Viime viikolla kuvaajan kuolemaan johtaneessa turmassa Hollywood-tähti Alec Baldwinille ladatun aseen antanut apulaisohjaaja on myöntänyt, ettei ollut tarkistanut asetta täysin. Asia selviää apulaisohjaajan poliisille antamasta lausunnosta.
Rust-lännenelokuvan kuvauspaikalla Yhdysvaltain New Mexicossa sattuneessa turmassa kuoli kuvaaja Halyna Hutchins ja haavoittui ohjaaja Joel Souza. Ampuminen tapahtui viime torstaina.
Elokuvan tuottaja ja elokuvassa pääosaa esittävä Baldwin oli ennen aseen laukaisemista osoittanut kyseisellä Colt .45 -käsiaseella kameraa. Aseesta singonnut ammus oli lävistänyt Hutchinsin kehon, minkä jälkeen surmanluoti oli jatkanut matkaansa osuen Souzaa olkapäähän.
Apulaisohjaaja Dave Halls oli kertonut Baldwinille aseen olleen turvallinen, mutta todellisuudessa ase olikin ollut ladattu oikeilla patruunoilla.
Halls kertoi tapausta tutkiville etsiville, että muistaa nähneensä aseessa olleen ammuksia ennen kuin hän ojensi sen Baldwinille. Toisinaan aseisiin laitetaan kuvauksien aikana valeammuksia.
Apulaisohjaaja kertoo, että hänen olisi pitänyt tarkistaa kaikki ammukset, muttei tehnyt niin. Hän ei myöskään muistanut, oliko tuotannon asemestari pyöräyttänyt aseen rullaa näyttääkseen tälle, mitä aseen sisällä oli.
Muutama päivä sitten kävi ilmi, että Halls oli saanut aiemmin potkut aseturvallisuusrikkomuksen vuoksi. Apulaisohjaaja oli saanut vuonna 2019 potkut kesken Freedom's Path -elokuvan kuvauksien, kun tuotannon työntekijä loukkaantui aseen lauettua yllättäen.
New Mexicon osavaltion Santa Fen piirisyyttäjä Mary Carmack-Altwiesin mukaan apulaisohjaajan tausta voi vaikuttaa siihen, nostetaanko tapauksesta syytteitä vai ei.
Baldwinin rikossyytteet epätodennäköisiä
Useat yhdysvaltalaismediat ovat kertoneet Rustin henkilöstön esittäneen valituksia turvatoimien lepsuudesta kuvauspaikalla.
Tutkinnan aikana kuvauspaikalta on Santa Fen piirikunnan sheriffin Adan Mendozan mukaan löydetty kaikkiaan viitisensataa ammusta. Mendozan mukaan poliisi uskoo ammusten joukossa olleen räkäpäitä, valeluoteja sekä oikeita patruunoita.
Piirisyyttäjä Carmack-Altwiesin mukaan rikossyytteet Baldwinia vastaan "eivät ole poissuljettuja".
Oikeusasiantuntijat kertoivat uutistoimisto AFP:lle, että rikossyytteiden nostaminen Baldwinia vastaan on epätodennäköistä, vaikka hän olikin viime kädessä se henkilö, joka veti liipaisimesta.
– (Baldwin) näyttää aiheellisesti uskoneen, että kyseessä ei ollut ladattu ase, sanoi kalifornialaisyliopiston oikeustieteen professori Gregory Keating.
Lue myös:
Elokuvaturman tutkinta: Näyttelijä Baldwinin aseessa oli oikea luoti (23.10.)