– Tuntui, kuin olisin kävellyt talvisodan maisemassa. Ympärillä oli lunta, ja kuolleita mehiläispesiä oli kaikkialla. Vain yhdeksän jäi jäljelle.
Yhdeksän vuotta sitten mehiläistenhoitaja Hannu Torkkel sai karun muistutuksen siitä, millainen tuhovoima torjumatta jätetyllä loisella mehiläispesässä on.
Yhteensä 128 mehiläispesää tuhoutui noin puolentoista millimetrin mittaisten punkkien takia.
Nyt tilanne on parempi, mutta jatkuvaa valppautta vaaditaan edelleen.
– Täällä on aukkoista sikiöintiä. Joku tauti täällä jyllää, Torkkel toteaa tehdessään säännöllistä tarkastuskierrostaan mehiläispesillään Länsi-Uudellamaalla Lohjalla.
Tautien ja kuolemien takana on Varroa destructor. Intianmehiläisestä (Apis cerana) jo lähes jokaiseen maahan levinnyt loinen kiusaa mehiläisiä ja mehiläistenhoitajia ympäri maailmaa.
Varroapunkki lisääntyy munimalla mehiläisten sikiöihin, jotka mehiläiset peittävät vahalla. Kun punkki on kuoriutunut, alkaa se imeä ravintoa kehittyvästä mehiläisestä vahakaton takaamassa rauhassa.
Punkin läsnäolo heikentää mehiläisen vastustuskykyä. Lisäksi se kantaa erilaisia viruksia, jotka yhdistettynä mehiläisten valmiiksi heikentyneeseen vastustuskykyyn ovat tuhoisa yhdistelmä sekä yksittäiselle mehiläiselle että koko mehiläispesälle.
Tarkkoja tilastoja Suomen varroapunkkien määrästä ei ole.
Mehiläistenhoitajain liiton Maritta Martikkalan mukaan varroamäärät vaihtelevat pesissä hyvinkin paljon riippuen ainakin pesän vahvuudesta, sikiöinnistä, hoitotoimenpiteistä ja varroatorjunnan onnistumisesta.
Punkkien lukumäärän seuranta perustuu vapaaehtoisiin mehiläistenhoitajiin, jotka tarkkailevat punkkimääriä ja varroapunkin torjunnan onnistumista. Tarhaajat seuraavat ja tarkkailevat yhteiskuntiaan Mehiläishoitajain liiton ohjauksessa.
– On niitä ihan riittävästi. Määrät näkyvät esimerkiksi talvitappioluvuissa. Jos jollakulla on isompia tappioita, niin varroa on yleensä selkeästi mukana niissä. Varroaa on käytännössä jokaisessa tarhauksessa, kertoo mehiläisten parissa yli viisikymmentä vuotta työskennellyt Lassi Kauko Mehiläishoitajain liitosta.
Talvien lämpeneminen on eduksi loiselle
Vaikka varroapunkin kanssa on opittu pärjäämään, saattaa ilmastonmuutos lisätä varroapunkkien määrää entisestään.
Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan etenkin Suomen talvilämpötilat kohoavat ilmastonmuutoksen myötä. Myös hellejaksot pidentyvät ja kasvukausi pitenee.
Nopeinta lämpeneminen on ennusteiden mukaan Pohjois-Suomessa.
– Jos mehiläiset kasvattavat toukkia läpi talven, se vaikuttaa ilman muuta haitallisesti, koska punkkikin pystyy lisääntymään läpi talven, Kauko toteaa.
Vaikka myös mehiläisten määrä lisääntyisi, olisi talvien lämpeneminen Kaukon mukaan suurempi etu varroapunkille.
– Me tiedämme, millainen tilanne on Etelä-Euroopassa. Siellä punkkien torjuminen on paljon vaikeampaa kuin täällä, kertoo Kauko.
Myös Torkkel nostaa eteläeurooppalaiset kollegansa esimerkiksi siitä, mitä ilmastonmuutos todennäköisesti tarkoittaa Suomen mehiläisille.
Varroa hyötyy lämpimästä kesästä, mutta liian kuumaa ympäristöä se ei suosi.
Vuonna 2016 Damanhourin yliopistossa toteutetussa tutkimuksessa ennustetaan tutkimuksessa hyödynnetyn ilmastomallin mukaan, että Egyptin kevään lämpötilat nousevat noin 40 celsiusasteeseen. Varroapunkki ei kestä yli 48 tuntia niin kovaa lämpötilaa.
Tansaniassa puolestaan varroapunkille erittäin hyvin sopivien alueiden ennustetaan vähenevän, mikä on hyvä uutinen mehiläisille. Toisaalta sopivien, joskaan ei täydellisten, alueiden ennustetaan lisääntyvän. Tämä johtaa tutkimuksen mukaan varroapunkin levinneisyyden lisääntymiseen Tansaniassa.
Ilmastonmuutoksen vaikutuksista mehiläisille tarvittaisiin kuitenkin lisää tutkimusta, sillä maakohtaisia tutkimuksia ei voida aina verrata keskenään.
Mehiläisiin liittyvälle tutkimukselle on Torkkelin ja Kaukon mukaan lisätarvetta.
Mehiläisen rooli ruoantuotannossa on tärkeä
Tarhatut mehiläiset vastaavat pitkälti niin Suomen kuin koko maailman ruoaksi viljeltyjen kasvien pölyttämisestä.
Mehiläishoitajain liiton tiedottajan ja tutkimuskoordinaattorin Tuula Lehtosen mukaan mehiläispölytyksen arvo Suomessa on noin 60 miljoonaa euroa. Yhdysvalloissa mehiläisten avulla tuotetun ruoan arvo on noin viisitoista miljardia dollaria vuodessa.
Suomessa mehiläispesiä on Mehiläishoitajain liiton tilastojen mukaan noin 70 000. Pesien määrä on kasvanut suhteellisen tasaisesti vuodesta 2010 lähtien.
– Mehiläinen on ehdottomasti tärkein viljelykasvien pölyttäjä. Ilman mehiläisiä niiden kasvien, jotka tarvitsevat pölytystä, satomäärät vähenisivät, ja monien satojen laatu kärsisi, kertoo hunajasta löytyvää DNA:ta tutkiva ja mehiläistenhoitoa harrastava Helena Wirta.
Varroa on aiemmin kehittänyt resistanssin torjunnalle
Suomeen 70-luvun lopulla rantautunut varroapunkki on sitkeydessään vaikea tuhottava. 1990-luvulla mehilästenhoitajat kokivat ikävän yllätyksen, kun punkki kehitti resistanssin silloin yleisimmin käytettyä torjuntakemikaalia vastaan.
Torjunta-aineet perustuivat sille, että ne vaikuttivat yhteen punkin hermoston reseptoriin. Näin ollen yksikin pieni mutaatio riitti torjunta-aineiden tehottomuuteen.
Tällä hetkellä yleisesti käytettävien oksaalihapon ja muurahaishapon vastaisesta resistanssista ei ole ainakaan vielä merkkejä.
– Oksaalihapolle on paljon vaikeampi kehittää resistanssia. Se ei ole varmaan yhden tai kahden mutaation päässä, että punkit pystyisivät selviämään siitä, Kauko sanoo.
Hän nostaa esiin kuitenkin toisen käytettävän torjunta-aineen, tymolin.
– Tymolin yksi vaikutuskanava on eräässä hermoston impulssinvälityskohdassa. Voi olla mahdollista, että punkki tulee resistentiksi sille, pohtii Kauko.
Vuonna 2016 julkaistussa tutkimuksessa tutkijat totesivat oksaalihapon toimivan varroapunkkeja vastaan kahdeksan vuoden peräkkäisen altistamisenkin jälkeen.
Mehiläisten jalostamisesta toivotaan ratkaisua
Sekä mehiläistarhaajat että tutkijat suuntaavat katseensa kuitenkin nykyisiä torjuntakeinoja pidemmälle.
Osa maailman tarhamehiläisistä suojautuu varroapunkkeja vastaan poistamalla ne toukat, joihin punkit ovat käyneet käsiksi. Lisäksi maailmalla esiintyy varroahygieenistä käyttäytymistä (varroa hygienic behaviour, varrolle herkistynyt hygieenisyys).
Varroahygieeniset mehiläiset tunnistavat ja poistavat pesästään sikiöt, joihin varroapunkki on tarttunut. Tällä hetkellä ei ole täysin tiedossa, miten nämä mehiläiset tunnistavat punkkien tartuttamat sikiöt. Osittain erot mehiläisten välillä selittyvät eroilla niiden hajuaistissa.
Tämän lisäksi nämä mehiläiset auttavat toisiaan pääsemään eroon punkeista, jotka ovat niissä kiinni.
Kuten moni muu, myös Kauko pitää mehiläisten jalostamista pitkän tähtäimen ratkaisuna varroa-ongelmaan.
