Vantaalaisessa yksiössä päivät muistuttavat toisiaan. Jos Sauli Paavola, 43, ei istu tietokoneella, hän luultavasti katselee televisiota. Molemmat laitteet ovat auki kellon ympäri.
Kaipaus on tarrautunut kiinni Paavolan olemukseen. Se teki pesän miehen sydämeen parikymmentä vuotta sitten. Sittemmin siitä on tullut pysyvä olotila. On vaikea kuvitella elämää ilman jatkuvaa yksinäisyyden tunnetta.
Paavola kaipaa paikkaa, joka tuntuisi kodilta. Ihmistä, jota voisi kutsua ystäväksi tai puolisoksi. Työpaikkaa, jossa saisi tuntea olevansa osa jotain.
– Olen kyllä eräänlainen yhteiskunnan osa, mutta en kuitenkaan kuulu siihen. Olen vähän sellainen ylimääräinen palanen, ylimääräinen ratas koneistossa, Paavola kuvailee.
Sauli Paavola on ollut koko aikuiselämänsä työtön ja vailla läheisiä ihmissuhteita.
Aika ennen kaipausta ja syrjäytymistä on kaukana menneisyydessä. Se on yksittäisissä lapsuuden ja nuoruuden hetkissä. Jotkut niistä ovat tallentuneet filmirullalle ja päätyneet vantaalaisen yksiön lipaston laatikkoon.
Pieni lapsi mummon sylissä. Hymyilevä poika puutalon portailla.
Arasta ja ujosta lapsesta kasvoi syrjäänvetäytynyt nuori mies. Vuosia jatkunut koulukiusaaminen teki Paavolasta epävarman ja pelokkaan.
Oli turvallisempaa jäädä kotiin kuin lähteä mukaan toisten nuorten rientoihin ja altistaa itsensä kiusaamiselle.
– Kyllä se jonkinnäköinen eristäytyminen alkoi jo silloin, Paavola kertoo.
Ammattikoulusta Paavola valmistui tietokoneasentajaksi. Sen jälkeen elämän oli tarkoitus alkaa, mutta niin ei ole vieläkään tapahtunut.
Työnhaku turhauttaa
Asunnossa kaikki on siististi järjestyksessä, tavarat omilla paikoillaan. Huolellisesti taitellut servetit odottavat pöydällä.
Sohvapöydän Paavola on tehnyt itse työttömien puutyöpajalla. Ohjaaja epäili Saulin taitoja, sillä niin suuritöinen työ tehdään yleensä koulussa päättötyönä.
Paavolan kärsivällisyys kuitenkin riitti työn valmiiksi saattamiseen, eikä se ollut edes vaikeaa. Aloitetut hommat hän hoitaa aina loppuun asti.
– Parhaita puoliani on, että pyrin tekemään kaikki työt aina tarkasti ja ohjeiden mukaan.
Tällä hetkellä Paavola keskittyy työpaikan etsimiseen ja on mukana kuntouttavassa työtoiminnassa. Vuosikausia jatkunut työttömyys turhauttaa ja surettaa. Työn kautta olisi mahdollisuus jonkinnäköiseen sosiaaliseen kanssakäymiseen muiden ihmisten kanssa. Työ toisi tunteen osallisuudesta.
Ammattikoulusta saadut tietokoneasentajan taidot ovat kuitenkin jo vanhentuneet, ja Paavola tarvitsisi jotain jatkokoulusta, jotta voisi työllistyä.
Työhakemusten lähettäminen tuntuu hyödyttömältä.
– Tiedän jo melkein etukäteen, että niihin ei vastata, tai niihin tulee se vastaus, että meillä ei ole tällä kertaa tarjota sinulle töitä.
Paavola haaveilee myös työnteon tuomasta taloudellisesta vapaudesta. Yksi Paavolan suurimmista intohimoista on tähtitiede. Avaruus on loputtoman kiehtova asia, josta hän ahmii tietoa netistä ja kirjoista. Omaan kaukoputkeen hänellä ei ole koskaan ollut varaa.
– Monet harrastukset jäävät ihan siitä kiinni, että ei ole rahaa. Ja toiset harrastukset sitten ovat siitä kiinni, että ei oikein osaa lähteä mihinkään, kun se sosiaalinen kanssakäyminen on haasteellista.
Pelihahmot ystävänkorvikkeina
Maailmanlaajuinen pandemia ei ole vaikuttanut Paavolan elämään mitenkään, tai ehkä hieman positiivisesti.
On ollut helpottavaa ajatella, että hän ei ole tällä hetkellä ainoa, joka on eristyksissä kotona. Nyt muutkin tietävät, millaista hänen elämänsä on ollut viimeiset vuosikymmenet.
Kotoa Paavola poistuu ainoastaan kauppaan tai silloin tällöin kävelylle. Usein hän viettää koko päivän neljän seinän sisällä.
Olisi kiva käydä jossain jonkun kanssa. Yksin on minusta hirmu ikävä lomailla.
Sauli Paavola
Yksinäisen miehen päivät kuluvat tietokonepelien ja elokuvien parissa. Draamaa hän katsoo vain pienissä annoksissa, sillä juonikuviot menevät ihon alle.
Pelihahmojen onnistumisiin ja suruihin on helppo samaistua. Välillä hän kuvittelee, että joku pelihahmo tuntee hänet oikeasti. Se tuo laimeaa helpotusta kalvavaan yksinäisyyteen.
– Kun tunteita ei kohdistu oikein kehenkään ihmiseen, niin kai niitä jonnekin täytyy sitten jakaa.
Vaikeinta on vuorovaikutus
Rakkaudesta Paavola ei tiedä mitään. Ensisuudelma on jäänyt saamatta, ja kädestä pitämisestäkään hänellä ei ole kokemusta.
Silti hän haaveilee. Hän haluaisi pitää huolta jostain toisesta ihmisestä. Jakaa arjen askareet. Lähteä lomalle.
– Minulle ei niin suurta väliä olisi lomapaikalla, mutta olisi kiva käydä jossain jonkun kanssa. Yksin on minusta hirmu ikävä lomailla.
Aiemmin Paavola on etsinyt kumppania lähinnä netin deittipalstoilta. Treffailun hän on aina kokenut kiusallisena, koska ei osaa ensikohtaamisella rentoutua ja olla oma itsensä.
Yleensä toisia treffejä ei ole tullut, vaikka useimmiten Paavola olisi ollut halukas näkemään uudestaan.
– Ymmärrän hyvin, että toiselle ei ole tullut sellaista yhteenkuuluvuuden tunnetta ensimmäisillä treffeillä.
Pitkä aika ilman läheisiä ihmiskontakteja on tehnyt Paavolasta avuttoman vuorovaikutustilanteissa. Hän kokee, ettei yksinkertaisesti enää osaa olla ihmisten parissa.
– Pitäisi ensin joko saada hirmu hyvät ohjeet siitä, miten ihmisten parissa ollaan, tai sitten sitä pitäisi pystyä harjoittelemaan, mutta kun ei tätä pysty harjoittelemaan.
Keskustelun ylläpitäminen on vaikeaa. Esimerkiksi ajatus toisen ihmisen lohduttamisesta tuntuu Paavolasta haastavalta.
– Tai jos on hyvästä uutisesta kyse, niin miten voi osoittaa, että tämä minustakin on hirmu hyvä uutinen. Pitääkö taputtaa selkään, vai onko jotain muuta, miten sen voi osoittaa? Paavola pohtii.
Toive rakkaudesta on hiipunut
Hiljattain Paavola tapaili erästä naista. Se oli ensimmäinen kokemus tapailusta ja ensimmäinen ihminen vuosikausiin, jonka kanssa hän vietti aikaa.
Juttu kariutui väärinymmärrykseen, joka johtui Paavolan mukaan hänen puutteellisista ihmissuhdetaidoistaan. Omien ajatusten ja tunteiden sanoittaminen oli vaikeaa.
Monet epäonnistuneet kurkotukset kohti kumppanuutta ovat vieneet uskoa siihen, että Paavola voisi vielä löytää jonkun. Elämän jakaminen toisen ihmisen kanssa on tällä hetkellä kaukainen haave.
– Se on yhtä todennäköistä kuin lottovoitto. Kun ei sitä tähänkään mennessä ole löytynyt, niin on vähän niin kuin usko loppunut, että sellaista voisi koskaan löytyä.
Katso Perjantai-dokkari: Syrjään jäänyt sydän Areenassa.
Kaikki Perjantai-dokkarit löydät täältä.
Lue lisää: