Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Puolassa on voimassa lähes täydellinen aborttikielto – "Puola on liittynyt niiden maiden joukkoon, joissa naisilla ei ole mitään sanottavaa"

Tammikuussa voimaan tulleen lakimuutoksen on arvioitu karsineen noin 90 prosenttia kaikista laillisista aborteista.

Aborttimielenosoitukseen osallistuvat naiset näyttävät kylttejä.
Varsovassa järjestettiin 13. joulukuuta suuri mielenosoitus, jossa vaadittiin muun muassa vapaampaa aborttia. Kuva: Omar Marques / AOP
  • STT

Katolisessa Puolassa järjestettiin viime vuonna massiivisia mielenosoituksia, joissa vastustettiin maan kiristyvää aborttilainsäädäntöä. Jopa satojatuhansia ihmisiä kaduille keränneet protestit olivat Puolan suurimmat sitten maan kommunistisen ajanjakson.

Nyt aborttilain tiukennus on tullut voimaan, ja mielenosoitukset ovat laantuneet.

– Vielä talvella, kun laki julkaistiin, järjestettiin joitain mielenosoituksia, kertoo sukupuolten tasa-arvoon Puolassa perehtynyt tutkijatohtori Barbara Gaweda Tampereen yliopistosta.

Talvi, koronaepidemia ja voimakas painostus poliisin suunnalta ovat hänen mukaansa kuitenkin saaneet aikaiseksi sen, ettei massaprotesteja ole enää järjestetty.

– Minun on vaikea hyväksyä sitä tosiasiaa, että Puola on liittynyt niiden maiden joukkoon, joissa naisilla ei ole mitään sanottavaa, kuvailee tuntojaan uutta lakia kohtaan STT:lle puolalainen Sabina Kogut.

Lähes täydellinen aborttikielto

Perustuslakituomioistuimen viime vuoden lokakuussa tekemän linjauksen aborttilain tiukentamisesta piti tulla voimaan jo vuoden 2020 lopulla, mutta hallitus lykkäsi lain julkaisemista protestien seurauksena.

Laki julkaistiin kuluvan vuoden tammikuussa, minkä myötä se myös astui voimaan. Samalla Puolassa tuli voimaan lähes täydellinen aborttikielto.

Nyt aborttia ei saa enää tehdä tilanteissa, joissa sikiö on vakavasti epämuodostunut. Abortti on sallittu enää vain kahdessa tapauksessa: jos raskaus on seuraus rikoksesta, eli yleensä raiskauksesta tai insestistä, tai jos raskaus uhkaa äidin terveyttä tai henkeä.

Gawedan mukaan on arvioitu, että kaikista laillisista aborteista noin 90 prosenttia tehtiin aiemmin, koska sikiö oli epämuodostunut.

– Käytännössä lakimuutos karsi siis noin 90 prosenttia kaikista laillisista aborteista.

Hän kuitenkin myös huomauttaa, että jo ennen lakimuutosta laillisten aborttien määrä kaikista raskaudenkeskeytyksistä oli pieni. Muutoksen myötä naisten täytyy kuitenkin entistä enemmän tukeutua laittomiin abortteihin, ja ilmapiiri yleisesti raskaudenkeskeytysten ympärillä on masentava.

Krakovassa asuvan Kogutin mielestä kaikki, jotka ajattelevat, että täydellinen aborttikielto ratkaisi mitään, ovat väärässä.

– Abortit jatkuvat, mutta pelko ja yksinäisyys lisääntyvät, hän kommentoi STT:lle sähköpostitse.

Mellakkapoliisit suojaavat patsasta.
Katolinen kirkko on vaikuttanut voimakkaasti Puolan aborttilakiin. Mellakkapoliisit suojelivat paavi Johannes Paavali II:n patsasta Varsovassa 29. tammikuuta järjestetyn aborttiprotestin aikana. Kuva: Leszek Szymanski / EPA

Ainakin satojatuhansia laittomia abortteja vuodessa

Aborttilainsäädäntöä kiristettiin Puolassa jo vuonna 1993. Kirkko kampanjoi tuolloin voimakkaasti lain tiukennuksen puolesta.

Hallitseva Laki ja oikeus -puolue yritti myös jo vuonna 2016 tiukentaa aborttilainsäädäntöä. Tuolloin suunnitelma haudattiin sen jälkeen, kun maassa järjestettiin laaja protesti, jonka yhteydessä naiset pukeutuivat mustiin.

Vuoden 1993 muutoksen jälkeen laittomista aborteista tuli Gawedan mukaan yleisiä.

– Mitään tarkkaa lukua puolalaisten tekemien laittomien aborttien määrästä ei ole olemassa, mutta määrän on arvioitu olevan noin 200 000 vuodessa, Gaweda sanoo STT:lle korostaen, että kyseessä on arvio.

Hän kuitenkin uskoo, että laittomien aborttien maanalainen liike on suuri ja todennäköisesti suurempi kuin kukaan tajuaa. Euroopassa on useita järjestöjä, jotka auttavat nykyisin puolalaisia naisia hankkimaan abortin.

