Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Demokraattien Joe Biden on vahvoilla Yhdysvaltain presidentinvaaleissa, mutta muutamissa tärkeissä osavaltioissa ääntenlaskenta on edelleen kesken.
Biden on varmistanut 253 valitsijamiestä ja istuva presidentti Donald Trump 213 valitsijamiestä, kun voittoon tarvitaan 270.
11 valitsijamiehen Arizonassa Bidenin johtoasema on kaventunut tuloslaskennan edetessä. Jotkin yhdysvaltalaismediat julistivat Bidenin jo eilen Arizonan voittajaksi, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että ennenaikaisesti. Tilanne on tiukka eikä voittajaa voi vielä sanoa.
Georgiassa, josta saa 16 valitsijamiestä, Biden on kirinyt kiinni Trumpin johtoa. Biden tarvitsisi valtaosan laskematta olevista äänistä voittaakseen. Sen on arvioitu olevan mahdollista, mutta voittaja on Georgiassakin vielä auki.
Myös 20 valitsijamiehen Pennsylvaniassa Trump johtaa edelleen, mutta Biden on parantanut selvästi asemiaan, kun postiäänten laskeminen on edistynyt.
Voittaja ei ole selvillä myöskään Nevadassa eikä Pohjois-Carolinassa, joskin näyttää todennäköiseltä, että Trump voittaa Pohjois-Carolinan.
Trump ryhtynyt oikeustoimiin
Molemmat ehdokkaat ovat kommentoineet tilannetta samaan tyyliin kuin eilenkin. Biden sanoi uskovansa, että hän on vaalivoittaja, kun kaikki äänet on saatu laskettua.
Trump puolestaan väitti Twitterissä voittaneensa Pennsylvaniassa, Georgiassa ja Pohjois-Carolinassa. Mikään yhdysvaltalaismedia ei ole vielä julistanut voittajaa näissä osavaltioissa.
Trumpin kampanja on myös ryhtynyt oikeustoimiin eri osavaltioissa. Bidenin niukasti voittamassa Wisconsinissa Trump vaatii uudelleenlaskentaa, Pennsylvaniassa ja Michiganissa ääntenlaskennan keskeyttämistä. Georgiassa Trump vaatii ääntenlaskennan keskeyttämistä yhdessä piirikunnassa.
Jos Trump häviää, eikä myönnä häviötään, voiko hän kieltäytyä poistumasta Valkoisesta talosta? Takaisin Pasilaan -podcastissa Marjukka ja Toivo utelevat Amerikka-asiantuntija Jani Kokolta mihin Trump menee jos hän ei saa jatkoa, minkälaisia protesteja kaduilla voi syntyä ja miten valitsijahenkilöt pelaavat äänestyspeliään.
Juttua muokattu 6.33: Kuvatekstissä ollut päivämäärävirhe korjattu: kuva on otettu 4. marraskuuta, ei 4. lokakuuta.
Lue myös:
Valitsijat vahvistivat Joe Bidenin presidentiksi – Yle seurasi USA:n vaalisyksyä