BERLIINI Moni nuorempi saksalainen ei ole koskaan kuullut Friedrich Merzistä.
Hän on kuitenkin entinen raskaan sarjan poliitikko, joka pyrkii takaisin vallan ytimeen. Ilman taloudellista valtaa hän ei ole tähänkään asti ollut. Merz on maailman suurimman varainhoitajan, Saksan Blackrockin hallituksen puheenjohtaja.
Kohta 63-vuotias Merz on talousjuristi, joka siirtyi elinkeinoelämään, kun Angela Merkel oli tukkinut hänen mahdollisuutensa päästä politiikan huipulle.
Merz piti tiedotustilaisuuden Berliinissä tänään keskiviikkona ja käyttäytyi tilaisuudessa kuin maailmanjohtaja konsanaan.
Merzillä ja Merkelillä kiistoja historiassa
Merkelin ja Merzin välit ovat olleet hankalat. Se ei johdu pelkästään ideologisista linjaeroista.
Vaalien jälkeen vuonna 2002 Friedrich Merz halusi jatkaa CDU:n eduskuntaryhmän puheenjohtajana, mutta puoluejohtaja Angela Merkel syrjäytti Merzin ja nousi itse ryhmän puheenjohtajaksi.
Kolme vuotta myöhemmin Merkelistä tuli Saksan liittokansleri ja Merz ei enää siinä vaiheessa noussut parlamenttiryhmän puheenjohtajaksi, vaan tilalle nousi Merkelille uskollinen Volker Kauder.
Merz haluaa puolueelle uuden alun
– Ymmärrän tätä puoluetta ja tunnen tämän puolueen, Merz vakuutti tänään.
Merzin mielestä CDU kaipaa nyt uudistusta ja uutta lähtöä. Puolueen pitää huolehtia yhteiskunnan koossapitämisestä.
– Emme voi hyväksyä, että äärivasemmistolaiset ja äärioikeistolaiset puolueet jakavat maatamme. Emme voi hyväksyä, että äänestäjät antavat populistipuolueiden vietellä heitä, koska he ovat turhautuneet vanhoihin puolueisiin, Merz sanoi.
AfD:n eli Vaihtoehto Saksalle-puolueen puheenjohtaja Alexander Gauland pitää Merziä viisaana miehenä ja poliitikkona. Hän on jopa myöntänyt, että AfD:n asema on vaikeampi, mikäli Merz tai toinen oikeistolainen ehdokas Jens Spahn valitaan CDU:n puheenjohtajaksi.
Merz luetteli hänelle tärkeimmät haasteet: maahanmuutto, globalisaatio, ilmastonmuutos ja digitalisaatio.
Ei selkeää vastausta, saisiko Merkel jatkaa
Merz piti vahvuutena sitä, että hän on ollut kohta kymmenen vuotta pois politiikasta. Hänen mielestä tämä antaa uusia näkökulmia asioihin. Hän viittasi siihen, että pendelöinti politiikan ja elinkeinoelämän välillä on Yhdysvalloissa tavallista.
Angela Merkel toivoi maanantaina voivansa jatkaa liittokanslerina myös sen jälkeen kun hän on eronnut CDU:n puoluejohtajan tehtävästä. Liittokanslerin ja puoluejohtajan tehtävien erottamista toisistaan Merkel piti riskinottona.
Merz joutui vastaamaan kysymykseen, voiko Merkel jatkaa liittokanslerina vielä kolme vuotta, jos Merzistä tulee puheenjohtaja.
– Olen valmis ottamaan riskin, Merz sanoi.
Mitään varsinaista lupausta, että Merkel saisi jatkaa toimikautensa loppuun Merz ei antanut.
Kaksi muutakin ehdokasta
Friedrich Merz oli ensimmäinen CDU:n puheenjohtajaehdokkaista, joka piti tiedotustilaisuuden ja kertoi tarkemmin tavoitteestaan.
CDU:n puoluesihteeri Annegret Kramp-Karrenbaueria pidetään Merkelin suosikkina. Hän on ollut menestyksellinen poliitikko pienessä Saarlandin osavaltiossa. Hän oli Saarlandin pääministerinä monta vuotta. Hän edustaa maltillisempaa politiikkaa ja on talousasioissa politiikan keskikentältä.
38-vuotias terveysministeri Jens Spahn on Merzin tavoin arvokonservatiivi ja talousliberaali. Hän on myös ilmoittautunut kisaan, mutta ei ole vielä tarkemmin puhunut tavoitteistaan julkisuudessa.
Spahn on CDU:n ensimmäisiä poliitikkoja, joka avoimesti kritisoi Merkeliä tämän pakolaispolitiikasta vuonna 2015.
Spahn on naimissa toisen miehen kanssa. On epäselvää, voivatko kristillisdemokraattisen puolueen konservatiivit hyväksyä hänet puheenjohtajakseen, vaikka hän muuten olisi kuinka konservatiivinen.
CDU valitsee uuden puheenjohtajan 8. joulukuuta puoluekokouksessa Hampurissa.