Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Suomen tämän hetken ykkösgolfari Sami Välimäki paljasti, millä yhdellä pikkuasialla löysi kadoksissa olleen lyöntinsä

Suomen tämän hetken golfin ykkösnimi Sami Välimäki pääsee yhdelle suosikkikentistään toistamiseen loppuviikosta Walesissa.

Sami Välimäki golfkentällä.
Kuva: Antti Eintola / Yle
  • Simo Leinonen
  • Timo Uusitalo

Sami Välimäki teki mainion ryhtiliikkeen pienen heikomman jakson jälkeen, kun hän esiintyi hyvällä tasolla Celtic Manorissa Walesissa viime viikonvaihteena. Välimäki jakoi kuudennen sijan European Tourin kilpailussa kokonaistuloksella 270 (-14), jolla kartutti palkkatiliään vajaalla 26000 euron palkintopotilla.

– Nousujohteinen kisa, jossa sain nostettua sijoitusta ylöspäin. Lyöminen oli koko ajan hyvällä mallilla. Muutama putti jäi kuitenkin kentälle. Jos ne olisivat uponneet, olisi ollut mahdollisuus jopa voittoon, neljä lyöntiä kilpailun voittajalle hävinnyt Välimäki jutteli maanantaina.

Kyseessä oli Välimäelle tämän vuoden kolmas top 10 –tila Euroopan-kiertueella.

Pitkän koronatauon jälkeisissä kolmessa avauskilpailussa Välimäki koki jatkokierroksilta tylyt karsiutumiset. 22-vuotias golflupaus päätti siinä vaiheessa pitää kahden viikon harjoitusrupeaman valmentaja Timo Karvisen kanssa.

Tavoite 50 parhaan golfarin joukkoon

Välimäki kertoi, että kaksikko paneutui golfin perusasioihin, eli yhdessä hiottiin lyöntitekniikkaa, joka piti saada kuntoon Walesiin saapuessa.

– Harjoituksissa tavoite oli se, että saan lantion mahdollisimman nopeasti auki. Silloin pystyn paremmin rytmittämään lyöntiä, ja pallot lähtevät menemään suorempaa ja linjalle, Välimäki kuvasi.

– Hyvä, että sain käännettyä kelkan, kun aiemmin oli vaikeampi jakso sen pitkän (korona) tauon jälkeen. Lyönti ja itseluottamus löytyivät ja toivottavasti pystyn jatkamaan samalla lailla.

Välimäki on pelannut ammattilaisena vuodesta 2019 lähtien ja on nyt maailmanlistalla 150:s - Suomen miesten ykkösgolfarina ennen Mikko Korhosta, joka on listalla 169:s.

– Ylöspäin pitäisi päästä vielä. Sitten kun yltää maailmanlistalla sinne 50. sijan tienoilla, niin voi olla jo vähän tyytyväinen.

Ruokaseuraa muista suomalaisista

Golfin Euroopan-kiertue jatkuu tällä viikolla samalla Celtic Manorin kentällä, jolloin pelataan Wales Open. Suomalaisista osallistuvat koitokseen myös Mikko Korhonen, Tapio Pulkkanen ja Kalle Samooja.

– En tiedä, miten kenttää muutetaan vai muutetaanko yhtään. Pientä muutosta haen kuitenkin jollain väylillä mailan vaihdoilla. Siellä on muutama tosi tiukka väylä, mutta sitten riittävästi vähän helpompia reikiä - ja siten paljon birdie-mahdollisuuksia. Lähestymiset ovat mielestäni pelin avain, griinialueet kun ovat vaikeita.

– Kiva, että mukaan tulee muita suomalaisia, se on hauskaa.

Maaliskuun alussa Välimäki nappasi Omanissa avausvoittonsa vasta kuudennessa kilpailussaan Euroopan-kiertueella, jonne hän ylsi kaikkien aikojen nuorimpana suomalaismiehenä. Nokia River Golfia edustava lahjakkuus kuittasi huippusuorituksesta noin 265 000 euroa palkintorahaa - ja mikä tärkeintä varmisti samalla paikan ET:lle seuraavaksi kahdeksi kaudeksi.

Lue myös

Tällainen on Suomen uusi golfsensaatio Sami Välimäki – mailoja paiskonut tuittupää sai teini-ikäisenä apua mentaalivalmentajalta ja jätti lukion kesken golfin takia

Suomen golflupaus kuittasi huimat palkintorahat – voiton arvo on kuitenkin paljon yksittäisiä euroja suurempi: "Lisää puita uuniin"

Upea golfpäivä! Sami Välimäki nousi voittoon dramaattisella tavalla – nuorukainen teki suomalaista golfhistoriaa

Vuoden kovin suomalaissensaatio ei yllättänyt itseään, vaikka teki golfhistoriaa – nyt Sami Välimäki unelmoi kotonaan major-voitosta

Mikko Ilonen jakoi tärppejä golfkomeetta Sami Välimäelle joulukuussa – "Voittamisen kulttuuri ja mentaliteetti taustalla, eikä yhtään pelon siementä"