Hyvän käytöksen oppaat kaipaavat päivittämistä. Niihin pitäisi sisällyttää ohjeet myös avioeron osalta.
Avioero nimittäin houkuttaa ihmisessä esiin ne kaikkein primitiivisimmät käytöstavat: hyökkäyksen, puolustustaistelun ja koston. Ilman hyvän käytöksen sanelemaa toppuuttelua ihminen toimii erossaan 'loukkaus loukkauksesta', 'tölväisy tölväisystä' –periaatteella. Puhumattakaan 'minä teen täsmälleen mitä haluan' –periaatteesta.
Tavallisesti ihmisen elinkaareen kuuluviin siirtymäriitteihin liittyy paljon odotuksia osallistujien käyttäytymisen suhteen. Sellaisia ovat muun muassa lapsen kastejuhla, konfirmaatio, penkinpainajaiset ja vanhojenpäivä, lakkiaiset, kihlat, häät ja hautajaiset.
Ihminen on oppinut käyttäytymään näiden keskeisten siirtymäriittien äärellä toisten ihmisten kanssa, sillä sosiaalinen kontrolli on tehokas jarru pahimmallekin öykkärille. Käytöksen rajat tulevat ympäröivistä ihmisistä ja perinteistä sekä siitä, että toisetkin käyttäytyvät. Sitä kutsutaan sosiaaliseksi normiksi.
Avioero on yleistynyt viime vuosikymmeninä niin nopeasti, että käyttäytymissäännöstö ei ole pysynyt perässä. Normittomassa ja säännöttömässä tilassa ihmisen alhaisimmat vietit saavat vallan.
Älä sijoita joka toiseen lauseeseesi kostonriemuisia "nykyinen puolisoni" -kuvauksia.
Uskon, että ihminen oppisi käyttäytymään hyvin myös avioeronsa keskellä, jos hyvästä erokäytöksestä tehtäisiin uusi sosiaalinen normi siirtymävaiheeseen avioliitosta vapauteen tai avioliitosta toiseen avioliittoon.
Tarvitaan avioeron kultaiset käytössäännöt.
1. Sinä kunnioitit aikanaan avioliitto-instituutiota niin paljon, että astuit itsekin avioon. Kunnioita sitä myös avioliittosi ollessa lopuillaan. Älä vie työpaikkarakkauttasi kotiisi treffeille, kun puolisosi on työmatkalla. Miksi? Siksi, että se ei olisi sinulta hyvää erokäytöstä.
2. Kerro puolisollesi, miksi rakkautesi on sammunut. Anna hänen vedota sinuun, anna hänen rukoilla sinua takaisin. Anna hänen sopeutua siihen, että jätät hänet. Miksi? Siksi, että se on hyvää erokäytöstä.
3. Valmista puolisoasi siihen, että olet tekemässä erohakemuksen. Olisi kenties houkuttelevaa olla häijy ja yllätyksellinen, mutta kun valmistelet puolisoasi ja perhettäsi, käyttäydyt oikein.
4. Päiväkodissa on lapsesi kevätjuhla. Erosi ei ole vielä voimassa. Älä vie juhlaan uutta kumppaniasi. Miksi? Päiväkodin päättäjäiset eivät ole sinun uuden rakkautesi voitonjuhla, vaan lapsesi saavuttama etappi hänen kasvussaan ja kehityksessään. Juhli lastasi toisen biologisen vanhemman kanssa siksi, että se on hyvää erokäytöstä.
Katsellessa riitaisten avioerojen määrää ja niiden aiheuttamia kustannuksia ja kärsimystä kaikille osapuolille, on selvää että jonkin on muututtava.
5. Sinä olet löytänyt uuden kumppanin, mutta lastesi toinen vanhempi ei. Älä sijoita joka toiseen lauseeseesi kostonriemuisia "nykyinen puolisoni" -kuvauksia. Miksi? Siksi, että se sattuu. Siksi, että uusi kumppanisi on viimeinen naula menneen avioliittosi arkkuun. Sinulla on hyvät erotavat, kun olet hillitty uudesta elämäntilanteestasi.
6. Kannusta kaikin keinoin uutta kumppaniasi kohtelemaan entistä puolisoasi kunnioittavasti. Hänestä ei tarvitse pitää, mutta häntä on arvostettava lasten toisena biologisena vanhempana. Vähimmäisvaatimus uudelle kumppanillesi on sanoa kädestä pitäen entiselle puolisollesi päivää. Hieman kohotettu vaatimus on sanoa jotain ystävällistä entiselle puolisolle teidän lapsistanne. Bonusvaatimus on sanoa entiselle puolisolle näin: "en tule koskaan puuttumaan teidän asioihinne".
7. Älä moiti lapsellesi hänen toista vanhempaansa, äläkä salli sellaista puhetta kodissasi. Lapsesi ei tarvitse ketään sekoittamaan hänen luontaista tarvettaan olla lojaali molemmille vanhemmilleen. Äidistä puhutaan hyvää ja isästä puhutaan hyvää, ja se on hyvää erokäytöstä.
8. On hyvää erokäytöstä tarttua puhelimeen ja soittaa exälle ja kysyä mielipidettä lasten kasvatusasioissa. Puhelimeen voit tarttua sinä tai sinun uusi kumppanisi. Tulet näkemään miten myönteisiksi asiat muuttuvat, kun alat ottaa huomioon ja kuunnella toisen vanhemman näkemyksiä.
Eikö olisi viisaampaa, että tuomioistuimet laatisivat eroaville rauhansopimuksia?
9. Eroavien tilanteet ovat usein tulenarkoja ja diplomatiaa tarvitaan. Pysy aina neuvotteluväleissä exäsi kanssa. Nielaise, hengitä syvään ja yritä uudelleen. Hyvät neuvotteluvälit ovat hieno esimerkki sinun lapsellesi siitä, miten aikuiset käsittelevät konflikteja. Hyvällä erokäytöksellä tietenkin!
10. Älä koskaan aseta lastasi viestinviejän tai neuvotteluosapuolen rooliin. Olet aikuinen, joten hoida erosi kuin aikuinen. Aina yksi vanhemmista voi tehdä parhaansa erokäytöksen eteen, vaikka toinen ei tekisikään.
Maailmassa tilanteisiin, jotka ovat vailla sosiaalista normia, tehdään sopimuksia yhteisistä säännöistä. Niitä ovat esimerkiksi sopimukset sodankäynnistä, aselevosta ja rauhasta.
Avioero näyttää monesti pitkitetyltä sodankäynniltä. Katsellessa riitaisten avioerojen määrää ja niiden aiheuttamia kustannuksia ja kärsimystä kaikille osapuolille, on selvää että jonkin on muututtava. Nyt käräjäoikeudet tuomitsevat pareja eroon ja sota vain jatkuu.
Eikö olisi viisaampaa, että tuomioistuimet laatisivat eroaville rauhansopimuksia, joissa säädetään myös siitä, miten jätettyä ja jättäjää kohdellaan?
Heli Vaaranen
Heli Vaaranen on valtiotieteen tohtori, sosiaalitieteilijä ja psykoterapeutti. Hän johtaa Väestöliitossa parisuhdepalveluita. Vaarasen intohimona on saada eronneet parit rauhanneuvotteluun ja rakentaa uusia alkuja pareille parisuhdekriisien jälkeen ja hän kehottaa sinkkuja välttämään nolla-aikaa.