Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Energiajätti Shell aikoo olla päästöneutraali vuonna 2050

Yhtiö keskittyy tulevaisuudessa uusiutuvaan energiaan.

Öljy-yhtiö Shellin varasto Rotterdamissa
Öljy-yhtiö Shellin varasto Rotterdamissa heinäkuussa 2020. Kuva: Robinutrecht/EPA
  • Yrjö Kokkonen

Energiajätti Royal Dutch Shell on julkistanut uudet ilmastotavoitteensa. Yhtiön tavoitteena on, että se olisi hiilidioksidipäästöjen suhteen neutraali vuonna 2050.

Uuden suunnitelman myötä yhtiö kiristää ilmastotavoitettaan. Aiemman suunnitelman mukaan se olisi vähentänyt päästöjään vain 65 prosenttia verrattuna vuoden 2016 tasoon. Painetta tavoitteen tiukentamiseen on tullut varsinkin ilmastonmuutoksesta huolestuneilta investoijilta, Shell kertoo.

Shell on maailman suurimpia öljyn ja maakaasun tuottajia. Sen myyntiverkosto on maailman suurin pitäen sisällään 46 000 huoltoasemaa. Tätä ketjua on tarkoitus vielä laajentaa 9 000 asemalla vuoteen 2025 mennessä.

Samalla yhtiö aikoo kasvattaa sähköautojen latauspisteiden määrän nykyisestä 60 000:sta puoleen miljoonaan.

Öljy ja kaasu pysyvät etusijalla

Lähivuodet Shellin liiketoiminnan perustana pysyy fossiilisten polttoaineiden tuotanto ja myynti, mutta matalahiilisen liiketoiminnan osuuden on määrä kasvaa. Matalahiilisellä liiketoiminnalla Shell tarkoittaa biopolttoaineiden ja vetyenergian tuotantoa.

Toisin kuin monilla muilla energiayhtiöillä, Shellin suunnitelmiin ei kuulu investoiminen tuuli- ja aurinkoenergiaan.

Shellin mukaan sen kasvihuonekaasupäästöjen huippu nähtiin vuonna 2018. Nyt se aikoo vähentää nettopäästöjään 6 – 8 prosenttia vuoteen 2023 mennessä vuoden 2016 tasosta.

Tavoite nousee 20:een prosenttiin vuonna 2030, 45:een prosenttiin vuonna 2035 ja sataan prosenttiin vuonna 2050. Päästöjä vähennetään muun muassa hiilen talteenotto- ja varastointitekniikalla.

Useimmilla eurooppalaisilla energiayhtiöillä on jo samantyyppiset päästöleikkaussuunnitelmat. Shellin mukaan sen suunnitelma poikkeaa eräiden muiden yhtiöiden leikkaussuunnitelmista siten, että Shell ottaa mukaan myös ne päästöt, jotka syntyvät, kun Shell myy muiden yhtiöiden valmistamia tuotteita.

Huippuvuonna 2018 Shellin yhteenlasketut ilmastopäästöt olivat 1,7 miljardia hiilidioksidiekvivalenttitonnia. Vertailun vuoksi koko Suomen päästöt olivat vuonna 2019 Tilastokeskuksen alustavan tiedon mukaan 52,8 miljoonaa tonnia, eli kolme prosenttia Shellin päästöistä.

Shell tuotti vuonna 2019 noin 1,8 miljoonaa tynnyriä öljyä päivässä. Yhtiö uskoo tuotannon laskevan 1 – 2 prosenttia.