Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Suomen elokuva-ala pitää koronarajoituksia lainvastaisina ja vaatii niiden muuttamista

Elokuva-alan keskusjärjestö Suomen Filmikamari sekä yli sata alan toimijaa vaativat aluehallintovirastoja höllentämään rajoituksia.

Elokuvateatteri Orionin elokuvasalin punaiset penkit.
Elokuva-ala on koko kulttuuritoimialan tavoin pahoissa vaikeuksissa koronan aiheuttamien rajoitusten takia. Kuva: Kimmo Hiltunen / Yle
  • Riikka Kajander

Suomen elokuva-alan keskusjärjestö Suomen Filmikamari sekä yli sata elokuva-alan yritystä ja yhteisöä vaativat aluehallintovirastoja arvioimaan elokuvateattereiden koronarajoituksia uudelleen niin, että ne sallisivat elokuvateattereiden toiminnan turvallisella tavalla.

Aluehallintovirastoille lähetetyssä kirjeessä todetaan virastojen päätösten olevan lainvastaisia, sillä ne eivät täytä "välttämättömyyden, suhteellisuuden ja tarkkarajaisuuden vaatimusta".

Kirjeen on allekirjoittanut yli sata elokuva-alan toimijaa, joiden joukossa on muun muassa elokuvateatteritoimijoita, suomalaisia järjestöjä, elokuvien levittäjiä ja maahantuojia, elokuvantekijöitä sekä festivaaleja.

Kulttuurielämään osallistuminen perusoikeus

Vetoomuksessa sanotaan, että päätökset rajoittavat elokuvateatteritoimijoiden omaisuudensuojaa ja elinkeinonvapautta tavalla, jolle ei ole perusteita. Rajoitukset kohdistuvat perusteettomasti myös sananvapauteen ja sivistyksellisiin oikeuksiin, ja kulttuurielämään kuten elokuvanäytöksiin osallistuminen on jokaisen perusoikeus.

– Elokuva-ala ei halua missään nimessä vaarantaa yleisön turvallisuutta. Yleisön turvallisuus on ollut elokuvateattereiden ykkösprioriteetti koko koronakriisin ajan. Emme vastusta rajoituksia, vastustamme turhia ja tehottomia rajoituksia. Siksi esitämmekin aluehallintovirastoille elokuvateattereiden olosuhteet huomioivan rajoitusmallin, elokuvateatteriliiton puheenjohtaja Aku Jaakkola sanoo tiedotteessa.

Filmikamarin tietojen mukaan Suomen elokuvateattereissa ei ole tapahtunut yhtään jäljitettyä tartuntaketjua. Yleisenä rajoitusten perusteena on käytetty sitä, ettei kaikki tartuntoja pystytä jäljittämään.

– Kun erityisesti lasten ja nuorten mahdollisuudet harrastaa ja kokea yhdessä ovat tällä hetkellä surullisen rajallisia, tarjoaisivat elokuvateatterit sekä perheille että nuorille todistetusti turvallisen ympäristön yhteisiin elämyksiin. Rajoitukset eivät vaikeuta vain elokuvateattereiden toimintaa, vaan niiden seuraukset kohdistuvat koko elokuva-alaan, tuottajiin, levittäjiin, näyttelijöihin, kuvaajiin, leikkaajiin, ohjaajiin, kaikkiin niihin ammattilaisiin, jotka elävät elokuvasta, sanoo Filmikamarin puheenjohtaja Katarina Nyman tiedotteessa.

Filmikamari on tehnyt aluehallintovirastoille oman esityksen siitä, miten elokuvanäytökset voidaan järjestää turvallisesti.

Voit keskustella aiheesta lauantaihin klo 23 saakka.

Lue myös:

Elokuva Tove Janssonista sai peräti kymmenen Jussi-ehdokkuutta – naistuottajat kahmivat parhaan elokuvan ehdokkuudet

Suomalainen elokuva pärjäsi hyvin koronavuonna 2020, ja tänään nimetään alan parhaimmistoa - ketkä heistä saavat Jussi-ehdokkuudet?

Elokuviin tai teatteriin ei ole vieläkään asiaa pääkaupunkiseudulla – ovet pysyvät kiinni koko helmikuun