Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Yle selvitti: Suojavarusteet paikoin loppumassa – kertakäyttöisiä käsidesipulloja pestään, HUSissa hengityssuojainten käyttöä alettu valvoa

Suojavarusteiden vähyys on johtanut tiukkoihin linjauksiin. Kaikkia kertakäyttöisia varusteita ei saa enää heittää roskiin.

Hengityssuojain ja kädet.
Hengityssuojaimista on valtava pula. HUSissa on alettu kerätä kertakäyttöisiä suojavarusteita talteen. Kuva: Helen Sessions / Alamy
  • Johanna Mattinen
  • Jaakko Mäntymaa
  • Riku Roslund

Terveydenhuollon henkilökunnan käyttämien suojavarusteiden saamisessa Suomeen on suuria ongelmia.

Terveydenhuollon tarvikkeita Suomeen tuovat yritykset eivät enää saa hankittua hoitohenkilökunnan suojavarusteita suunnitellusti, koska koronaviruksesta johtuvat maiden rajojen sulkemiset ja muut rajoitukset Euroopassa aiheuttavat viivästyksiä ja perumisia toimituksiin.

Suojavarusteita tarvitaan esimerkiksi koronaviruspotilaiden hoidossa ja viruksen testaamisessa. Hoitohenkilökunnan suojaaminen on tärkeää epidemian rajoittamisessa, koska he ovat tekemisissä tartunnan saaneiden kanssa.

Yle haastatteli kahta merkittävää suojavarusteita maahantuovaa yritystä. Ne kertoivat toimituskatkoista ja pitkistä myöhästymisistä. Tampereen yliopistosairaalan alueen hankinnoista vastaava henkilö on huolissaan hintojen moninkertaistumisesta.

Suomen suurin sairaanhoitopiiri HUS on puolestaan alkanut tiukasti rajoittaa kriittisten suojavälineiden käyttöä poikkeusoloihin vedoten.

Käsidesipullot kerätään talteen

HUSin johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi kertoo, että toistaiseksi sairaanhoitopiirissä on pärjätty omalla materiaalivarastolla. Varusteiden riittävyyden takaamiseksi on kuitenkin tehty lukuisia toimenpiteitä.

HUSissa on alettu esimerkiksi kiinnittää huomiota hengityssuojainten käyttöön. HUSin turvapalvelu antoi tuoreen ohjeistuksen, jonka mukaan hengityssuojaimia pitää säilyttää turvallisesti ja huolellisesti sekä seurata kuka niitä käyttää.

Lisäksi ohjeistuksessa muistutettiin, että hengityssuojaimet ovat ainoastaan työ- ja potilaskäyttöön.

– Me olemme ohjeistaneet, että suojausmateriaalit laitetaan sillä tavalla talteen, että kenellekään ei tule kiusausta lähteä kuljettelemaan niitä asiattomille teille. Kun on poikkeusolot, niin ihmisille saattaa tulla kaikenlaisia ajatuksia.

HUSissa on myös alettu tämän viikon alussa kerätä kertakäyttöisiä suojavarusteita talteen. Tämä koskee visiirejä, suojalaseja ja käsidesin annosteluun tarkoitettuja pumppupulloja. Normaalisti roskiin menevät tuotteet kerätään nyt jätesäkkeihin ja viedään puhdistettavaksi uusiokäyttöä varten. Mäkijärven mukaan ohjeistus on kansallinen.

– Se on osoittautunut ihan viisaaksi kyllä, ja uskon että siitä on meille jatkossa hyötyä.

HUSissa on ollut ajoittaista pulaa juuri visiireistä, suojalaseista ja korkeimman tasoisista hengityssuojaimista. Tämän vuoksi sairaanhoitopiirissä on annettu uusia tarkkoja ohjeita suojavarusteiden käytöstä.

HUSissa on esimerkiksi siirrytty noudattamaan keskiviikkona annettua THL:n ohjeistusta, jossa on rajattu korkeimman luokan FFP2- ja FFP3-hengityssuojainten käyttö viiteen toimenpiteeseen.

Muualla, esimerkiksi päivystyksessä, työntekijät suojautuvat kirurgisilla kasvosuojuksilla.

– FFP-maskihan suojaa, kun virusta on jostain syystä ilmassa, mutta yleisin tartuntatapa koronavirukselle on pisaratartunta. Hengitystieoireista potilasta hoidettaessa suojaudutaan pisaratartunnalta, Mäkijärvi perustelee.

HUS on jo tilannut käyttöönsä vanhentuneita FFP2- ja FFP3-hengityssuojaimia. VTT on kuitenkin testannut vanhentuneet hengitysmaskit ja todennut suodatustehokkuuden olevan määräysten mukainen.

Sairaanhoitopiiri on myös laskenut jokaiselle yksikölle poikkeuksellisesti suojavarusteiden maksimitilausmäärät yhden kappaleen tarkkuudella.

– Kansainväliset markkinat on kovin tiukassa, jotain eriä erilaisia tarvikkeita on saatu, mutta ei hirveän isoja määriä. Huoltovarmuuskeskuksesta kysyttiin tarvitsemmeko lisämateriaalia viikonlopuksi, mutta emme tehneet tilausta.

Huoltovarmuusvarasto auki ensi viikolla

Koska suojavarusteet ovat loppumassa ainakin paikoin, STM on avaamassa Huoltovarmuuskeskuksen varaston ovet. Keskuksen tehtävänä on varmistaa, että yhteiskunnalle kriittisimmät järjestelmät toimivat kaikissa tilanteissa.

Varasto aukeaa ensi viikolla, ja se vaatii ministeriön päätöksen.

– Tämä on ensimmäinen kerta, kun tämä tehdään. Tässä opetellaan nyt, miten kuvion pitäisi mennä, ylijohtaja Päivi Sillanaukee STM:stä sanoo.

Ministeriöstä ei kerrota tarkkaan, kuinka pitkään varastot riittävät. Valmiusjohtaja Pekka Tulokas kuitenkin kuvailee varustemääriä “aikamoisen isoiksi”.

Nainen pukee suojavarusteita.
STM:n mukaan Huoltovarmuuskeskuksen varastossa on mittava määrä suojavarusteita. Kuva: Derrick Frilund / Yle

Suojavarusteita käytetään tällä hetkellä myös turhaan. Ministeriö on reagoimassa asiaan lähiaikoina.

– Tässä kaivataan nyt ohjeistusta, kuka käyttää ja minkä tasoisia suojavarusteita. Ohjeistusta ollaan tekemässä, sekin on ensi viikon asia, Sillanaukee sanoo.

Sillanaukeen mielestä varusteiden käytöstä on epätietoisuutta.

– Kun meillä ei ole olemassa selkeää ohjeistusta, on vaikea syyttää henkilökuntaa tilanteesta.

Usean viikon toimitusviiveitä

Yle haastatteli kahta merkittävää suojavarusteita Suomeen tuovaa yritystä.

Mediq Suomi Oy:n toimitusjohtaja Ilari Vaalavirta sanoo, ettei yritys pysty tällä hetkellä vastaamaan suojavarusteiden ja desinfektiotuotteiden kasvaneeseen kysyntään, koska toimituksissa on ollut ja tulee olemaan viivästyksiä.

Pulaa on nyt etenkin hengityssuojaimista ja muista henkilökohtaiseen suojaamiseen tarvittavista tuotteista.

– Varmasti on joitakin tuotteita, joita ei saa Suomessa tällä hetkellä lainkaan, Vaalavirta sanoo.

Myös suojavarusteita toimittava Mölnlycke Health Care Oy kertoo toimitusviiveistä. Tällä hetkellä muutaman viikon viive koskee hengityssuojainten ja suojatakkien toimituksia.

Suurin osa yhtiön Suomen myynnistä menee julkisen terveydenhuollon tarpeisiin.

– Maskien tilanne on tosi tiukalla, mekin saamme pieniä määriä pikkuhiljaa koko ajan, mutta tilausmäärän ja kysyntään suhteutettuna kaikkein vähiten. Suunnittelijat tekevät kaikkensa, että saamme tuotantoa kiihdytettyä, maajohtaja Marko Halonen kertoo.

