"Ilman taidetta ja kulttuuria meillä ei ole keinoja kuvitella minkäänlaista maailmaa" – kirjailija Emmi Itäranta koronakeväänä 2021
"Tuntuu, että sielu näivettyy ja mielikuvitus lahoaa, kun jokainen päivä, viikko ja kuukausi on samanlainen." Kirjailija Emmi Itäranta elää Canterburyssä Englannissa karanteeninomaisissa oloissa.
Koko maailma ja sen mukana oma kulttuurielämämme on ollut jo vuoden seisahtuneena koronapandemian vuoksi. Kukaan ei tiedä, kuinka kauan tilanne jatkuu. Kulttuurin tekijät ovat ottaneet tässä poikkeusajassa kovia iskuja vastaan.
Kysyimme eri alojen taiteilijoilta, miten he viettävät koronakevättä, jo toista peräkkäin. Mitä he ajattelevat omasta ja kulttuurimme nykytilanteesta ja tulevaisuudesta?
Esitimme samat kysymykset, jotka Yle Klassinen on kysynyt suomalaisilta muusikoilta ja säveltäjiltä jo kahdesti, koronakeväänä 2020 ja 2021.
Kysymyksiin vastaa kirjailija Emmi Itäranta
Missä olet juuri nyt?
Kotonani Canterburyssa Kaakkois-Englannissa.
Miten koronapandemia on viimeisen vuoden aikana vaikuttanut elämääsi?
Elämäni muuttui kertaheitolla. Palasin matkalta Suomesta Englantiin puolivälissä maaliskuuta 2020, ja olen siitä lähtien elänyt käytännössä karanteeninomaisissa oloissa, sillä puolisoni on riskiryhmää.
Ennen pandemiaa minulla oli työmatkoja keskimäärin kerran kuukaudessa. Ne loppuivat kuin seinään. Myös kirjoitusresidenssi Latviassa peruuntui.
Olen viettänyt viimeiset 12 kuukautta muutaman kilometrin säteellä kotoani, tilannut ruokaostokset ovelle ja kävellyt samat lenkkipolut päivästä toiseen.
Ainoa poikkeus oli viime syksy, jolloin vietin kaksi kuukautta Suomessa uutta kirjaani markkinoimassa. Minulle oli kulttuurishokki, kuinka normaalilta elämä siellä vaikutti: ihmiset kävivät kaupassa ilman maskeja, istuivat täysissä ravintoloissa ja puuskuttivat aerosoleja ilmaan kuntosaleilla.
Riskiryhmäläisten ja heidän läheistensä elämä on tietysti Suomessakin ollut jo pitkään eristäytynyttä, mutta Britanniaan verrattuna katukuvasta ei välttämättä olisi voinut päätellä, että päällä oli pandemia.
Oletko pystynyt jatkamaan työtäsi? Miten?
Olen ollut sikäli erittäin onnekas, että pandemian alkaessa minulla oli melkein valmis romaanikäsikirjoitus, jonka julkaisusta oli jo sovittu. Tilaustöitä ja virtuaalivierailuja on ollut jonkin verran.
Tilanteeni on parempi kuin monen muun. Kirjan julkaiseminen viime vuonna tuntui silti kivireen kiskomiselta. Kirjamessuja ja muita esiintymisiä peruttiin, julkaisujuhlia en uskaltanut ajatellakaan. Tuntui, että kirjallisuus sai tavallistakin vähemmän palstatilaa, kun kaikki huomio oli pandemiassa.
Olen huolissani niiden kirjailijoiden jaksamisesta, jotka koronan keskellä kamppailevat toimeentulon lisäksi siitä, että heidän työnsä ylipäätään huomattaisiin edes jossakin.
Millainen on ollut mielialasi?
Vaihteleva. Joinain päivinä olen toiveikas, toisina mietin, millaiseen maailmaan tästä kuopasta kaivaudutaan. Olen kiitollinen, että olen voinut jatkaa kirjoittamista, koska moni on taidealoilla jäänyt limboon, jossa kaikki sovittu peruuntuu.
Ennen kaikkea olen viime aikoina ollut väsynyt koronaelämän monotoniaan. Tuntuu, että sielu näivettyy ja mielikuvitus lahoaa, kun jokainen päivä, viikko ja kuukausi on samanlainen.
Luovuus janoaa uusia ärsykkeitä polttoaineekseen. En ole koskaan ollut yhtä akuutisti tietoinen siitä, miten paljon toisten tekemä taide ruokkii omaa ajatteluani ja luovaa työtäni.
Jo vuosi sitten sanottiin, että paluuta entiseen maailmaan ei ole. Mitä ajattelet asiasta nyt?
Koska oma elämäni muuttui niin äkisti, olen ajatellut pandemian alkuvaiheesta asti, ettei entiseen ole paluuta. Jollakulla ehkä on, minulla ei.
Minun on huomioitava riskiryhmiin kuuluvat läheiset kaikessa mitä teen. En tiedä, uskallanko esimerkiksi matkustaa isoihin kirjallisuustapahtumiin sittenkään, kun niitä taas järjestetään.
Arvelen myös, että yritykset palata koronaa edeltäneeseen elämään sellaisenaan eivät ole mahdollisia vielä vuosiin. Monessa maassa yhteiskunnan liian nopea avaaminen on johtanut uusiin tartunta-aaltoihin, ja rokotteiden antamaan laumasuojaan on globaalisti yhä matkaa.
Millaisen viestin haluat lähettää julkisuuteen nykyisessä tilanteessa? Millaiset terveiset haluat lähettää yleisölle?
Taide ja kulttuuri ovat ihmisyyden elinehto. Ilman niitä ei ole keinoja kuvitella maailmaa: ei parempaa, ei huonompaa, ei minkäänlaista. Niiden elvyttämiseen panostaminen ei ole valinnaista, vaan absoluuttisen välttämätöntä tulevaisuuden kannalta.
Toivoisin myös, että ihmiset osaisivat pandemiaväsymyksestä huolimatta ajatella itsensä ulkopuolelta ja muistaa ystävällisyyden, sillä tämä aika jättää jälkensä jokaiseen eri tavoin.
Toipumiseen menee vuosia, ja siihen tarvitaan myötätuntoa, toisten huomioimista ja yhteisöllistä vastuun ottamista. Taide voi tässäkin toimia suunnannäyttäjänä.
Katso ja kuuntele
Aamun kirja: Emmi Itäranta, syyskuu 2020
Aamun kirja: Emmi Itäranta, tammikuu 2012
