Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

"Miltä maailma näyttää tänään ja 30 vuoden kuluttua" – lasten ympäristön tilaa kuvaavat piirrokset kertovat pelosta, mutta myös toivosta

Maapallon tulevaisuus ja lapsen oikeudet -teokseen on koottu koululaisten ajatuksia ja piirroksia ympäristöstä ja maapallon tulevaisuudesta.

Maapallon tulevaisuus ja lapsen oikeudet -teoksen kuvitusta.
Kahdeksasluokkalaisen näkemys globaalista ilmastokysymyksestä – maailma tänään (alla) ja 30 vuoden kuluttua (yllä).
  • Jaana Hevonoja

"Yksi ihminen saattaa ajatella, että hänen ei tarvitse osallistua ilmastonmuutoksessa auttamiseen. Mutta kun miljoona muutakin ajattelee samoin, maailmamme on pian ylösalaisin." Tyttö, 7. lk.

"Uskon, että tulevaisuudessa metsät olisivat rehevämpiä ja puita istutetaan koko ajan. Tulevaisuudessa hiilenpoltto jäisi pois ja sähköautot ja tuuli-/vesivoimalat yleistyisivät tai jopa olisi ainoa energialähde. Ollaan parempaan päin menossa! " Poika, 9. lk.

Tiistaina julkaistuun Maapallon tulevaisuus ja lapsen oikeudet -teokseen on koottu koululaisten ajatuksia ympäristöstä ja maapallon tulevaisuudesta sekä siitä, minkälaisiksi lapset kokevat mahdollisuutensa vaikuttaa tulevaisuuteen. Lasten kuvaukset kertovat pelosta ja pessimismistä, mutta myös toivosta ja tulevaisuudenuskosta.

Kahdeksan koulun oppilaat eri puolilta Suomea piirsivät tutkijoiden pyynnöstä siitä, minkälaisena he kokevat ilmaston ja ympäristön tilan tänä päivänä ja minkälaiseksi he sen kuvittelevat noin 30 vuoden kuluttua. Artikkelissa esiintyvät sitaatit on kirjoitettu kuvia selittävistä teksteistä.

Pääsääntöisesti kuvissa esiintyi huolta ympäristön tuhoutumisesta. Maapallon kohtaloa pohdittiin useissa kuvissa globaalista näkökulmasta, avaruudesta katsottuna.

Maapallon tulevaisuus ja lapsen oikeudet -teoksen kuvitusta.
Kahdeksasluokkalainen kuvaa maapallon ilmastonmuutosta avaruudesta käsin.

"Saasteet eivät katso uskontoa tai ihonväriä. Maalla tai rahalla ei ole väliä. Kukaan ei ole turvassa. Loppu on tullut." Tyttö, 8. lk.

Maapallon tulevaa ilmastotilaa lähestyttiin myös symbolisesti: "Kuvailen maapalloa roskakorina, joka vain täyttyy roskasta, eikä sitä tyhjätä." Huomattava osa kuvista viestittää: "Ellemme muuta elintapojamme, emme voi parantaa tulevaisuutta."

Maapallon tulevaisuus ja lapsen oikeudet -teoksen kuvitusta.
Kahdeksasluokkainen kuvaa maapallon tilaa symbolisesti maapalloa kuvaavilla roska-astioilla.

Kuvissa otetaan kantaa kaukaisten maiden tilanteen kärjistymiseen. Eläimistä esimerkiksi jääkarhua, merikilpikonnaa ja pingviiniä käytetään kuvaamaan ilmastonmuutosta. Pingviinit ja hylkeet hakevat toisiltaan turvaa vähenevien jäälauttojen päällä. Siinä missä jääkarhun alta sulaa jää, kuumien maiden eläimistö kärsii kuivuudesta.

Monet kokevat ilmastonmuutoksen runtelemat elinolot epämiellyttävinä, outoina tai pelottavina.

"Ilmastonmuutos on pilannut jääkarhujen kodin. Jääsaaret sulaa, jääkarhujen koti sulaa. Se vaikuttaa myös meihin. Aurinko kuumenee, jäät sulaa ja merien vedet nousevat, jotka aiheuttavat tulvia. Jääkarhu käyttää ilmanjäähdytintä, koska sillä on niin kuuma." Poika, 9. lk

Maapallon tulevaisuus ja lapsen oikeudet -teoksen kuvitusta.
Jääkarhu ja pingviini symbolisoivat useissa piirustuksissa ilmastonmuutosta.

Eläinten kärsimysten kautta lasten oma pelko ja suru tulevat kuvissa näkyviksi. Australian metsäpaloihin liittyvä paikallisten eläinten kohtalo suretti useita oppilaita. Suru voi näkyä liekkien nuoleman koalakarhun kyynelissä.

Maapallon tulevaisuus ja lapsen oikeudet -teoksen kuvitusta.
Seitsemäsluokkalainen piirsi itkevän koalan liekeissä.

Globaalius ilmenee koululaisten kuvauksissa myös turismin kautta. Kakkosluokkalainen poika kuvailee näkymää:

"Tämä paikka on Espanjassa. Uima-altaan vieressä on aurinkovarjoja ja aurinkotuoleja. Ihmiset voivat levätä aurinkotuoleissa ja katsoa telkkaria. Uima-altaan vesi on lämmintä ja uima-allas on hotellin katolla. Aurinko paistaa taivaalla. Kun olen aikuinen, Espanjassa on paljon myrskyjä. Vesi lentää pois altaasta. Aurinkotuolit ja aurinkovarjot lentävät taivaalla. Hurrikaani tuhoaa telkkarin."

