Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

"Häpeällistä, surullista, huolestuttavaa" – Maailmalla tuomitaan hyökkäys Yhdysvaltain kongressiin ja vaaditaan Trumpia hyväksymään vaalitulos

Ulkomaisten johtajien kommenteissa kuitenkin vakuutetaan uskoa Yhdysvaltain demokratian vahvuuteen.

Trumpia tukevia lippuja kantava väkijoukko kongressirakennuksen portailla
Donald Trumpia tukeva väkijoukko tuli keskiviikkona kongressirakennukselle, kun siellä oltiin vahvistamassa presidentinvaalien tulosta. Osa mellakoijista tunkeutui rakennukseen sisään. Kuva: Backgrid / AOP
  • Katriina Töyrylä

Presidentti Donald Trumpin kannattajien tunkeutuminen keskiviikkona Yhdysvaltain kongressiin on tuomittu ulkomailla hyökkäyksenä demokratiaa vastaan.

Kongressi oli parhaillaan vahvistamassa Yhdysvaltain presidentinvaalien vaalitulosta eli Joe Bidenin vaalivoittoa, kun väkijoukko tunkeutui ohi vartijoiden sisälle kongressirakennukseen. Trump on vaaleista asti kiistänyt äänekkäästi vaalitappionsa, mutta hävinnyt kaikki käynnistämänsä kymmenet oikeusjutut.

Britannian pääministeri Boris Johnson kutsuu keskiviikkoista mellakointia häpeälliseksi. Hänen mukaansa Yhdysvallat puolustaa demokratiaa eri puolilla maailmaa ja rauhanomainen vallanvaihto siellä on elintärkeää.

Saksan liittokansleri Angela Merkel sanoo olevansa raivoissaan ja suruissaan Washingtonin mellakoinnista. Hän harmittelee myös sitä, ettei Trump ole tunnustanut vaalitulosta. Ulkoministeri Heiko Maas arvelee, että demokratian vastustajat hurraavat tapahtuneelle. Hän vaatii Trumpia ja tämän tukijoita lopettamaan demokratian polkemisen.

Saksa aikoo tarkistaa oman parlamenttisa turvatoimet. Kesällä koronarajoituksia vastustava väkijoukko yritti tunkeutua Saksan liittopäivärakennukseen, mutta poliisi torjui yrityksen.

Ranskan presidentin Emmanuel Macronin mukaan tapahtunut ei ole amerikkalaista. Macron sanoo uskovansa demokratioiden ja Yhdysvaltain demokratian vahvuuteen.

EU:n komission puheenjohtaja Ursula von Leyen vakuuttaa niin ikään uskoaan Yhdysvaltain instituutioiden ja demokratian vahvuuteen. Ytimessä on rauhanomainen vallanvaihto, hän korostaa.

Sotilasliitto Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg kuvaa väkivaltaista mellakointia kongressin alueella järkyttäväksi ja vaatii kunnioittamaan demokraattista presidentin valintaprosessia.

Suomen pääministeri Sanna Marin sanoo, että mielenosoittajien tunkeutuminen kongressirakennukseen on erittäin vakava ja huolestuttava asia. Hänen mukaansa se osoittaa, kuinka tärkeää demokratiaa on puolustaa järkähtämättä. Jo puoliltaöin presidentti Sauli Niinistö kommentoi tilannetta Ylelle sanomalla, että (keskiviikkoillan mittaan uutiset olivat toinen toistaan käsittämättömämpiä.

– On hyvin vaikea ymmärtää, että vanhassa demokratiassa tapahtuu jotain tällaista, Niinistö sanoi.

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu ja Yhdysvaltain valtiovarainminiteri Steven Mnuchin tuomitsevat yhteisissä kommenteissaan mellakoinnin kongressissa. Israelissa vieraileva Trumpin valtiovarainministei sanoo, että nyt on aika kansakunnan yhdistyä ja kunnioittaa demokraattista prosessia.

Netanjahu, joka on ollut Trumpin läheinen liittolainen, kutsuu mellakointia häpeälliseksi. Sekä Netanjahu että Mnuchin vakuuttivat televisioiduissa kommenteissaan olevansa vakuuttuneita siitä, ettäYhdysvaltain demokratia voittaa.

YK:n pääsihteeri António Guterres sanoo olevansa surullinen Yhdysvaltain eilisistä tapahtumista. On tärkeää, että poliittiset johtajat kehottavat seuraajiaan pidättymään väkivallasta sekä kunnioittamaan demokraattisia prosesseja ja lakia, Guterres toteaa.

Venäjän parlamentin ylähuoneen ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan Konstantin Kosatšjovin mukaan Yhdysvaltain demokratia ontuu molemmilla jaloillaan. Alahuoneen vastaavaa valiokuntaa johtava Leonid Slutski sanoo, ettei Yhdysvallat voi määrätä muille maille demokraattisia normeja eikä väittää olevansa "demokratian majakka" maailmassa.

Iranin presidentin Hassan Rouhanin mukaan Washingtonin kaaos osoittaa, kuinka hauras ja haavoittuva länsimaien demokratia on.

Puolan presidentti Andrzej Duda sen sijaan pitää tapahtunutta yhdysvaltain sisäisenä asiana.

Ruotsin pääministeri Stefan Löfven kuvaa mellakointia hyökkäykseksi demokratiaa vastaan. Hänen mukaansa vastuussa ovat Trump ja jotkut kongressin jäsenet.