Yksi näistä on vuonna 2019 perustettu Abortion without borders -organisaatio. Euronewsin mukaan organisaatio auttoi 17 000:ta puolalaisnaista hankkimaan abortin joko kotona lääkkeellisesti tai klinikoilla ulkomailla ensimmäisen kuuden kuukauden aikana siitä, kun tuomioistuin teki päätöksensä lokakuussa.

– Meillä ei toistaiseksi ole tätä tuoreempaa tilastoa, kertoo STT:lle organisaatioon kuuluvan Kobiety w Sieci -ryhmän edustaja Justyna Wydrzynska.

Abortion without borders -organisaatio on vastaanottanut enemmän yhteydenottoja sen jälkeen, kun tuomioistuin teki päätöksensä, Wydrzynska kertoo. Organisaatio sai tuolloin myös paljon huomiota.

– Viime vuonna julkaistiin viralliset aborttiluvut vuodelta 2019. Lukujen mukaan arviolta 1 000 naista tarvitsi abortin, koska sikiö oli epämuodostunut, Wydrzynska kertoo.

Nyt kyseisestä syystä abortin tarvitsevat ottavat yhteyttä järjestöihin tai lähtevät esimerkiksi itsenäisesti ulkomaille.

Nainen pitelee kylttiä mielenosoituksessa.
Talvella Puolassa järjestettiin mielenosoituksia aborttioikeuden rajaamista vastaan. Nyt mielenosoitukset ovat vaienneet. Kuva on otettu Varsovassa 29. tammikuuta. Kuva: Leszek Szymanski / EPA

Toisilla on varaa, toisilla taas ei

Aborttilain tiukennus on kerännyt kritiikkiä myös ulkomailta, esimerkiksi EU:n suunnalta. Viime viikolla Euroopan parlamentti esimerkiksi hyväksyi päätöslauselman, jossa sanotaan, että oikeus hankkia abortti turvallisesti kuuluu ihmisoikeuksiin.

Lauselma hyväksyttiin äänin 378–255. Päätöslauselman hyväksyminen vahvisti Gawedan mukaan entuudestaan Puolan hallituksen näkemystä siitä, että EU on puolueellinen ja haluaa sekaantua Puolan asioihin.

– Puolan hallituksen ilmaisujen mukaan EU haluaa murhata lapsia ja vastustaa oikeutta elämään. Puolan hallitus sanoo haluavansa suojella kehitysvammaisia lapsia.

Gaweda myös huomauttaa, ettei päätöslauselmasta seuraa minkäänlaisia laillisia velvoitteita EU:n jäsenmaille. Puolasta kotoisin oleva tutkija ei usko, että tilanne maassa olisi muuttumassa ainakaan lähiaikoina, vaikka esimerkiksi naisten oikeuksia puolustavat järjestöt edelleen jatkavat työtään.

Aborttitilanne on Puolassa jo pitkään ollut hankala, ja jollain tasolla puolalaisnaiset ovat jo lähes tottuneet tilanteeseen, Gaweda lisää. Lain tiukennukset ovat vaikuttaneet eniten niihin naisiin, joilla ei ole varaa ja yhteyksiä laittoman abortin hankkimiseen.

– Luokkajako vaikuttaa vahvasti siihen, kuka voi hankkia abortin ja kuka ei.

"Haaveilin perheen perustamisesta"

Tiukka aborttilainsäädäntö voi myös vaikuttaa naisten uskallukseen hankkia lapsia. Näin on ainakin käynyt Sabina Kogutin kohdalla.

– Haaveilin yhdessä vaiheessa perheen perustamisesta. Tällä hetkellä pelkään ajatusta siitä, että minun pitäisi synnyttää parantumattomasti sairas lapsi.

Kehitysvamman tai kehitysvammaisen lapsen kanssa eläminen Puolassa on Kogutin mukaan jatkuvaa taistelua säädösten, "sieluttomien lakien" ja ihmisten ajattelutavan kanssa. Rahaa täytyy koko ajan säästää kuntoutukseen, laitteisiin ja hoitoon. Samaan aikaan valtiontuki on vähäistä.

– Puolan hallitus on tekopyhä. Päivittäin puhutaan perhearvoista ja elämän suojelemisesta, mutta samaan aikaan ei tarjota keinoja, joilla selviytyä taloudellisesti.

Lue myös:

Puolalaiset osoittivat jälleen mieltä tiukkaa aborttilakia vastaan

Puolassa astuu tänään voimaan linjaus, jonka nojalla abortti on lähes mahdoton – tuhannet vastustaneet päätöstä Varsovassa

Puolan suunnitelmat aborttioikeuden rajoittamisesta näkyvät naapurimaassa: yhä useammat epätoivoiset naiset hakevat apua Saksasta

Puolassa mielenosoitukset aborttioikeuden kiristämistä vastaan laajenevat – varapääministeri uskoo protestoijien pyrkivän tuhomaan maan