Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Pohjoismaiden suurin hengellinen tapahtuma Suviseurat järjestetään tänäkin vuonna etänä

Tänä vuonna juhlat oli tarkoitus järjestää Pohjois-Pohjanmaan Reisjärvellä. Kesän juhlien radio- ja verkkosisältö lähetetäänkin sieltä.

Husvagnar på Söderfjärden
Suviseurat 2015 Vaasassa Kuva: Esa Siltaloppi
  • Heini Holopainen

Kesän suviseurat Reisjärvellä järjestetään jälleen verkossa ja radiossa. Myös viime vuonna toteutus oli koronatilanteen vuoksi virtuaalinen.

Radio- ja verkkoseurojen lähetyspaikkana toimii Reisjärven kristillinen opisto.

Suviseurat on Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen (SRK) eli vanhoillislestadiolaisten vuosittainen suurtapahtuma, niissä on käynyt noin 80 000 vierasta.

Tänä vuonna tuhansien asuntovaunujen karavaani jää väliin – poikkeusaika laittoi Suviseurat uuden äärelle

Korona ei muuta seurojen aikataulua, sillä juhlat toteutuvat alkuperäisten suunnitelmien mukaisesti 2.–5. heinäkuuta.

Tämän vuoden suurtapahtumaa on koko ajan järjestelty siinä ajatuksessa, että paikan päälle Reisjärvelle voitaisiin oikeasti kokoontua. Kun suunnitelmat muuttuivat, taloudellinen panostus on valunut hukkaan, SRK:n pääsihteeri Juha Kaarivaara toteaakin, että SRK toivoo valtiolta tukea tappioiden kattamiseen.

Ensi vuonna Suviseurat järjestetään Lopella.