Seitsemän peräkkäistä voittoa! Harva oli tasan kaksi viikkoa sitten valmis laittamaan Montreal Canadiensin puolesta lanttiakaan likoon NHL:n pudotuspeleissä. Kolmen suomalaispelaajan edustama joukkue oli juuri hävinnyt avauskierroksen neljännen ottelun Torontolle ja jäänyt otteluvoitoissa taakse jo 1–3-lukemin. Kesälomat häämöttivät yhden tappion päässä.
Vastassa oli kaiken lisäksi Kanadan divisioonan ylivoimaiseen tyyliin voittanut Toronto. Canadiens itse oli tullut pudotuspeleihin kontaten, sillä huhtikuun alun jälkeen se voitti 24 viimeisestä runkosarjapelistään ainoastaan yhdeksän.
Menneillä ei ollut kuitenkaan merkitystä, kun Les Habitants käänsi sen päälle.
Paria viikkoa myöhemmin seitsemän ottelua sensaatiomaisesta putkeen voittanut Montreal on pelannut itsensä Kanadan divisioonan mestariksi! Ensin se kaatoi Toronton kolmesti peräjälkeen, mikä jo itsessään oli poikkeuksellisen kova suoritus. Vauhtiin päästyään Montreal ei ole nostanut jalkaa kaasulta ja Winnipegin yli se jyräsikin tylysti suoraan neljässä ottelussa.
Winnipegiä vastaan Montreal oli lopulta selkeästi parempi joukkue. Toki Jetsin tärkeimmän keskushyökkääjän, Mark Scheifelen avausottelun jälkeen saama neljän ottelun pelikielto oli omiaan tasoittamaan Habsin tietä, mutta se yksinään ei selitä selkeää voittoa.
Montrealin identiteetti on näkynyt jäällä viimeisen parin viikon aikana kirkkaammin kuin aikoihin.
Ei suuria egoja
Canadiens on poikkeuksellisen yhtenäinen, tasainen ja työteliäs joukkue. Toki nämä ovat arvoja, jotka liitetään lähes jokaiseen menestyvään joukkueeseen, mutta Montrealin tapauksessa tämä korostuu. Joukkueesta ei juurikaan löydy tähtikategorian pelaajia tai muutenkaan suuria egoja ja tästä ryhmä tuntuu olevan hyvin tietoinen.
Montreal on joukkue, jossa jokainen pelaaja tekee vaihdosta toiseen armottoman työmäärän vieruskaverin eteen. Voidaan puhua poikkeuksellisen voimakkaasta kollektiivin voimasta, sillä yksilöiden soolosuoritusten kautta tämä joukkue ei menesty – ja se tietää sen itsekin.
Myös peluutuksessa tasaisuus näkyy harvinaisella tavalla.
Winnipeg-sarjassa joukkueen eniten pelanneen hyökkääjän (Philip Danault) jääaikakeskiarvo oli 17.30 ja vähiten pelanneen (Eric Staal) 12.36. Kaksitoista hyökkääjää mahtui siis alle viiden minuutin sisään. Montreal on loistavasti roolitettu joukkue, jossa ei ole yli 20 minuutin tähtihyökkääjiä sen enempää kuin kahdeksan minuutin nelosketjulaisia.
Tässä joukkueessa jokaisella pelaajalla on aidosti merkittävä rooli, ja se on kiistatta hionut ryhmän tiiviiksi yksiköksi.
Eikä roolitus ole onnistunut ainoastaan paperilla. Esimerkiksi alivoimapelissä Montreal on tehnyt kevään mittaan käsittämätöntä jälkeä. Joukkue on ollut 31 kertaa alivoimaisena, minkä aikana se on antanut vastustajille kolme ylivoimamaalia, mutta tehnyt itse peräti neljä alivoimaosumaa. Alivoimapelin plussalle jäävä maaliero on huima suoritus.
Kokonaisuuden on kruunannut maalivahtipeli.
Ajoittain runkosarjassa kritiikkiäkin osakseen saanut seuraikoni Carey Price on pudotuspeleissä näyttänyt jälleen suuruutensa. 33-vuotias kanadalaismaalivahti on ollut pudotuspelien paras ja joukkueelleen tärkein veskari toistaiseksi. Torjuntaprosentti kipuaa yli 93:n, päästettyjen keskiarvo putoaa alle kahden ja pelastettuja maalejakin (3,53) viidellä viittä vastaan tällä on kolmanneksi eniten.
Yhtä kaikki käsillä on kevään kovin sensaatio.
Suomalaiset astuneet esiin
Ja tässä sensaatiossa on kaiken lisäksi erittäin vahva sinivalkoinen väritys.
Montrealin suomalaispelaajat ovat olleet läpi kauden kuka mistäkin syystä ajoittain enemmän tai vähemmän vaikeuksissa, mutta kun otteluita on alettu pudotuspeleissä ratkoa, härmäläiset ovat astuneet eturiviin – ja millä tavalla!
Jesperi Kotkaniemi aloitti pudotuspelit katsomosta, mutta Toronto-sarjan kakkospelissä irti päästyään, porilainen on täyttänyt ruutunsa upeasti. Neljä maalia seitsemään ensimmäiseen otteluun oli oiva vastaus valmennukselle, joka halusi istuttaa ässäkasvattia katsomossa Leafs-sarjan avauksessa.
Eikä Kotkaniemen maaleista NHL:ssä yksikään ole ollut suurempi kuin Toronto-sarjan kuudennen ottelun jatkoaikaosuma. Canadiens-nuorukaisen 2,06 tehtyä maalia pelattua tuntia kohden on pudotuspelien 7. korkein noteeraus.
Aina työteliäällä Joel Armialla oli runkosarjassa vaikeuksia saada pelivälinettä maalipuiden väliin, mutta pudotuspeleissä tämäkin porilainen on löytänyt uuden vaihteen. Armia iski Leafs-sarjan elintärkeässä viitospelissä kaksi osumaa ja toisti tempun Winnipeg-sarjan kolmospelissä osuen peräti kahdesti alivoimalla!
Kotkaniemellä ja Armialla on molemmilla kasassa neljä osumaa, mikä riittää joukkueen sisäisen maalipörssin kärkisijalle.
Kokonaan oma tarinansa on Artturi Lehkosen paluu parrasvaloihin. Ulkokaarelle jo aiemmin Montrealissa lähinnä tehottomuuden vuoksi joutunut turkulaishyökkääjä pääsi takaisin pelaavaan kokoonpanoon Winnipeg-sarjan kakkosottelussa hyökkääjä Jake Evansin loukkaantumisen myötä.
Irti päästyään Lehkonen on myllännyt kaukalossa tuttuun tapaan pyörremyrskyn lailla, mutta nyt myös tulos on seurannut tekemistä. Kolmen ottelun pisteputkessa seilaava TPS-kasvatti teki Winnipeg-sarjassa yhden voittomaalina, alusti toisen ja iski vielä sarjan päättäneessä ottelussa tiistaiaamuna yhden osuman lisää.
Eikä katseita pidä liiaksi vangita tehopisteisiin.
Etenkin Armia ja Lehkonen ovat olleet joukkueelleen äärimmäisen arvokkaita pelaajia muutenkin kuin maalintekopelin osalta. Erinomaisen ottelun kärkiketjussa Danaultin ja Brendan Gallagherin vierellä tiistainakin pelannut Lehkonen on Armian kanssa iso osa NHL:n pudotuspelien selkeästi parasta alivoimapeliä.
Lue myös:
Tampa Bay voiton päässä jatkosta – Carolina ajautui ahdinkoon