Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Suomalaisen huippu-urheilijan pysäyttävä puheenvuoro maajoukkueen häirintäkulttuurista – "Zoomaillaan kisoissa otettuihin kuviin ja katsotaan, mitä näkyy vaatteiden läpi"

Lajissaan menestynyt suomalainen naisurheilija kertoi Yle Urheilulle maajoukkueessa näkemästään häiritsevästä käytöksestä.

Anonyymi kuva naisurheilijasta
Joka kolmas naisurheilija on kokenut seksuaalista häirintää, selvisi Suomen urheilun eettisen keskuksen tutkimuksessa. Kuva: Jack Thomas / Getty Images
  • Jelena Leppänen

Naisten suoritusten aliarvioimista, ulkonäön arvostelua ja ulkopuolelle sulkemista.

Lajinsa kärkinimiin kuuluva suomalainen naisurheilija on törmännyt maajoukkuetasolla kerta toisensa jälkeen edellä mainittuihin ilmiöihin. Suomen urheilun eettisen keskuksen SUEKin urheilijatutkimus osoittaa, ettei kyseinen yksilölajin urheilija ole kokemustensa kanssa yksin.

SUEK julkaisi tiistaina laajan tutkimuksen suomalaisten kilpaurheilijoiden kokemasta seksuaalisesta ja sukupuolisesta häirinnästä.

Kyselytutkimukseen vastanneista yli 9000 urheilijasta joka neljäs oli kokenut urheilun parissa seksuaalista häirintää. Yleisintä seksuaalisen häirinnän muodoista oli yleinen häiritsevä puhe, jota oli kokenut naisista lähes joka neljäs ja miehistä noin joka kuudes. Häiritsevä puhe ilmeni vastauksissa muun muassa loukkaavina seksuaalissävytteisinä vitseinä tai epäasiallisina kommentteina urheilijoiden vartaloista.

Sukupuolisen häirinnän yleisin muoto oli puolestaan ominaisuuksien väheksyminen ja kyseenalaistaminen sukupuolen perusteella. Naisista kyseistä häirintää oli kokenut joka viides vastaajista, miehistä joka viideskymmenes.

– Tulokset eivät yllätä. Muu yhteiskunta on muuttunut nopeammin, mutta urheilu tuntuu tulevan vähän jälkijunassa aika monissa tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskysymyksissä, Yle Urheilun haastattelema urheilija sanoo.

Yle Urheilu julkaisee nyt kyseisen urheilijan puheenvuoron lajinsa maajoukkueessa vallitsevasta häirintäkulttuurista. Hän kertoo kokemuksistaan nimettömänä, koska ei halua joutua uransa aikana vaikeuksiin urheilupiireissä. Saman maajoukkueen toinen jäsen on vahvistanut urheilijan esiin nostamat havainnot Ylelle.

Maajoukkueurheilijan puheenvuoro

"Olen ollut maajoukkueessa aika pitkään. Aluksi olin mukana naureskelemassa muille, koska se kuului joukkueen kulttuuriin ja yritin sopeutua siihen ympäristöön. Nuorena urheilijana en edes ajatellut, että se olisi häiritsevää tai törkeää pilkan kohteena olevaa ihmistä kohtaan.

Sitä käytöstä tuli ilmi pikkuhiljaa esimerkiksi ruokapöytäkeskusteluissa tai muissa epävirallisissa kokoontumisissa. Olen kuullut niitä puheita useamman kerran vuodessa kisa- ja leirireissuilla. Uskon, että sitä tapahtuu paljon myös niin, etten itse kuule.

Muutamalla henkilöllä maajoukkueen valmennus- ja huoltoryhmästä on tapana kommentoida naisurheilijoiden ulkonäköä. Zoomaillaan esimerkiksi kisoissa otettuihin kuviin ja naureskellaan, mitä kenelläkin näkyy kisa-asun ylä- tai alaosan läpi. Tai kommentoidaan, kuinka joku on lihonut tai laihtunut. "Tuokin pärjäisi paremmin, jos sillä ei olisi noin leveä hanuri." En ole huomannut, että miehiä arvosteltaisiin tässä joukkueessa samalla tavalla ulkonäön perusteella.

Sitä tapahtuu aina selän takana. En muista, että kenellekään olisi sanottu niitä asioita päin naamaa. Sellaisten puheiden kuuleminen aiheuttaa stressiä omastakin olemisesta. Vaikea uskoa, että olisin poikkeus, josta kukaan ei puhu mitään.

Kaikki valmentajat tai huoltajat eivät todellakaan käyttäydy tai puhu niin, vaan niitä juttuja viljelevät tietyt vähän vanhemmat miehet. En ole kuitenkaan koskaan kuullut kenenkään sanovan, ettei tämä ole sopivaa. Niillä asioilla on hiljainen hyväksyntä.

Minulle tulee näiden henkilöiden seurassa epämukava olo, vaikka joukkueen henkilökunnan kanssa pitäisi olla paljon tekemisissä. Kaikkien valmentajien kanssa ei kuitenkaan halua tehdä samalla tavalla töitä. Mieluummin välttelen niitä, joiden tiedän käyttäytyvän tietyllä tavalla.

Maajoukkueen valmennus- ja huoltoportaassa on hirveän vähän naisia. He jäävät helposti ulkopuolelle, kun miehet pitävät palavereja, saunovat sekä päättävät ohjelmaa ja työnjakoa. Olen nähnyt sellaistakin, että kun naishuoltajalle on annettu joku tehtävä, siellä on helposti miesvalmentaja, joka käy vahtimassa, että homma tulee hoidettua.

"Sitä tapahtuu aina selän takana. En muista, että kenellekään olisi sanottu niitä asioita päin naamaa. Sellaisten puheiden kuuleminen aiheuttaa stressiä omastakin olemisesta. Vaikea uskoa, että olisin itse se poikkeus, josta kukaan ei puhu mitään."

Valitettavasti meillä näkee vieläkin paljon asennetta, jossa naisten menestystä ei arvosteta yhtä paljon. Koetaan, että naisurheilijoita on helpompi vähätellä, koska olemme biologisistakin syistä fyysisesti heikompia kuin miehet.

Sekin on osa maajoukkueemme kulttuuria, että esimerkiksi tunteensa näyttäviä naisia pidetään vaikeina. Jos nainen tai mies itkee huonosti menneen kisan jälkeen, herkkyydelle naureskellaan selän takana. Sellaista ei pidetä siinä maskuliinisessa kulttuurissa sopivana.

Naisurheilijoiden keskinäinen keskustelu tästä on enemmänkin hiljaista paheksuntaa. Olemme puhuneet pienellä porukalla, ettei tämä saisi mennä näin, mutta kukaan ei ole uskaltanut lähteä tekemään asialle mitään. Kukaan ei halua leimautua hankalaksi naiseksi, joka nurisee.

Luulen, että aihe on tabu, koska se on niin syvällä kulttuurissamme. Naisista halventavasti puhuvat eivät edes tajua sen olevan väärin, koska siitä ei ole julkisesti juuri keskusteltu. He pitävät sitä normaalina käytöksenä.

Sellainen kulttuuri vahingoittaa ryhmädynamiikkaamme. Naisiin suhtaudutaan alentuvasti, mistä tulee olo, että olemme maajoukkueessa kakkoskategorian urheilijoita. Miesten urheilu on pääasia, ja me roikumme heikompina ja huonompina mukana.

Suhtautumiseni edellä kuvailemaani käytökseen muuttui pikkuhiljaa. Olemme puhuneet muiden urheilijoiden kanssa, ettei niin saisi puhua ihmisille. Sekin on vaikuttanut, että näistä asioista on puhuttu viime vuosina enemmän julkisesti. Olen ymmärtänyt, että tämähän on ihan samanlaista häirintää. Ajattelin kauan, että häirintä on vain fyysinen teko eikä puhuminen mitään tee.

Esimerkiksi kansainvälisen #metoo-liikkeen myötä tietoisuuteni siitä, mikä on oikein, on kasvanut. Uskon, että asiat voivat muuttua. Naisurheilun arvostuksesta on puhuttu viime vuosina aika paljon. Sen myötä olen tajunnut, ettei tämän tarvitsisi olla näin.

Ihanteellisessa maajoukkueympäristössä ei tarvitsisi tehdä erottelua naisten ja miesten välillä. Olisi hienoa, jos kaikki saisivat olla sellaisia yksilöitä kuin ovat ilman että tarvitsisi olla huolissaan, miltä tämä nyt näyttää ja mitä tästä ajatellaan tai puhutaan.

Halusin puhua tästä, koska asiat muuttuvat vasta sitten, kun ne tulevat avoimeen keskusteluun. Luulen, että tässä on taustalla aika paljon sitä, ettei tiedosteta, mikä on reilua, sopivaa ja tasapuolista."

Lue myös:

Kalevan kisojen aikaan saapunut vihaviesti oli Kristiina Mäkelälle viimeinen pisara – kolmiloikkaaja puhuu nyt kohtaamastaan häirinnästä: "Mitä jos nuoret saavat samaa kohtelua?"

Tutkimus antaa karun kuvan Suomen kilpaurheilusta: joka kolmas nainen kokenut seksuaalista häirintää, todennäköisimmin kohteena 16-vuotias maajoukkueurheilija