Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Kiinteistöjätti Evergranden kriisi lopettaa Kiinan superkasvun ajan ja antaa samalla maailmalle viisi opetusta

Jättimäiset velat keränneen rakennusyhtiö Evergranden loru on lopussa, sanoo Kiinan taloustutkija Iikka Korhonen. Kriisi on merkki myös siitä, että Kiinan superkasvun ei anneta nojata enää vain rakentamiseen. Suomelle se voi olla hyvä uutinen.

Kiinalainen siirtotyöläinen on kurottautunut kokoamaan metallisia rakennustelineitä Kiinan Pekingissä. Taustalla rakenteilla oleva betoninen kerrostalo.
Uusia asuntoja nousee Pekingiin. Rakennusalan osuus on ollut ratkaisevan suuri Kiinan talouskasvussa. Nyt velkaiselle alalle halutaan uudet rajat. Kuva: Wu Hong / EPA
  • Antti Parviala

Jättivelkaisen rakennusjätti Evergranden rahoitusvaikeudet ovat heijastuneet Kiinasta kaikkialle maailmaan pörssien kautta. Tänään yhtiö onnistui maksamaan korkoja, ja sijoittajien tunnelmat ovat hiukan rauhoittuneet. Mutta Evergranden loru on lopussa nykymuodossaan, ja juuri se kertoo vielä suuremmasta käänteestä Kiinassa.

Näin sanoo Suomen Pankin johtava Kiinan talouden asiantuntija Iikka Korhonen. Hän on Suomen Pankin nousevien talouksien tutkimuslaitoksen päällikkö.

Evergranden kerrostalokompleksi Pekingissä Kiinassa 19. syyskuuta.
Evergranden kerrostalokompleksi Pekingissä. Heikoimmassa taloudellisessa asemassa olevat ovat alkaneet muuttaa keskeneräisiin asuntoihin. Kuva: Wu Hong / EPA

1. Evergranden loru on loppu

Viikon verran maailman pörssejä vavisuttanut kiinalainen rakennusjätti onnistui tänään maksamaan osan koroista, joita noin 300 miljardin euron velkavuori sille nakuttaa.

Pörsseissä on huokaistu helpotuksesta, mutta varallisuudenhoitoon, elintarvikebisnekseen ja jalkapalloiluun laajentuneen rakennusyhtiön kohtalo on silti karu.

– Yrityksen loru on nykymuodossaan lopussa, sanoo Iikka Korhonen.

Kiinassa ei ole juuri merkitystä sillä, tapahtuuko yhtiön alasajo konkurssin vai jonkin muun järjestelyn kautta, mutta on selvää, että yhtiö joko pilkotaan ja myydään kilpailijoille tai sitten sen terveet osat erotetaan ja loput laitetaan roskapankkiin, Korhonen ennakoi.

Kiinassa kiristettiin viime vuoden lopulla kiinteistöalan sääntelyä, ja yritysten rahoitukselle asetettiin ohjearvot. Evergrandella menivät kaikki rajat rikki. Korhosen mukaan yhtiön rahoituskriisin nouseminen pintaan oli vain ajan kysymys.

– Viimeistään nyt nähdään, että tämän toimijan annetaan kaatua – toivottavasti hallitusti.

2. Kiinan helpon kasvun ajat ovat loppu

Evergranden tilanteen päätyminen näin näkyväksi ongelmavyyhdiksi kertoo suuremmasta koko Kiinan taloutta koskevasta muutoksesta.

Nyt viranomaiset kertovat suuren esimerkin kautta, että kiinteistöalan uudet säännöt on otettava vakavasti.

Iikka Korhonen, tutkimuspäällikkö Suomen Pankki PLK
Suomen Pankin nousevien talouksien tutkimuspäällikkö Iikka Korhonen sanoo, että kaikki kansainväliset pankit käyttävät dollareita, joten Yhdysvaltain määräyksillä on suuri vaikutus pankkien toimintaan ympäri maailmaa. Kuva: Rami Moilanen / Yle

– Velkaan nojannut kiinteistöala ei enää tulevaisuudessa kasva yhtä nopeasti, tai ei pitkään aikaan ehkä ollenkaan, sanoo Korhonen.

Valtio pyrkii pelastamaan asiakkaat, jotka ovat maksaneet Evergrandelle etumaksuja keskeneräisistä asunnoista, mutta sijoittajille on luvassa menetyksiä. Ulkomaisten sijoittajien menetyksistä Kiinan hallinto on vielä vähemmän huolissaan, Korhonen arvioi.

