Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Ylen toimittaja Jerusalemissa: Monet ovat huolissaan kuohunnasta monilla rintamilla – Netanjahu syyttää siviiliuhreista Hamasia

Rakettitulitus ja ilmaiskut jatkuvat edelleen. Israelin ja palestiinalaisten konflikti on vaatinut yhteensä noin 200 kuolonuhria.

Kuronen Israel
  • Jussi Nurminen
  • Elsa Osipova
  • Miikka Kaskinen

Israelissa on herännyt huoli levottomuuksien leviämisestä. Ylen Jerusalemissa oleva toimittaja Antti Kuronen kertoo, että verrattuna aiempiin sotaoperaatioita Gazaan liittyen, kuohuntaa on tällä kertaa monilla rintamilla, myös kotirintamalla.

– Monet ovat huolissaan juuri tästä kehityksestä, Kuronen sanoo.

Kurosen mukaan paikallisten arviot kriisin kestosta ovat kahtalaiset.

– Täällä arvioidaan, että olisi painetta lopettaa operaatio, mutta toisaalta arvioidaan, että tämä varmasti vielä jonkin aikaa jatkuu.

Netanjahu syyttää Hamasia

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu syyttää palestiinalaisista kuolonuhreista äärijärjestö Hamasia. Netanjahu sanoi sunnuntaina, että siviiliuhrit johtuvat siitä, että Hamas ampuu raketteja siviilialueilta.

Netanjahun mukaan Israel ei ole lopettamassa voimatoimiaan nopealla aikataululla. Hän sanoo kampanjan terroristiorganisaatioita vastaan jatkuvan täydellä voimalla niin kauan kuin on tarvetta israelilaisten rauhan turvaamiseksi.

Netanjahu otti tv-puheessaan myös kantaa lauantaina pahennusta herättäneeseen Gazassa sijainneen mediatalon tuhoamiseen ilmaiskulla.

Hänen mukaansa muun muassa uutistoimisto AP:n ja al-Jazeera -uutiskanavan käyttämä rakennus oli oikeutettu iskukohde, sillä rakennuksessa oli "terroristeja". Hän sanoo Israelin toimittaneen todisteet tästä Yhdysvaltain viranomaisille.

Gazan palestiinalaisalueelta on ammuttu tämän viikon aikana kohti Israelia noin 3 000 rakettia, kertoo Israelin armeija. Noin 450 näistä raketeista on pudonnut Gazaan.

Israelin rakettipuolustusjärjestelmä on tuhonnut suuren osan Israeliin lentäneistä raketeista, mutta osa raketeista on osunut kohteisiin Israelissa.

Israelilaisia on kuollut viikon aikana ainakin kymmenen ja 500 on saanut eriasteisia vammoja.

Miehet kaivavat raunioissa.
Israelin ilmaiskussa tuhoutuneen rakennuksen raunioita tutkittiin sunnuntaina Gazassa mahdollisten uhrien löytämiseksi. Kuva: Mohammed Saber / EPA

Sunnuntaina yli 40 kuolonuhria Gazassa

Gazan terveysviranomaisten mukaan kolme rakennusta on tuhoutunut ja 42 ihmistä on kuollut sunnuntaina Israelin ilmaiskuissa Gazaan. Israel ilmoitti sunnuntaiaamuna iskeneensä 24 tunnin aikana yli 90 kohteeseen Gazassa.

Israelin asevoimien mukaan Gazassa sortui sunnuntaina asuintaloja sen jälkeen, kun Israel tuhosi Hamasin käyttämiä tunneleita. Tunneleiden romahtaminen romahdutti myös lähitaloja. Israel on jo kauan syyttänyt Hamasia siitä, että se sijoittaa tunneleitaan tarkoituksella siviiliasumusten alle ja lähelle.

Sunnuntaina kuusi poliisia loukkaantui auton ajettua heitä kohti Itä-Jerusalemin Sheikh Jarrahissa. Ylen toimittaja Antti Kuronen kävi paikalla heti välikohtauksen jälkeen.

– Palestiinalaismies oli juuri ajanut poliisien päälle. Poliisit ampuivat miehen. Siellä korjattiin jälkiä, Kuronen kuvailee näkemäänsä.

Kaikkiaan jo noin 190 palestinalaista on kuollut ja yli 1 200 loukkaantunut maanantaina kärjistyneessä konfliktissa Gazassa. Gazan lisäksi palestiinalaisia on kuollut Länsirannalla yhteenotoissa Israelin joukkojen kanssa.

Tuhannet lähellä Israelin vastaista rajaa asuvat gazalaiset ovat paenneet kodeistaan.

Naamioitu mies liekkien valaisemana.
Länsirannan Hebronissa sytytettiin lauantaina renkaita tuleen. Palestiinalaiset ovat heitelleet Israelin joukkoja kivillä ja polttopulloilla ja sotilaat ovat vastanneet ampumalla. Kuva: Mamoun Wazwaz / AOP

YK:n turvallisuusneuvosto käsittelee tänään sunnuntaina tilannetta Israelissa ja palestiinalaisalueilla. Istunnon avannut YK:n pääsihteeri Antonio Guterres kuvaili tilannetta alueella todella kauhistuttavaksi ja vaati osapuolia lopettamaan väkivaltaisuudet.

Israel ja palestiinalaiset syyttivät YK:ssa toisiaan jo viikon jatkuneesta verenvuodatuksesta. Palestiinalaisten ulkoministeri Riyad al-Maliki katsoo Israelin syyllistyneen sotarikoksiin ja rikoksiin ihmisyyttä vastaan.

Islamilainen yhteistyöjärjestö, jossa on mukana 57 valtiota, on sekin kokoustanut sunnuntaina palestiinalaisten ja israelilaisten välisen konfliktin vuoksi. Järjestö tuomitsee lausunnossaan Israelin "barbaarisen voimankäytön palestiinalaisia kohtaan". Esimerkiksi Turkin mukaan vastuu tilanteen kärjistymisestä on yksin Israelin.

Euroopan unionin ulkoministerit pitävät kiireelliset neuvottelut Israelin ja Palestiinan tilanteesta tiistaina, ilmoitti sunnuntaina EU:n ulkoasioiden ja turvallisuupolitiikan korkea edustaja Josep Borrell.

Al-Jazeeran ja AP:n toimitukset sijaitsivat tuhoutuneessa rakennuksessa. Kuva: Yle

Netanjahu: Iskut jatkuvat

Jo lauantaina pääministeri Benjamin Netanjahu ilmoitti, että Israel tulee jatkamaan meneillään olevia iskuja palestiinalaisia vastaan "niin kauan kuin on tarvetta".

Netanjahu puhui lauantaina Israelin puolustusministeriön päämajassa Tel Avivissa ja varoitti Hamasin johtohenkilöitä.

– Ette voi piiloutua maan päällä, ettekä maan alle. Kukaan ei ole immuuni, Netanjahu jyrisi.

Hän piti puheensa sen jälkeen kun Israel oli pommittanut Gazassa sijaitsevan tornitalon alas, jossa olivat televisioyhtiö Al Jazeeran sekä uutistoimisto AP:n toimistot.

Israel varoitti iskusta etukäteen ja kaikki rakennuksessa olleet evakuoitiin ennen kuin se pommitettiin maan tasalle. Israel väitti Hamasin toimineen rakennuksessa ja käyttäneen toimittajia ihmiskilpinä.

Israelin ilmaiskut ovat myös tuhonneet Hamasin poliittisen johtajan Yahya Sinwarin asuinpaikkaan, Israelin asevoimat kertoi sunnuntaina. Asevoimat ei kuitenkaan kertonut, kuoliko johtaja iskussa.

Israelilaisen Haaretz-lehden mukaan Sinwar ei ollut iskun aikaan kotona.

Bidenille kehuja

Netanjahu kiitteli puheessaan myös Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenia sekä "muita maailman johtajia" heidän osoittamastaan tuestaan Israelia kohtaan.

Netanjahu keskusteli Biden kanssa aiemmin lauantaina puhelimitse. Valkoisen talon mukaan Biden sanoi Israelilla olevan oikeus puolustautua Gazasta ammuttuja raketteja vastaan.

Samalla Biden oli ilmaissut huolensa konfliktin kiihtymisestä ja siviiliuhreista. Hän keskusteli lauantaina myös palestiinalaishallinnon presidentti Mahmud Abbasin kanssa. Abbasille Biden esitti vaateen, että Hamasin rakettitulen Israelia kohtana on loputtava.

Kartalla Israel, Gaza ja Länsiranta
Kuva: Lasse Isokangas / Yle

"Vastarinta lyhin tie Jerusalemiin"

Useat maat ovat tuominneet Israelin brutaalit toimet Palestiinaa kohtaan. Monissa Euroopan pääkaupungeissa järjestettiin tukimielenosoituksia palestinalaisten puolesta.

Erityisesti muslimimaat ovat luonnollisesti vaatineet kovia otteita Israelia kohtaan.

Hamasia edustava palestiinalaisten pääministeri Isma’il Haniyya puhui lauantaina Qatarissa ja teki selväksi, että taistelut tulevat jatkumaan myös palestiinalaisten osalta.

– Vastarinta on lyhin tie Jerusalemiin, latasi Haniyya uutistoimisto Reutersin mukaan.

Samalla hän lisäsi, että palestiinalaiset eivät hyväksy mitään muuta kuin palestiinalaisvaltion, jonka pääkaupunki on Jerusalem.

YK:n pääsihteeri Antonio Guterres on vaatinut välitöntä tulitaukoa sekä Israelilta että Hamasilta. YK:n turvallisuusneuvosto pitää sunnuntaina virtuaalisen kokouksen kriisin vuoksi.

Benjamin Netanjahu ja Mahmud Abbas  tapaavat washingtonissa.
Benjamin Netanjahu (oik.) ja Mahmud Abbas tapasivat Washingtonissa syyskuussa 2010. Nyt miehet tuskin mahtuisivat samaan huoneeseen. Kuva: Michael Reynolds / EPA

Lue lisää:

Helsingissä sadat ihmiset osoittivat mieltä niin palestiinalaisten kuin Israelin puolesta

Kirjeenvaihtajalta: Kiina hakee turvallisuusneuvostossa rintamaa Israelin ja Hamasin väkivallan lopettamiseksi

Tuhannet osoittavat mieltä palestiinalaisten puolesta suurkaupungeissa: Katso kuvat eri puolilta läntistä maailmaa

Israelin isku mediataloon Gazassa herättää arvostelua – Biden puhelussa Netanjahulle: Israelilla oikeus puolustautua

Ulkoministeri Haavisto pitää Israelin ja palestiinalaisten konfliktia erittäin huolestuttavana: Tämän laajentuminen on riskinä

"Pikkusisko pelkää ja piirtää verta ja ruumiita", sanoo nuori nainen Gazasta – "Ei ole muuta vaihtoehtoa kuin neutraloida Gaza", sanoo mies Ashdodista

Käyttääkö Hamas ihmiskilpiä, kuten Israel väittää? Yle listasi neljä kysymystä ja vastausta palestiinalaissiviilien tilanteesta Gazassa

Aloittaako Israel maahyökkäyksen Gazaan ja mitä sellaisesta seuraisi?

Kumiluodit lentävät ja satoja on loukkaantunut – mistä on kyse Itä-Jerusalemin kiihtyneissä levottomuuksissa?

Kuuntele Takaisin Pasilaan -podcast: Palestiina: Mistä on kyse viime päivien väkivaltaisuuksissa?