Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

NYT: Toimittaja Jamal Khashoggin murhaan osallistuneet saivat koulutusta Yhdysvalloissa

Yhdysvaltojen tiedusteluraportin mukaan Saudi-Arabian kruununprinssi Mohammed bin Salman antoi hyväksyntänsä Kashoggin murhaoperaatiolle. Saudi-Arabia on myöntänyt osallistuneensa murhaan, mutta kiistänyt kruununprinssin osallisuuden.

Seinämaalaus Khashoggin kasvoista.
Toimittaja Jamal Khashoggi houkuteltiin Saudi-Arabian Turkin-konsulaattiin ja murhattiin. Jamal Khashoggia kuvaava seinämaalaus konsultaatin edustalla. Kuva: Tolga Bozoglu / EPA
  • Markus Heikkilä

Neljä saudiarabialaisen toimittajan Jamal Khashoggin murhaan osallistunutta saudiarabialaista sai puolisotilaallista koulutusta Yhdysvalloissa, kertoo The New York Times.

Murhaa edeltäneenä vuonna saadun koulutuksen oli hyväksynyt Yhdysvaltain ulkoministeriö. Koulutuksesta vastasi Arkansasissa majaansa pitävä Tier 1 Group -yhtiö, jonka omistaa Cerberus Capital Management.

Yhtiön mukaan annettu koulutus oli luonteeltaan puolustavaa ja suunniteltu suojaamaan Saudi-Arabian johtajia. Koulutus sisälsi muun muassa "turvallista ampumista" ja "hyökkäyksen torjuntaa".

Saudi-Arabian kuninkaallisen vartioston koulutus Yhdysvalloissa hyväksyttiin jo vuonna 2014 Barack Obaman presidenttikaudella ja se jatkui Donald Trumpin kaudella ainakin tämän ensimmäisen vuoden ajan.

New York Timesin mukaan ei ole todisteita siitä, että koulutuksen hyväksyneet yhdysvaltalaiset viranomaiset tai koulutusta tarjonnut yhtiö olisivat tienneet saudien kovista otteista maansa sisällä toisinajattelijoita kohtaan. Koulutus kuitenkin osoittaa, miten Yhdysvallat on kietoutunut yhteen itsevaltaisen valtion kanssa, vaikka sen edustajat tekevät kauhistuttavia ihmisoikeusloukkauksia, NYT kirjoittaa.

Tiedusteluraportin mukaan kruununprinssi hyväksyi murhan

59-vuotiaana tapettu Khashoggi oli Yhdysvalloissa asunut toimittaja, joka arvosteli kotimaansa Saudi-Arabian hallintoa. Hän kirjoitti muun muassa Washington Postiin.

Saudien 15 miehen iskujoukko tappoi Khashoggin Saudi-Arabian Istanbulin-konsulaatissa lokakuussa 2018 ja hävitti tämän ruumiin. Khashoggi oli houkuteltu konsulaattiin täyttämään papereita, joita hän tarvitsi avioliiton solmimiseen.

Yhdysvaltojen tiedusteluraportin mukaan Saudi-Arabian kruununprinssi Mohammed bin Salman antoi hyväksyntänsä Kashoggin murhaoperaatiolle. Saudi-Arabia on myöntänyt osallistuneensa murhaan, mutta kiistänyt kruununprinssin osallisuuden.

– Vuodesta 2017 lähtien kruununprinssi on hallinnut täysin kuningaskunnan turvallisuus- ja tiedusteluoperaatioita, minkä vuoksi on erittäin epätodennäköistä, että saudiviranomaiset olisivat toteuttaneet tämänluontoisen operaation ilman kruununprinssin hyväksyntää, Yhdysvaltain tiedusteluraportissa kirjoitetaan.

Ennen Khashoggin murhaa Saudi-Arabia ehti muiluttaa ainakin kolme toisinajattelijaprinssiä Euroopasta, jotka kaikki katosivat jäljettömiin. Siepatut olivat arvostelleet Saudi-Arabian johtoa muun muassa sosiaalisessa mediassa. Kaksi prinsseistä huijattiin väitetysti "vääriin lentokoneisiin", joiden määränpäänä olikin Saudi-Arabia.

Lue lisää:

Guardian-lehti: Khashoggin murhaa tutkinut YK:n ihmisoikeusasiantuntija sai tappouhkauksia saudien edustajalta(23.3.)

Saudi-Arabia kiistää Yhdysvaltojen tiedot siitä, että kruununprinssi hyväksyi toimittaja Jamal Khashoggin murhan (27.2.)

Saudi-Arabia järjesti toimittaja Khashoggin murhasta muodollisen oikeudenkäynnin ja piti liittolaissuhteet kunnossa(8.9.20)