Juha Itkosen kolumni: “Mun täytyy kävellä näin”, Anssi Kela lauloi nostalgisesti jo 20 vuotta sitten – mutta oliko kyse valinnasta vai pakosta?
Autot ovat tärkeitä Anssi Kelan henkilökohtaisessa elämässä ja musiikissa. Isänsä lapsena auto-onnettomuudessa menettänyt muuusikko ajoi aikuisena kilpaa formuloilla ja oli vähällä halvaantua. Elämänmakuiset tarinat ovat Kelan laulujen tavaramerkki. Armoitetut tarinankertojat kohtaavat Juha Itkosen Anssi Kelaa käsittelevässä kolumnissa.
Joitakin vuosia sitten eräissä kosteissa kesäjuhlissa päädyin aamuyöstä saunaan itselleni tuntemattomassa seurassa.
Muuan saunoja, roteva nelikymppinen mies, avasi lauteilla keskustelun häntä itseään kuulemma säännöllisesti askarruttavasta asiasta: Anssi Kelan Nummela-kappaleen sanoista.
”Mun täytyy kävellä näin. Mä olen aina miettinyt sitä. Onko se siis niin kuin tyytyväinen? Että näin kävelen, se on meikäläisen tapa, ja hyvä niin. Vai epätoivoinen? Ei jumalauta, näin mun täytyy kävellä, vaikka mikä olisi. Ja vielä kun jotain herää sen sisällä. Se on mielenkiintoinen lause. Eikö olekin?”
Onhan se. Kun kuuntelen Nummela-kappaletta nyt, 20 vuotta sen jälkeen kun se soi kaikkialla, kuulen harvinaisen onnistuneen laulun mutta myös liian varhain kirjoitetun elämäkerran. Alle kolmekymppinen mies kävelee koiran kanssa harjulla ja muistelee parhaita vuosiaan, vaikka todellisuudessa seikkailut ovat vasta alkamassa. Koko Suomi on juuri kuullut Anssi Kelan ja haluaa lisää.
Jokainen Minun musiikkini -sarjan lauluntekijäkohtaaminen on minulle lahja, ja jokaiseen valmistaudun huolellisesti. Kuuntelen artistin musiikkia ja katselen arkistomateriaaleja. Luen vanhoja lehtihaastatteluja ja usein, niin myös tässä tapauksessa, keskustelukumppanini itsensä kirjoittamia kirjoja. Mietin mitä hänen laulunsa ovat merkinneet minulle ja muille, mihin aikaan ja tilanteisiin ne yhdistyvät, ja kirjoitan ajatuksiani lauseiksi.
Kun aloin ajatella Anssi Kelaa, ensimmäinen muistiinpanoihini kirjoittamani sana oli tarina. Anssi Kelahan nousi suosituksi nimenomaan tarinallisilla lauluilla, ei toki keksimällä pyörää uudestaan mutta pyörittämällä sitä omalla tavallaan. Nummela kohtasi Nevadan – mestarinovellisti Raymond Carverista inspiroitunut Kela toi laulunkirjoitusperinteeseemme säväyksen likaista amerikkalaista realismia, josta länsiuusmaalaisissa maisemissa tuli tietenkin hyvin suomalaista. Parin vuoden takainen Ilves-hitti on todistus siitä, että sama kompaktin tarinankerronnan taito on miehellä edelleen selkäytimessä.
Toisaalta Kela näyttäytyy minulle myös kiehtovan ja dramaattisenkin tarinan päähenkilönä. Autoilla on ollut siinä erityinen rooli: ei ole aivan tavallista, että huippusuosittu muusikko ajaa kilpaa formuloilla ja käy hiuskarvan päässä halvaantumisesta. Kun vielä saman muusikon muusikkoisä on menehtynyt auto-onnettomuudessa pojan ollessa vielä pieni, universumin laatimaa käsikirjoitusta on pidettävä monitasoisena ja kiehtovana.
Mun täytyy kävellä näin. Ymmärsi lauseen sitten kummalla tavalla tahansa, valintana tai pakkona, kyse on tarinasta, jota kertoja kertoo itselleen. Mies siellä saunassa reagoi siihen voimakkaasti varmaankin siksi, että me kaikki kerromme itsellemme samantapaisia tarinoita. Tällainen minä olen. Näin minä käyttäydyn. Tällaisiin asioihin pystyn, ja tällaisiin taas en.
On tietenkin hyvä tuntea itsensä, mutta nyt 45-vuotiaana ajattelen, että nuorina olemme usein myös yllättävän kapeakatseisia. Minä ainakin olin. Emme osaa edes kuvitella, mitä kaikkea elämä vielä tuo eteen ja miten nämä kokemukset väistämättä meitä muuttavat.
Jos nyt ajattelen itseäni, olen kyllä ytimeltäni sama ihminen kuin alle kolmikymppisenä. Teenkin pitkälti samoja asioita, esimerkiksi kirjoitan edelleen ja kirjoitan varmaan kuolemaani asti. Kuitenkin koen käveleväni toisin. Sanoisin, että vakaammin ja varmemmin, mikä johtunee yksinkertaisesti siitä, että pelottaa vähemmän.
Niin Anssi Kelakin mielestäni kävelee. Vuosi sitten, juuri ennen koronakurimuksen alkua, ehdin käydä katsomassa Kelan elämäkertakonserttia. Se oli erinomaisen mielenkiintoinen ja omaperäinen show, jossa päätähti piti yleisön otteessaan sekä sävelillä että sanoilla. Mies lavalla oli edelleen pukeutunut mustiin, mutta hän ei ollut se vuosituhannen alun mustiin pukeutunut mies Nummelasta, ujo ja ihmisarka. Se mies ei olisi ikinä pystynyt sekä naurattamaan että koskettamaan näin. Hän ei olisi ikinä ollut näin avoin.
Toki Kelan nykyinen avoimuus on taitavan tarinankertojan avoimuutta. Nummela-levyn äkkimenestys teki sen tekijästäkin yhdessä yössä kerronnan kohteen. Sen on täytynyt olla omituinen kokemus - varsinkin, koska julkisuuden lait muistuttavat painovoiman lakeja, ja niin korkealta huipulta oli siis väistämättä tultava myös rytisten alas. Levoton tyttö -hitistä alkaneella toisella tulemisellaan Kela on selvästi halunnut ottaa myös oman tarinansa hallintaansa ja kertonut sitä niin kuin hän itse haluaa sen kertoa. Elämä opettaa. Tehdessään oppii. Ajatus on lohdullinen, ja koskee meitä kaikkia.
Minun musiikkini -sarjan Anssi Kela -jakso Areenassa ja Yle Teemalla 10.2.2021 klo 21.15.