Osassa kuvista löytyy tutkijoiden mukaan myös ironiaksi laskettavia elementtejä. Nykypäivää kuvaavassa lomaparatiisissa on kahden palmun välissä riippumatto. Tulevaisuudessa veden nousun jälkeen veden päällä näkyvät palmun latvat ja tuulessa lepattava paikattu riippumatto.

Maapallon tulevaisuus ja lapsen oikeudet -teoksen kuvitusta.
Kuudesluokkalaisen näkemys siitä, miten ilmaston lämmetessä lomaparatiisit ja niiden riippumatot ovat vaarassa kadota.

Moni koululainen haluaa nähdä ilmastonmuutoksessa myös valoisia puolia. Joskus tulevaisuuden lämpö saattaa sopia piirtäjän mukaan vesilinnulle paremmin kuin nykyinen Suomen ilmasto.

Maapallon tulevaisuus ja lapsen oikeudet -teoksen kuvitusta.
Vesilintu nauttii tulevaisuuden jatkuvista vesikeleistä kakkosluokkalaisen piirrustuksessa.

Osassa piirustuksista lapset yrittivät löytää ilmastonmuutoksen aiheuttajaa. Myös poliitikkoja vaadittiin kuvien selitysteksteissä töihin.

"Minun mielestä ilmaston muutos on tulossa, ihan kauhean huonoja jotkut poliitikot ovat, niin sokeita eivätkä huomaa sitä, kun rahaa tulee vain. Mutta toivon oikeasti, että poliitikot huomaisivat tilanteemme. Koska en halua, että asuisimme oikeasti tällaisessa paikkaa." Tyttö, 7. lk.

Tutkijat Ismo Söderling ja Rainer Grönlund arvioivat, että koululaisten piirustuksista yli 80 prosenttia kuvaa ilmastollisen tulevaisuutemme kääntyvän huonompaan suuntaan.

Luku on tutkijoiden mielestä hälyttävän korkea, mutta mukailee edellisen Nuorisobarometrin 2018 tulosta.

Koululaisista 17 prosenttia ei sen sijaan näe tulevaisuutta ilmastokysymyksen osalta synkkänä. Kuvien sanoma on tutkijoiden mukaan tältä osin kahtalainen: joko totumme ilmastonmuutokseen ja otamme aurinkoa, tai ihmiset ”taistelevat” ilmastonmuutosta vastaan erilaisin teknisin välinein ja uudistetuin elintavoin.

Selkein ero ala- ja yläkoululaisten piirustusten välillä on siinä, että alakoululaisten piirustuksista huomattavasti useammassa sekä nykyisyys että tulevaisuus nähdään positiivisena.

Alla oleva piirros on tutkijoiden mukaan alakoululaisille tyypillinen eli idyllinen ja värikäs, alakoululaisten kuvista ilmastonmuutoksen katastrofaaliset elementit puuttuvat usein.

maapallon tulevaisuus -piirustus
Kakkosluokkalaisen näkemys globaalista ilmastokysymyksestä.

Maaseudun lapset näkivät tilanteen menevän huonompaan suuntaan kaupunkilaisia useammin.

– Piirustuksia tulkitsemalla maaseudun lapsilla on kahtalainen "ilmastopelkokuormitus". He uskovat ilmastonmuutoksen olevan edessä. Sen lisäksi kuvista selviää, että he kokevat myös kaupungistumisen uhkatekijäksi, Söderling ja Grönlund sanovat.

Maapallon tulevaisuus ja lapsen oikeudet -teoksen kuvitusta.
Maaseudulla asuva kuudesluokkalainen näkee ympäristön värikkäänä nyt ja tulevaisuudessa.

Monessa maaseudun lapsen tulevaisuuskuvassa on uhkana valtatie ja kerrostalo, kun taas kaupunkilaislapsien visoissa kaupunkeihin muutto yhä kiihtyy ja saa entistä tuhoisampia muotoja.

Maapallon tulevaisuus ja lapsen oikeudet -teoksen kuvitusta.
Kaupungin kerrostalot säilyvät ja teollisuus saastuttaa lisääntyvässä määrin, uskoo kaupungissa asuva seitsemäsluokkalainen..

Tutkijat näkivät, että osa lapsista luottaa teknisiin uudistuksiin, muun muassa sähköpaneelit, sähköautot ja robotit esiintyvät osassa kuvista. Positiiviset tulevaisuusviestit olivat kuitenkin selvänä vähemmistönä piirustuksissa.

Maapallon tulevaisuus ja lapsen oikeudet -teoksen kuvitusta.
Seitsemäsluokkalainen näkee, että maapallon vaihtoehdot ovat ilmastotuho tai sota.

"Koen, että vielä tällä hetkellä maapallolla on hyvä elää, ja ihmiset yrittävät pelastaa ja auttaa maapalloa sekä luontoa. Tulevaisuudessa luonto on kärsinyt ja ihmiset asuvat suurissa kaupungeissa saasteiden keskellä. Ihmiset ovat luopuneet toivosta pelastaa maapallo ja ajattelevat vain omaa parastaan. Lentoliikenne on kasvanut ja pikamuoti vallannut vaateteollisuuden." Tyttö, 9. lk.

Huolestuttavaa tutkijoiden mielestä on havaita, että aikuisia tai lasten vanhempia ei kuvissa juuri näy. Piirustusten teksteissä aikuiset esiintyvät sukupolvina, joille ilmastonmuutos ei tunnu olevan elämän keskiössä.

Teosta on ollut toimittamassa lapsiasiainvaltuutettu Elina Pekkarinen yhdessä erikoistutkija Terhi Tuukkasen kanssa. Teos koostuu tutkimusartikkeleista, joissa kootaan yhteen eri alojen asiantuntijoiden puheenvuoroja maapallon tulevaisuudesta ja lapsen oikeuksista siten, että lasten omat näkemykset saavat paljon tilaa.