Soinin kunta on vihdoin saamassa ensimmäiset tuulivoimalansa. Kunnassa linjattiin jo kauan sitten, että Soinin tulevaisuus on tuulivoimaloiden ympäröimä. Jo viime vuosikymmenen alkupuolella arvioitiin, että kunnassa voisi tulevaisuudessa myllätä jopa 200 tuulivoimalaa.
Soinissa on vireillä useita hankkeita, joissa tuulivoimaloita ollaan pystyttämässä jopa kuudelle eri alueelle. Hankkeissa on tavoitteena rakentaa yhteensä noin 70 tuulivoimalaa.
Toistaiseksi kunnan alueella ei ole pystyssä vielä yhtäkään tuulivoimalaa, sillä valitukset ovat lykänneet suunnitelmia.
Vuosi tuo useita ratkaisuja
Ensimmäisen tuulivoimapuiston rakentaminen on tarkoitus kuitenkin alkaa tulevana kesänä Konttisuolle. Siellä alue on kaavoitettu seitsemälle tuulivoimalalle.
Lisäksi lainvoiman ovat saaneet Loukkusaaren ja Isokankaan puistot, joille on tulossa kolme voimalaa kullekin. Niiden käynnistämisestä keskustellaan vielä alkuvuodesta.
Alkuvuodesta odotetaan myös hallinto-oikeuden päätöksiä valituksiin Pesulan ja Korkeamaan tuulivoimahankkeista. Niissä voimaloita on tarkoitus rakentaa yhteensä 31.
Seuraava hanke vireille
Uusin tuulivoimahanke Soinissa on käynnistetty loppuvuodesta yhdessä Ähtärin kanssa. Siinä Kimpilamminkankaalle aiotaan pystyttää 24–29 tuulivoimalaa.
Hankkeen ympäristövaikutusten arviointi ja osallistumis- ja arviointisuunnitelma ovat parhaillaan nähtävillä.