Kaikki tutkijat eivät ole kuitenkaan vakuuttuneita siitä, että varroapunkkeja vastustavien mehiläisten kehittäminen on hyvä idea.
Ihmisen tekemän jalostuksen lisäksi mehiläistutkijoiden piireissä on pohdittu, että ihmisen tulisi lopettaa mehiläisen avustaminen varroan toiminnassa, jotta mehiläiset kehittyisivät luonnollisesti vastustuskykyisiksi varroapunkille.
Wirran mukaan ehdotus on teoriassa mielenkiintoinen, mutta suuri osa nykyisistä mehiläiskannoista kuolisi ennen kuin mehiläiset kehittäisivät itsekseen periytyvän varroaresistenssin.
– Varroa on ollut vasta vähän aikaa tarhamehiläisessä. On kantoja, joissa aikuiset mehiläiset keräävät toisiltaan punkkeja pois. Jos niiden mehiläisten annettaisiin olla keskenään vuosia, niin sieltä valikoituisivat vain ne muutamat kannat, jotka pärjäisivät. Mutta se toki tarkoittaisi, että hirveän iso osa mehiläisistä kuolisi, Wirta pohtii.
Torkkel nostaa esiin realiteetin siitä, että suurimmalla osalla mehiläistenhoitajia ei ole yksinkertaisesti varaa antaa pesiensä kuolla.
Varroan leviäminen Australiaan pyritään estämään
Varroapunkkia löytyy lähes jokaisesta maasta, jossa mehiläisiä tarhataan, joskin varroavapaita alueita löytyy muutamia. Harvinainen poikkeus on muun muassa Australia.
Kolme vuotta sitten australialaiset mehiläistarhaajat pidättelivät henkeään, kun Melbournen satamaan Yhdysvalloista saapuneesta laivasta löydettiin pesällinen kuolleita mehiläisiä.
Nopea toiminta esti kuitenkin varroapunkin pääsyn satamaa pidemmälle.
Purple Hive -projektissa tutkijat hyödyntävät Mars-mönkijöille kehitettyä kamerateknologiaa. Tarkan kameran avulla mehiläistenhoitaja näkee ne mehiläiset, joilla on salamatkustajana varroapunkki.
Ensimmäinen varroan tunnistava laite asennettiin Melbournen satamaan kesäkuun alussa.
Ahvenanmaa onnistui välttämään varroapunkki-invaasion pitkään, mutta viimein tässä kuussa punkkia todettiin myös siellä. Vuonna 2013 valtioneuvosto kielsi mehiläisten peittosikiöiden ja mehiläisten kuljettamisen muualta Suomesta Ahvenanmaalle.
Peittosikiöiden ja mehiläisten kuljettaminen Ahvenanmaalle on kiellettyä myös maista, joilla ei ole Euroopan unionin myöntämää varroa-vapaata statusta kuten Ahvenanmaalla.
Uhkakuvista huolimatta toivo säilyy
Mehiläistenhoitajain liiton Maritta Martikkalan mukaan varroapunkki on jatkuva huolenaihe Suomen mehiläistarhaajille.
Mehiläisten ahdinko on herättänyt paljon huolta ja huomiota myös maailmalla – viime toukokuussa yhdysvaltalainen näyttelijä Angelina Jolie kuvautti itsensä mehiläisten peitossa muistuttaakseen mehiläisten suojelun tärkeydestä päätyen samalla useiden uutisten pääkuvaksi.
Myös uutta tutkimusta varroapunkeista on julkaistu: tieteen aikakausilehti Science uutisoi kesäkuun alussa tutkimuksesta, jossa tutkijat kehittivät kuumuutta sietävän sienilajikkeen, jonka itiöt tunkeutuivat varroapunkkeihin tappaen ne sisältä käsin
Toivoa ei siis sovi menettää.
Myös Wirta ja Kauko pitävät Suomen mehiläisten oloja suhteellisen hyvinä.
– Kyllä sen (varroapunkin) kanssa pärjätään kun se otetaan koko ajan huomioon. Varroapunkkia on ollut Suomessa arviolta vuodesta 76 lähtien, ja meillä on vieläkin mehiläisiä, toteaa Kauko.
Juttua korjattu 24.7. kello 19:22: Toisin kuin jutussa luki, varroapunkkia on löydetty Ahvenanmaalta. Löytö tehtiin 15. heinäkuuta.
Lue seuraavaksi: