Vaikka F1-kausi jatkuu viime viikonlopusta tutulla Spielbergin radalla, ei Itävallan toinen kisaviikonloppu ole välttämättä yhtä helppo kuljettajille. Epävarmuutta aiheuttaa lauantaille ennustettu ukkosmyräkkä, sillä pahimmassa tapauksessa aika-ajoja ei voida ajaa sateen vuoksi.
Jos aika-ajoja ei voida ajaa edes sunnuntaiaamuna, perjantain toisten harjoitusten tulokset määrittävät sunnuntain kilpailun lähtöjärjestyksen. Tämä sopisi ainakin Red Bullin Max Verstappenille, joka tykitti perjantain viimeisissä harjoituksissa nopeimman ajan, 1.03,660. Valtteri Bottas oli harjoitusten toinen, 0,043 sekuntia Verstappenista jääneenä.
Kärkikuljettajista kaikista huonoin tilanne olisi Lewis Hamiltonilla, joka oli harjoitusten kuudes ja jäi Verstappenista 0,688 sekuntia. Yle Urheilun F1-asiantuntija Jukka Mildh toteaa, ettei Hamiltonin vauhdista pidä olla huolissaan. On kuitenkin selvää, että Hamiltonilla on juuri nyt vaikeampaa kuin Bottaksella.
– Siellä on selvästi säätöjen kanssa menty väärään suuntaan, mutta en usko, etteikö niitä saataisi Mercedeksen kaltaisessa tallissa kuntoon. Mutta kyllä se antaa sellaisen kuvan ainakin ulkopuolisen silmin, että he ovat viemässä kisaviikonloppua eteenpäin huterammalla pohjalla kuin viime viikonloppuna, Mildh sanoo.
Bottaksen harjoitukset sen sijaan sujuivat brittiä paremmin.
– Valtterilla kaikki onnistui hyvin. Sikäli Bottas on vahvoilla ja hänellä on varmasti olo, että asiat ovat kehittyneet. Hän sanoikin oppineensa paljon viime viikonlopusta ja yrittää hyödyntää niitä pieniä oppeja. Se on juuri oikea tapa rakentaa tietä kohti maailmanmestaruutta, Mildh sanoo.
Perjantain harjoitusten perusteella myös Racing Pointin vauhti oli erinomaista, sillä Sergio Perez ajoi toisten harjoitusten kolmanneksi ja Lance Stroll neljänneksi. Ensimmäisissä harjoituksissa Perez piti kovinta vauhtia. Perjantaina nähdyn perusteella parhaiten viime päivät on kuitenkin käyttänyt hyödykseen Red Bull, sillä avauskisan keskeyttänyt Verstappen oli molemmissa harjoituksissa kärkivauhdissa.
– Red Byll pystyi selvästi sormella osoittamaan ne viat ja vaikeudet, mitä viime viikonloppuna oli ja saaneet niihin ratkaisuja. He ovat aika vahvoja tällä hetkellä, Mildh sanoo, mutta muistuttaa, että kyse on perjantain harjoituksista.
Miten Mercedes kestää?
Lauantaisen ukkosmyrskyn lisäksi F1-viikonlopussa kiinnostaa myös se, miten Mercedes on onnistunut korjaamaan viime kilpailussa häirinneet ongelmat vaihdelaatikon sensoreissa. Mercedes ei joutunut tuolloin keskeyttämään kilpailua, vaikka talli ehti jo pelätä, etteivät autot kestäisi ruutulipulle saakka.
Bottas kertoikin perjantain harjoitusrupeaman jälkeen, että päivä oli tallille hyödyllinen. Hänen sanoistaan ei voi kuitenkaan vielä päätellä, onko Mercedes saanut autostaan kaikki viat korjattua, jotta he voivat ajaa myös kilpailutilanteessa normaalisti kanttikivetyksen päältä.
– Viime viikonlopun jälkeen oli paljon tehtävää ja analysoitavaa, joten ensimmäisissä harjoituksissa yritimme lähinnä katsoa, olemmeko saaneet luotettavuushuolet hälvenemään. Siinä on vielä miettimistä, mutta luulen, että edistystä on tullut, joten se on hyvä juttu, Bottas sanoi.
Lue myös:
Verstappen perjantain harjoitusten nopein, Bottas toinen – Ricciardolla raju osuma ratavalliin