Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin mukaan virkasyytteen valmistelu häntä vastaan on täysin naurettavaa ja aiheuttaa valtavaa suuttumusta
Pian kautensa päättävä Trump puhui tiistai-iltana Suomen aikaa Teksasin Alamossa, missä hän vieraili Meksikon-vastaisella muurilla.
Trump kutsui edustajainhuoneen virkasyyteäänestystä myös jatkoksi politiikan historian pahimmalle noitavainolle.
Trump sanoi lisäksi, ettei häntä huoleta perustuslain 25. lisäys, jonka avulla presidentti voitaisiin erottaa. Trump kuvaili sitä itselleen "nollariskiksi".
Trump esiintyi nyt julkisuudessa toimittajille ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun hänen kannattajansa mellakoivat Washingtonin Capitol-kukkulalle viime viikolla. Trumpia uhkaa virkasyyte kannattajiensa yllyttämisestä kapinaan.
Trumpin mukaan hänen puheensa kannattajilleen viime viikolla ennen näiden marssia Capitol-kukkulalle oli täysin asiallinen eikä yllyttänyt väkivaltaan. Puheessaan Trump muun muassa kehotti kannattajiaan marssimaan kongressitalolle ja näyttämään voimaa.
Uutiskanava Fox News kertoi lähteisiinsä pohjaten tiistaina, että Trump olisi myöntänyt olevansa osittain syypää kongressitalon tapahtumiin.
Trump on esillä ensimmäisen kerran sitten viime lauantain, jolloin Twitter jäädytti presidentin tilit.
Yhtiö perusteli päätöstään riskillä väkivaltaan yllyttämisestä jatkossa.
Lue lisää: