Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Nairobin hotelli-iskussa ainakin 14 kuollutta, ammuskelu jatkuu yhä – tunnettu terroristiryhmä ilmoittautui tekijäksi

Nairobilaisessa hotellissa tapahtuneessa iskussa on kuollut useita ihmisiä, mutta kuolonuhrien määrä on yhä epäselvä.

Haavoittunutta miestä talutetaan pois räjähdyspaikalta.
Nairobissa sijaitsevassa suuressa hotelli- ja toimistorakennuksessa on tapahtui hyökkäys 15. tammikuuta. Kuva: Simon Maina / AFP
  • Risto Mattila
  • Sonja Parkkinen
  • Raisa Pöllänen

Kenian pääkaupungissa Nairobissa sijaitsevassa suuressa DusitD2-nimisessä hotelli- ja toimistorakennuksessa tapahtui tiistaina iltapäivällä hyökkäys, jonka epäillään olleen terroriteko. Paikalla on kuultu räjähdyksiä ja ammuskelua.

– Kuulin laukauksia ja näin ihmisten juoksevan pois kädet ylhäällä. Jotkut yrittivät piiloutua pankin tiloihin henkensä edestä, naapurirakennuksessa työskentelevä silminnäkijä kertoo Reutersille.

Tiistai-iltana tilanteen hotellilla kerrottiin ensin rauhoittuneen, kun maan sisäministeri ilmoitti, että rakennus on täysin varmistettu eikä hyökkääjiä tai työntekijöitä ole enää sisällä. Keskiyön tienoilla hotellista kerrottiin kuuluvan jälleen laukausten vaihtoa. Rakennuksesta paenneet toimistotyöntekijät sanoivat uutistoimisto Reutersille, että sisällä on yhä ihmisiä.

Kuolonuhrien määrää ei ole vahvistettu

Kuolonuhrien määrästä on liikkunut epämääräistä tietoa koko päivän ja illan. Viimeisimpien tietojen mukaan kuolleita on ainakin 14, kertoo uutistoimisto Reuters, joka on keskustellut paikallisen ruumishuoneen työtenkijän kanssa.

Sairaalalähteet kertoivat aiemmin seitsemästä kuolleesta. Tietoa uhreista ei ole kuitenkaan vahvistettu.

Kuolonuhrien joukossa on yksi Yhdysvaltain kansalainen, kertovat Yhdysvaltain viranomaiset.

Poliisin mukaan hyökkäys alkoi läheisen pankin edustalla, kun pommi räjäytti kolme autoa. Samaan aikaan itsemurhapommittaja räjäytti itsensä hotellin aulassa. Pommi haavoitti useita hotellin asiakkaita. Hotellin tiloista on löytynyt lisäksi kranaatteja.

Kenia kartta
Kuva: Yle Uutisgrafiikka

Uutistoimisto Reutersin mukaan islamistiryhmittymä al-Shabaab on ilmoittanut olevansa vastuussa tapahtumista. Myös silminnäkijät ja poliisi paikan päällä ovat arvelleet kyseessä olevan terroristihyökkäyksen.

Poliisi tutkii tapausta nyt terrori-iskuna.

Al-Shabaab hyökkäsi muun muassa Nairobissa Westgaten ostoskeskukseen vuonna 2013. Yli 60 ihmistä kuoli hyökkäyksen aikana.

Juttua päivitetty 16.1. klo 03.55: Kuolonuhrien joukossa yksi Yhdysvaltain kansalainen.

Juttua päivitetty 16.1. klo 00:25: Päivitetty tietoa uhreista, lisätty tietoja tapahtuneesta

Juttua päivitetty 15.1. klo 23.09: Lisätietoja uhrimäärästä, joka on yhä epäselvä.

Juttua päivitetty 15.1. klo 17.03: Lisätty tietoa uhreista.

Juttua päivitetty 15.1. klo 19.30: Lisätietoja uhrimäärästä ja hyökkäyksen etenemisestä.