Työsuojelun neuvontapuhelin on pirissyt herkeämättä viime päivät. Hellepäivät ovat näkyneet piikkinä puheluiden määrässä. Yhteydenottoja tulee joka päivä useita eri puolilta maata.
– Yleisin tilanne on, että ravintolan keittiössä lämpötila on noussut pahimmillaan jopa 50 asteeseen. Miehitys on mitoitettu niukasti, jolloin henkilökunta joutuu työskentelemään tunteja ilman lämpötaukoja, summaa ylitarkastaja Jarkko Niemi Etelä-Suomen aluehallintovirastosta.
Niemen mukaan soitto tulee työsuojelun puhelinneuvontaan usein siinä vaiheessa, kun joku työntekijöistä on jo pyörtynyt tai saanut muita oireita lämmön vaikutuksesta.
– Silloin olemme ohjeistaneet keskeyttämään työnteon. Työntekijällä on oikeus keskeyttää työ, jos siitä aiheutuu välitöntä hengen tai terveyden menettämisen vaaraa. Lämpöuupuminen voi aiheuttaa vaarallisia tilanteita niin työntekijälle itselleen kuin myös ympärillä oleville, Niemi muistuttaa.
Tauot ja nesteytys tärkeimpiä apukeinoja
Myös ulkosalla, suoraan auringon alla työskentelevät tuntevat helteen korvennuksen. Porissa ongelmaan on haettu ratkaisua esimerkiksi kaupungin puistotyöntekijöiden työajan aikaistamisella.
– Meillä työntekijät ovat voineet aloittaa päivänsä jo aamukuudelta normaalin kello seitsemän sijaan. Erityisesti koneidenkuljettajat ovat hyödyntäneet tätä mahdollisuutta, kertoo Porin kaupunginpuutarhuri Ismo Ahonen.
Puutarhalla muistutetaan työntekijöitä jatkuvasti nesteytyksestä ja taukojen pitämisen tärkeydestä.
– Meillä henkilöstö on hyvinkin tottunut erilaisiin sääoloihin. Korostamme silti tauotusta ja veden juontia erityisesti näillä helteillä, jotta työkunto pysyisi yllä, Ahonen toteaa.
Kuumuudesta tarkat ohjeistukset
Työsuojeluviranomainen muistuttaa, että työnantajan on rajoitettava työntekijöiden altistumisaikaa kuumalle.
Mikäli lämpötila on työskentely-ympäristössä 28–33 celsiusastetta, lämpötilassa yhtämittainen työskentelyjakso saa olla enintään 50 minuuttia tunnissa.
Lämpötilan kohotessa yli 33 asteeseen, lyhenee sallittu yhtämittainen työskentely 45 minuuttiin.
– Varsinaisia laiminlyöntejä työnantajan osalta on näkynyt esimerkiksi siinä, että rikkoutuneita jäähdytyslaitteita ei ole korjattu tai lämpötaukoja ei ole ollut mahdollista pitää. Neuvontapuhelimeen tulleisiin ilmoituksiin voidaan puuttua keskustelemalla työnantajan kanssa tilanteesta, ylitarkastaja Jarkko Niemi sanoo.
Lue lisää:
Auringon uuvutukselle ei näy loppua, kuivuuteen ehkä hienoista helpotusta luvassa