Helsingin Yrittäjien puheenjohtaja Mari Laaksosen mukaan vaikeuksiin joutuvat nyt erityisesti pienet yritykset.
– Niillä ei ole sitä puskuria siellä takana ja välttämättä alvikassakaan, mikä pitäisi olla kaksi kuukautta kerättynä sinne takaplakkariin niin sekin on niin sanotusti jo syöty. Että eletään valmiiksi vähän niin kuin velaksi. Niin sitä rahaa ei ole ja tilaukset on loppuneet kuin seinään niin se huoli tulevasta on ihan valtavan suuri. mutta se on tiedostettu tällä hetkellä jo, että konkurssiaalto tulee, mutta se jää enää vaan nähtäväksi kuinka korkea se on ja missä mittakaavassa, Laasonen sanoo.
Yhden ihmisen yrityksiä on Helsingin yrittäjistä noin 80 prosenttia.
Pahimmassa ahdingossa Helsingissä ovat tällä hetkellä tapahtuma- ja ravintola-alan firmat.
Laaja konkurssiaalto on vielä puheenjohtaja Laaksosen mukaan vältettävistä. Yksi merkittävä keino siihen olisi antaa yrittäjille lisäaikaa verovelvotteiden hoitamiseen.