Suhteellisuudentaju on inhimillisen ymmärryksen kuninkuuslajeja. Sen harjoittaminen on vaativaa. Mielessä pitää pystyä samanaikaisesti pallottelemaan ainakin kahta erillistä asiaa.
Kaikilta se ei onnistu. Moni on tottunut katsomaan kuin kyklooppi, yhdellä silmällä. Näin tekevät jopa jotkut poliittiset puolueet.
Silloin näkökenttään ja mieleen mahtuu vain yksi asia kerrallaan. Se on kuin suomalaista peltomaisemaa, metsiä, pilviä, maatilaa navettoineen katsoessa näkisi vain variksenpelättimen.
Tämä pätee, puhutaan sitten Euroopan unionista tai koronaviruksesta.
Hyvä uutinen on, että suhteellisuudentaju on taitolaji, jossa voi harjaantua paremmaksi. Valmennusmenetelmä on tuttu: sitkeä toistaminen.
Otetaan esimerkiksi liikenneonnettomuudet. Sellaisesta kuullessa kokemus on opettanut meidät kysymään heti oleellisimman: kuoliko kukaan? Tai vammautuiko vakavasti?
Ymmärrämme, että ketjukolarista raportoidessa suuri uutinen ei ole, että kymmenen henkilöä oli vähällä venäyttää niskansa. Otsikoiden revittely moisesta olisi suhteetonta.
Koronasta puhuttaessa suhteellisuudentaju tuntuu olevan joskus hukassa.
Meidän ei oikeasti tarvitsisi tietää, että Töppäjärven lukiossa kymmenen oppilasta on mahdollisesti altistunut virukselle. Aivan kuten meidän ei tarvitse tietää, että Töppätien ja Asemakadun risteyksessä sattui traktorin ja auton läheltäpiti-tilanne.
Samaa mieltä tuntuu olevan THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta. Hän totesi hiljattain, että koronauutisointi on jo mennyt överiksi. Hän ihmetteli esimerkiksi päivittäisten tartuntamäärien julkaisemista tiedotusvälineissä.
Koronaan on syyskuun puoliväliin mennessä kuollut Suomessa 339 ihmistä.
Sillä oleellistahan on se, kuinka monta kuolee. Tai saa vakavia jälkiseuraamuksia.
Tieliikenteessä kuolleita on vuosittain hieman yli kaksisataa, vaikeasti vammautuneita noin tuplasti. Koronaan on syyskuun puoliväliin mennessä kuollut Suomessa 339 ihmistä.
Tätä edeltävän kolmen kuukauden aikana koronakuolleita on tullut lisää kolmetoista kappaletta.
Tämän muutoksen tulisi olla tavallisen ihmisen mittari taudin kehitykselle. Osa tartunnoistahan ei johda edes oireisiin. Tartuntojen päivittäinen lukumäärä ja kaikki muu on lääkäreitä ja viranomaisia varten.
Onkin merkillistä, ettei THL raportoi sivuillaan koronakuolemien aikakehitystä. Kuoleeko koronaan nyt enemmän vai vähemmän ihmisiä kuin ennen? Mikä on kuolleiden prosenttiosuuden kehitys kaikista tartunnoista?
Tämä olisi peräänkuuluttamaani suhteellisuutta.
En suinkaan tarkoita, etteikö koronaa pitäisi ottaa kaikella sillä vakavuudella, jota lääkärit suosittelevat. Olemmehan liikenteessäkin varovaisia. Katsomme ensin vasempaan, sitten oikeaan, ja vielä kerran vasempaan. Mutta liikennehuoli ei täytä koko elämäämme.
Uskallamme jopa liikkua Mikkelin keskustassa, vaikka siellä on joskus tapahtunut auto-onnettomuuksia.
Yksisilmäisyys ei vaivaa pelkästään koronauutisointia.
Toinen esimerkki suhteellisuudentajun hämärtymisestä koskee velanottoa. Tiedotusvälineet räiskivät tuhansia miljardeja kuin ilotulitteita. Niitä päivitellään.
Mutta valtionvelka pitää suhtauttaa muihin valtioihin, kuten älykkyydestä voi puhua vain suhteessa toisiin ihmisiin. Jos verrokkivaltioilla on velkaa suhteessa suunnilleen saman verran kuin Suomella, sitä ei ole liikaa. Kuten tälläkin hetkellä.
Suhteellisuudentaju on uusi zen: se tuo mielenrauhaa.
Velkaantumisen kauhistelu ja koronatartunnoilla pelottelu ahdistavat ihmisiä aivan suotta. Elämä on silloin kuin yhtä piiritystilaa, hermojännitystä, joka purkaantuu milloin masennukseen, milloin mellakointiin.
Suhteellisuudentaju on uusi zen: se tuo mielenrauhaa. Se auttaa hyväksymään sen, jolle on vain vähän tehtävissä. Se muistuttaa maailman valtaisasta monimutkaisuudesta. Se asettaa asiat yhteyksiinsä. Se on rokote, jolla torjutaan houkutus pumpata kärpäsestä härkänen.
Suhteellisuudentaju ei liity pelkästään numeroihin. Se tarkoittaa muutakin kuin ymmärrystä, mikä on paljon, mikä vähän – tai mikä on suuri, mikä pieni.
Se on kykyä nähdä esimerkiksi EUn elvytyspaketti oikeassa kontekstissa, taitoa asettaa se Suomen turvallisuuteen ja menestykseen vaikuttavien monien asioiden kentässä kohdalleen.
”Nekin rahat menevät Italian mafiosoille”-tyyliset möläytykset sen sijaan paljastavat kykloopin, joka olisi joko kaihileikkauksen tai tekosilmän tarpeessa.
Kari Enqvist
Kirjoittaja on kosmologian emeritusprofessori Helsingin yliopistossa ja tietokirjailija. Hän on kiinnostunut ihmisen paikasta maailmankaikkeudesta ja kaikesta siitä, mikä on liikuttavaa tai ihmeellistä.
Kolumnista voi keskustella 22.9. klo 23.00 asti.