Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Osa petolinnuista törmää herkästi tuulimyllyihin – satelliittisääksi Rami avaa lajitoveriensa elintapoja tulevan jättituulipuiston alueella

Satelliittilähettimellä varustetun Rami-kalasääsken liikkeitä seurataan, jotta saadaan tietoa suurten tuulipuistojen mahdollisista vaikutuksista isojen petolintujen elinolosuhteisiin.

Torniossa selvitetään kalasääskien pesintää ja elintapoja osana Karhakkamaahan suunnitellun jätti-tuulipuiston ympäristöselvitystä
  • Laura Valta

Torniossa selvitetään sääksien pesintää ja elintapoja osana Karhakkamaahan suunnitellun jättituulipuiston ympäristöselvitystä.

Viime kesänä petolintuja tutkivat lintuharrastajat onnistuivat pyydystämään ja rengastamaan Karhakkamaassa pesivän sääksikoiraan, jolle laitettiin satelliittipaikannin ja lintu nimettiin Ramiksi. Sääksien pesiä alueelta on löytynyt kaksi.

Torniolainen lintuharrastaja Matti Suopajärvi sai ympäristöselvitystä tekevältä Finnish Consulting Groupilta pyynnön ottaa Karhakkamaassa pesivä sääksi kiinni, jotta sen liikkeitä voidaan seurata.

Suopajärvi pitää tärkeänä, että petolintujen elämää selvitetään yhtenä osana tuulivoimarakentamisen suunnittelua. Esimerkiksi merikotkien tiedetään isoina ja kömpelöinä lintuina törmäävän herkästi tuulivoimaloiden lapoihin, mutta kalasääsken osalta Suopajärvellä ei ole varmaa tietoa.

Raimo Koskenkorva pitelee jaloista kiinni kalasääskikoirasta. Linnun siivet on levittyneet alaspäin. Sillä on keltainen tunnisterengas toisessa jalassaan.
Satelliittisääksi Rami sai nimensä sen rengastaneen Raimo Koskenkorvan mukaan. Kuva: Matti Suopajärvi

Lue lisää: Maisema-arvoja ja jättituulivoimaloita on vaikea sovittaa yhteen – museojohtajan mielestä kulttuuriympäristön arvostus jää luontoarvojenkin jalkoihin

Tornion Karhakkamaan tuulivoimahanke kirvoitti poikkeuksellisen paljon mielipiteitä

Jättimäisten tuulimyllyjen saama ärhäkkä vastustus Tornionlaaksossa kertoo, mistä pohjimmiltaan on kyse: kodista, rauhasta ja maisemasta – ei vain rahasta

Hyödyttää myös lintuharrastajia

Sääksen satelliittiseuranta tuulivoimapuiston suunnitelmien vuoksi hyödyttää myös lintuharrastajia.

– Sääksen muuton seuranta tulee siinä sivutuotteena. Lintu kantaa lähetintä pesimäajan ja muuton ajan, Suopajärvi kertoo.

Heti lähettimen saatuaan Rami paljasti kalastavansa 10–15 kilometrin päässä pesältä Tornionjoen Matkakoskella. Suopajärvi seurasi sen touhuja muutaman päivän ja onnistui taltioimaan kameralle Ramin ja sen lajitovereiden saalistusta.

Satelliittisääksi Rami lähti muuttomatkalle Torniosta syyskuun loppupuolella, mutta sen odotetaan palaavan ensi keväänä.

Ramin liikkeitä voi seurata Luonnontieteellisen museon verkkosivuilta.

Lisää Lapin uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.