WASHINGTON. Viikko sitten Washingtonissa satoi lunta ja elohopea putosi nollan alapuolelle, ihan vain muutaman asteen.
Suomessa en kehtaisi voivotella kylmyyttä tällaisilla pikkupakkasilla. Washingtonissa jokainen kylmä yö herättää minussa raivoa kaupungin johtoa kohtaan.
Huurteisina aamuina kaupungin kodittomat heräävät kaduilta enemmän tai vähemmän kohmeessa. Esimerkiksi kotini edessä bussipysäkillä usein nukkuvalla miehellä ei ole telttaa tai makuupussia.
Monilla on; väliaikaisesti telttoihin majoittuneiden kaupunkilaisten määrä on kasvanut silmissä viikko viikolta. Telttarykelmiä nousee kadunpätkille ja puistoihin, joissa niitä ei vielä viime vuonna ollut.
Yksinkertainen selitys on tietysti koronapandemia. Kun tulot laskevat tai työt loppuvat, vuokraan ei ole varaa. Ympäri maan moni on menettänyt asuntonsa huolimatta siitä, että sekä liittovaltion tasolla että paikallisesti vuokranantajia on kielletty häätämästä vuokralaisia pandemian riehuessa.
Näillä näkymin kansallisen häätökiellon on määrä umpeutua maaliskuun lopussa. Silloin kriisin pelätään äityvän katastrofiksi. Kodittomien määrä saattaa moninkertaistua yhdessä yössä. Ekonomistien arvioiden mukaan runsaalla kolmella miljoonalla kotitaloudella on vuokria rästissä. Ennen pandemian alkua vailla kotia oli noin puoli miljoonaa amerikkalaista.
Tilanteesta on turha syyttää vain pandemiaa, sillä Yhdysvaltoja vaivaavalla asuntokriisillä on paljon syvemmät juuret. Ei myöskään ole ihme, että se tulee iholle juuri Washingtonissa, sillä maa-alaltaan Helsinkiä huomattavasti pienemmässä kaupungissa on asukasmäärään suhteutettuna maan kuudenneksi eniten kodittomia.
Se johtuu pitkälti kaavoituksesta, joka rajoittaa rakentamista pääkaupungissa.
Samaan aikaan, kun kodittomaksi joutuneet kaupunkilaiset pystyttävät yhä pysyvämmäksi muodostuvia asuinsijoja kaduille, Washingtonissa on valtavasti tyhjiä asuntoja.
Kaupunkiin on noussut kymmenen viime vuoden aikana useita niin kutsuttuja luksuskerrostaloja. Taloissa on asuntojen lisäksi ylellisiä yhteistiloja, kuten kattouima-altaita ja terassitiloja.
Vuokrat ovat sen mukaisia: naapurissani sijaitsevan luksustalon kaksioiden vuokrat ovat 3 000 dollarista ylöspäin. Talossa on tälläkin hetkellä 30 vapaata asuntoa.
Rakennuttajille luksustalojen rakentaminen on loogista, koska maa ja rakentaminen maksaa Washingtonissa kysynnän ja rakennussääntöjen takia niin paljon.
Rakennettavaa maata taas on vähän, koska suuri osa Washingtonista on kaavoitettu omakotitaloille. Rajoitukset ovat historiallisia jäänteitä kaavoituskeinoista, joita käytettiin pienituloisten ja afroamerikkalaisten asuinalueiden erottamiseen rikkaimmista valkoisista alueista.
Rajoittava kaupunkikaava estää tiiviin rakentamisen suuressa osassa kaupunkia. Ne kerrostalot, jotka rakennetaan, rakennetaan ensisijaisesti kaupungin kovatuloisimmille vuokraajille.
Pienituloiset eivät joko voi asua kaupungissa tai asuvat asunnoissa, joiden vuokrataakka on amerikkalaisittain kohtuuton eli yli kolmanneksen tuloista. Tai sitten he asuvat teltassa kadulla.
Tähän voi tietysti sanoa, että tottakai asuminen on kalliimpaa paikassa, jossa kaikki haluavat asua.
Oikeasti kaupunkikaavalla on kuitenkin valtava merkitys asuntojen hintaan. Pitääkö vain muutaman kilometrin päähän kaupungin keskustasta oikeasti kaavoittaa läänitolkulla tilaa vähintään 600-neliöisille omakotitaloille, kuten Washingtonissa?
Pienituloisten epävarma asuntotilanne on joidenkin amerikkalaisten ekonomistien mukaan paitsi yksilön henkilökohtainen taakka, myös katastrofi Yhdysvaltojen taloudelle.
Kun asuminen historiallisesti kaavoitetuissa kaupungeissa kallistuu, muuttaminen kaupunkeihin töiden perässä vaikeutuu. Maaseudulle ja kaupunkeihin syntyneiden mahdollisuuksien eriarvoisuus kasvaa.
Vuonna 2019 tehdyn tutkimuksen mukaan Yhdysvaltojen bruttokansantuote kasvaisi 4–9 prosenttia, jos rakennusrajoituksia höllennettäisiin pelkästään kolmessa suuressa kaupungissa, New Yorkissa, San Josessa ja San Franciscossa.
Koronakriisi saattaa vihdoin pakottaa poliitikot kiinnittämään kansallista huomiota asuntokriisiin.
Jos miljoonat päätyvät kadulle, paatuneimmatkin amerikkalaiset huomaavat.