. Suomen Säveltäjien jäseneksi hän haki opintojensa aikana, ja päätyi myöhemmin yhdistyksen hallitukseen. Erityisesti Talvitie edisti säveltäjien sosiaaliturvaan liittyviä asioita.
Talvitielle tärkeintä omassa ammattiyhdistyksessä on se, että jostakin löytyy kootusti tietoa taidemusiikin säveltäjän arkeen liittyvistä asioista.
− Yhdistyksellä on tärkeä rooli siinä, että ollaan ajan hermolla siitä minkälaisia asioita ammattiin kuuluu.
Miesvaltaisen yhdistyksen toiminnassa Riikka Talvitie edustaa vähemmistöä. Yhdistyksen jäsenistä vain noin 10% on naisia.
− Jostain syystä säveltäminen on jäänyt miesten hommaksi.
Syitä sukupuolieroihin saattaa olla monia. Säveltäjän ammatti ei välttämättä näyttäydy naisille kovin houkuttelevana, ja konserttimusiikin säveltämiseen keskittynyt työnkuva voi tuntua yksipuoliselta. Myös esikuvien ja ammattiohjauksen puute vaikuttaa.
Muutosta on kuitenkin näköpiirissä, ja monimuotoisuuden eteen tehdään töitä.
Talvitie itse on mukana esimerkiksi Yhdenvertaisesti säveltäen -hankkeessa, jossa pyritään muun muassa vaikuttamaan säveltämisen alan työnjakoihin, asenteisiin ja mielikuviin, sekä uudistamaan sävellyksen opettamiseen liittyviä pedagogisia käytäntöjä.
Talvitien mielestä on hienoa, että säveltämisessä kuuluvat kaikenlaiset asiat säveltäjän taustassa, ja näitä asioita voi myös kuulla säveltäjän musiikista.
− Voisimme olla kiinnostuneita erilaisista ihmisistä säveltäjinä.
Katso Suomen Säveltäjät 75 vuotta -minidokumentti Yle Areenasta
Katso RSO:n Suomen Säveltäjät 75 vuotta -juhlakonsertti Yle Areenasta.
Katso Suomen Säveltäjät 75 vuotta -haastattelu Yle Areenasta.