Kysynnän kasvu näkyi jo tammikuussa

Mediqissä suojavarusteiden kysynnän kasvu näkyi jo tammikuussa, kun koronavirusepidemia alkoi Kiinassa. Tahti on kiihtynyt siitä lähtien, etenkin viimeksi kuluneiden kahden viikon aikana.

Vaalavirran mukaan käytännössä kaikki Suomessa myytävät terveydenhuollon suojavarusteet hankitaan ulkomailta. Mediq on pyrkinyt lisäämään näiden tuotteiden saatavuutta, mutta ulkomaiset tavarantoimittajat pystyvät toistaiseksi pitämään kiinni vain jo sovituista määristä – niistäkin osin myöhässä.

Vaalavirta sanoo, että viimeisten kahden viikon aikana Keski-Euroopassa voimaan tulleet vientikieltorajoitteet pysäyttivät toimitukset hetkellisesti, mutta nyt kiellot ovat poistuneet ja kuljetukset toimivat jälleen hyvin kuorma-auto- ja laivakuljetuksina sekä ilmarahtina. Myös Kiinassa hetkellisesti pysähdyksissä ollut tuotanto on taas päässyt käyntiin.

Mölnlycken kirurgiset kasvosuojukset tulevat Kiinasta, Ranskasta ja Japanista.

– Esimerkiksi Ranska ilmoitti joitakin päiviä sitten, että se sulkee rajat ja ottaa tuotannot omaan käyttöön. Se aiheutti haasteita meillekin. Nyt EU:n sisällä onneksi rajat tavarankuljetuksille ovat auki, maajohtaja Marko Halonen sanoo.

Hinnat voivat jopa kymmenkertaistua

Tampereen yliopistollisen sairaalan hallinnoiman alueen suojavarusteiden hankinnoista vastaa Tuomi Logistiikka. Yhtiön toimitusjohtaja Vesa Haapamäki sanoo, että markkinoilla on pulaa kymmenistä erilaisista tuotteista, kuten käsidesistä ja käsineistä.

FFP3-maskeja ei ole tällä hetkellä lainkaan saatavilla.

– Pula on maailmanlaajuinen. Kaikki ostavat niitä tällä hetkellä. Kiinasta, jossa näitäkin tuotteita valmistetaan, tuodaan rahtikoneilla tavaraa, koska laiva on aivan liian hidas, Haapamäki kuvailee tilannetta.

Haapamäen mukaan on mahdollista, että sopimustoimittaja ei pysty lähettämään kaikkia tarpeellisia tuotteita. Tällaisessa tilanteessa on käännyttävä vaihtoehtoisen yrityksen puoleen ja aloitettava uudet hintaneuvottelut.

– Siellä on tapauksia, että pilkku siirtyy, jos aletaan avaamaan uutta sopimussuhdetta. Eli siis hinta kymmenkertaistuu. Emme ole vielä joutuneet tähän, mutta kun olemme vaihtoehtoja kartoittaneet, niin tiedän mitä voi käydä.

Jotkut tarvikkeista voivat olla potilaiden kannalta niin tärkeitä, että ne on ostettava hinnalla millä hyvänsä.

– Tässä on kyse ihmisten terveydestä. Me olemme vielä onnistuneet saamaan varsin mukavasti tavaraa, mutta jos tämä jatkuu pitkään, haastavaksi muuttuu.

Mölnlycken maajohtajan Marko Halosen mukaan hinnat pysyvät sopimusasiakkaille toistaiseksi samana kriisistä huolimatta.

Samaa sanoo Mediq Suomi Oy:n toimitusjohtaja Ilari Vaalavirta. Hänen mukaansa hinnat ovat pysyneet toistaiseksi ennallaan, mutta tavarantoimittajilla on paineita nostaa hintoja.

Lue lisää:

Ruotsalaissairaanhoitaja Aftonbladetille oman sairaalansa tilanteesta: "Suojavarusteita ei ole tarpeeksi, hengityssuojaimet loppuvat kesken"