Iranilla ei ole tietoa, että se olisi menettänyt miehittämättömän ilma-aluksen eli lennokin, sanovat sekä Iranin ulkoministeri Mohammad Javad Zarif että iranilainen uutistoimisto Tasnim.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin mukaan Yhdysvallat pudotti iranilaisen lennokin torstaina Hormuzinsalmessa Persianlahdella. Trump sanoi sen lentäneen 900 metrin päässä yhdysvaltalaisesta maihinnousualuksesta.
– Trumpin perusteettomista ja harhaisista väitteistä huolimatta kaikki Iranin lennokit ovat palanneet turvallisesti tukikohtiinsa, Iranin asevoimien edustaja Abolfazl Shekarchi kertoo Tasnimin mukaan.
Iranin varaulkoministeri Abbas Araghchi arveli, että Yhdysvallat on voinut vahingossa ampua alas oman lennokkinsa.
– Me emme ole menettäneet yhtään lennokkia Hormuzinsalmessa tai muualla, Araghchi tviittasi.
Trump sanoo lennokin tuhoutuneen
Presidentti Trump kertoi Valkoisessa talossa järjestetyssä tiedotustilaisuudessa lennokin tulleen hyvin lähelle USS Boxer -alusta. Presidentin mukaan lennokki tuhoutui välittömästi. Hän sanoi sen uhanneen laivan ja sen miehistön turvallisuutta.
– Tämä on tuorein useista Iranin hyökkäävistä toimista, jotka kohdistuvat kansainvälisillä vesillä liikkuviin aluksiin, Trump sanoi.
Shekarchi sanoi kuitenkin Tasnimille, ettei mistään konfliktista USS Boxerin kanssa ole raportoitu.
Trump sanoo Yhdysvalloilla olevan oikeus suojella henkilöstöään, kalustoaan ja etujaan. Hän odottaa kansainvälisen yhteisön tuomitsevan Iranin toimet, jotka presidentin mukaan häiritsevät vapaata merenkulkua ja kauppaa.
Iran otti kiinni tankkerin
Jännitteet Iranin ja erityisesti Yhdysvaltojen välillä ovat kiristyneet huomattavasti viime kuukausina.
Torstaina Iranin vallankumouskaarti ilmoitti ottaneensa haltuunsa "ulkomaalaisen tankkerin". Iranin televisio kertoi, että Iran epäilee tankkeria öljyn salakuljetuksesta Persianlahdella. Tankkerilla oli Iranin television mukaan 12 hengen miehistö, ja alus otettiin haltuun viime sunnuntaina.
Kyseessä on alustavien tietojen mukaan sama tankkeri, joka katosi viime sunnuntaina Hormuzinsalmessa. MT Riah -nimisen aluksen kotisatama sijaitsee Arabiemiraateissa ja se purjehtii Panaman lipun alla.
Viime viikolla puolestaan Britannia ilmoitti, että kolme iranilaisalusta yritti estää brittiläisen öljytankkerin kulun Persianlahdella.
Viime lauantaina Britannian ulkoministeri Jeremy Hunt sanoi, että heinäkuun alussa Gibraltariin pysäytetty iranilainen supertankkeri Grace One voidaan päästää matkoihinsa, jos Iran takaa, ettei alus ole aikeissa loukata EU:n talouspakotteita suuntaamalla Syyriaan. Iran on tuominnut pysäyttämisen ja pitää sitä laittomana.
Kesäkuussa kaksi tankkeria joutui hyökkäysten kohteeksi Omaninlahdella. Samassa kuussa Iran tiputti yhdysvaltalaisen tiedustelulennokin, mikä sai Trumpin määräämään ilmaiskuja Irania vastaan. Presidentti kuitenkin perui käskyt viime hetkellä sanoen, että seuraukset olisivat olleet suhteettoman vakavat.
Toukokuussa Yhdysvaltain puolustusministeriö ilmoitti asemoivansa maihinnousualuksen ja ohjuspatteriston Iranin läheisille vesialueille vastineena "uskottavan uhan osoituksille".
Ovi neuvotteluihin silti auki
Viimeaikaiset tapahtumat ovat herättäneet huolta alueellisesta konfliktista Persianlahden alueella. Lähes kolmasosa maailman öljystä kulkee Persianlahden kautta.
Tilannetta ei helpota huteralla pohjalla seisova Iranin ydinsopimus, josta Yhdysvallat ilmoitti viime vuonna irtautuvansa. Lisäksi Yhdysvallat on määrännyt Iranille uusia pakotteita.
Aiemmin tässä kuussa Iran ilmoitti ryhtyvänsä rikastamaan uraania yli vuoden 2015 ydinsopimuksessa sovitun puhtaustason. Tavoitteena oli painostaa muita sopimusmaita, eli Ranskaa, Saksaa, Britanniaa, Kiinaa ja Venäjää, jotta ne huolehtisivat Iranille sopimuksessa tehtyjen lupausten toteutumisesta.
Zarifin mukaan laittomat sanktiot ovat suurin uhka kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiselle Iranissa ja sen naapurimaissa.
Kumpikin osapuoli on pitänyt neuvotteluiden mahdollisuutta avoimena. Guardian kertoi torstaina, että Zarif on tarjonnut Yhdysvalloille uudenlaista sopimusta, jos sanktiot poistetaan. Trump on korostanut haluavansa "vain reilun sopimuksen", koska aiempi oli hänen mielestään huono..
– He (Iran) eivät vetäydy, koska he rakastavat meitä. He vetäytyvät, koska heillä ei ole rahaa, Trump sanoi toimittajille.
Lue myös:
Trump: Yhdysvallat tuhosi iranilaisen droonin Hormuzinsalmella