3. Kiinassa alkaa uusi aika

Asunto- ja muu rakentaminen ovat Kiinan talouskasvussa ratkaisevan tärkeitä osia. Niiden hidastaminen heikentää koko talouden kasvunäkymät. Uudessa tilanteessa kasvu on entistä enemmän yksityisen kulutuksen ja palveluiden varassa.

– Tästäkin on puhuttu pitkään, mutta jos se nyt toteutuu, se tarkoittaa, että kasvu ei ole tulevina vuosina seitsemän prosenttia vaan kolme tai neljä, mutta toivottavasti se on silloin kestävää talouden ja myös ympäristön kannalta.

Kaksi siirtolaista kiinnittää rautatien kiskoja Shandongin maakunnassa joulukuussa vuonna 2009.
Asuntorakentamisen lisäksi kaikki muukin rakentaminen vauhdittaa Kiinan taloutta. Kuva: Wu Hong/EPA

Vuodesta 1979 jatkunut superkasvun aika on päättymässä. Kiinan talouskasvussa "helppo kiinniottaminen muita matkimalla" on nyt ohi, Korhonen tulkitsee ja muistuttaa, että Kiinan vähentyvä työikäinen väestökin hidastaa kasvumahdollisuuksia.

4. Suomelle uusi aika voi olla eduksi

Kiinan vuosikymmeniä jatkunut talouskasvu on vetänyt perässään maailman ja Suomenkin taloutta. Nyt Suomen Pankki ennustaa kasvun jäävän kolmeen prosenttiin vuonna 2023. Se on kehittyvälle taloudelle vähän, mutta silti suomalaisyritysten kannalta tärkeää vientimarkkinaa ei ole menetetty.

Mutta hyötyjät saattavat muuttua.

– Jos uusi kasvu tulee yksityiseen kulutukseen, siihen liittyvät vientialat, esimerkiksi elintarvike- tai matkailuala, tulevat hyötymään. Mutta kaikelle rakentamiseen liittyvälle se on huonompi asia.

Kiinassa on pyritty suuntaamaan taloutta jo pitkään kohti yksityistä kulutusta. Ollaanko tällä kertaa tosissaan?

Näin isoa toimijaa ei ole päästetty näin syviin ongelmiin sitten vuoden 2004, jolloin valtion yrityksiä ajatettiin alas ja niiden lainat kerättiin useisiin roskapankkeihin.

– Pitäisin sitä, että tilanne on päästetty näin vakavaksi, vahvana merkkinä siitä, että nyt oikeasti tapahtuu jotain, Iikka Korhonen sanoo.

5. Uutta Lehman-finanssikriisiä ei tule

Evergranden valtavan velkavuoren horjuminen on herättänyt pelkoja laajemmasta ja jopa maailmanlaajuisesta rahoituskriisistä.

Nyt se ei ole todennäköistä, sanoo Elinkeinoelämän keskusliiton kauppapolitiikan johtaja Timo Vuori.

Hän muistuttaa, että Yhdysvalloista rahoitusyhtiö Lehman Brothersista alkunsa saaneessa kriisissä moni asia oli eri tavalla kuin nyt Evergranden kohdalla.

Vuori muistuttaa, että vaikka Kiina on suuri talous, sen merkitys kansainväliselle rahoitussektorille on eri luokkaa kuin Yhdysvaltojen. Lisäksi vuoden 2008 finanssikriisistä on opittu, ja riskinhallinta on nyt parempaa.

– Toki tästä tulee negatiivisia talousvaikutuksia, ja kuluttajatkin varmasti kärsivät, mutta uskon, että Evergranden ongelmat pyritään kapseloimaan Kiinan omille markkinoille.

Lue lisää:

Kirjeenvaihtajalta: Kiina räjäyttää tyhjiä tornitaloja, ja samasta syystä kiinteistöjätti Evergrande huojuu – jättimaan asuntokupla paisui holtittomaksi

Aasiassa kaupankäynti alkanut alamäessä – kiinalainen kiinteistöjätti Evergrande huolestuttaa sijoittajia

Tekeekö vuoden 2008 finanssikriisi paluun? Kiinan kiinteistöjätin velkapommin laineet lyövät myös Suomeen: "Sijoittajat ottavat nyt tappiota"

Kiinalaisen kiinteistöjätin huojuminen huolestuttaa markkinoita – yhtiön kaatuminen lähettäisi shokkiaaltoja koko maan taloudelle