Turun yliopiston tutkimuksessa on saatu tärkeää tietoa naisten yleisimpien kasvainten hoidosta. Kohdun myoomia pystytään hoitamaan aiempaa paremmin ultraääneen perustuvalla HIFU-hoidolla. Fyysikko Teija Sainio on kehittänyt väitöstutkimuksessaan mittausmenetelmän, jolla hoitoon soveltuvat myoomat pystytään tunnistamaan aiempaa tarkemmin.
Myoomat ovat yleinen vaiva naisilla, sillä niitä esiintyy jopa kahdella kolmesta suomalaisnaisesta.
– Pystymme näillä uusilla magneettikuvaustekniikoilla nyt arvioimaan tarkemmin myoomien soveltuvuutta tähän uudenlaiseen kajoamattomaan hoitomenetelmään eli HIFU-hoitoon. Emme tee hoidon aikana mitään leikkausta. Ultraääni menee ihon läpi kasvaimeen, eikä siten haavoja tule. Sitten kasvain menee kuolioon ja hajoaa aikanaan itsekseen pois.
Myoomat voivat aiheuttaa lisääntymishäiriöitä. Siksi varsinkin nuorille naisille on tärkeää päästä eroon mahdollisesti raskautta estävästä myoomasta.
– HIFU-hoidon jälkeen voi tulla raskaaksi. Meillä on tällaisia tapauksia tiedossa. Muutamia vauvoja on hoidon jälkeen syntynyt, kertoo Sainio.
HIFU eli High intensity focused ultrasound on kohdistettua ultraäänihoitoa, jota käytetään muun muassa kasvainten hoidossa.
Synnytyksistä tuttu oksitosiini käytössä
Teija Sainio on tutkinut myös synnytyksistä tutun oksitosiinin vaikutusta hoidossa. Oksitosiinia käytetään synnytyksissä muun muassa tyrehdyttämään synnytyksen jälkeistä verenvuotoa. Myoomien hoidossa oksitosiini vähentää verenvirtausta.
– Kun verenvirtausta on vähemmän kudoksessa, silloin se lämpenee tehokkaammin ja edesauttaa kasvaimen poistoa. Oksitosiinia annetaan potilaalle hoidon aikana tiputuksella. Menetelmä on tehokas ja turvallinen, kertoo Sainio.
HIFU-hoitoa annetaan ainoana Suomessa Turun yliopistollisessa keskussairaalassa. Myoomia hoidetaan HIFU-laitteella kerran viikossa, ja potilaita on ollut vuodesta 2016 yli 160. Potilaat tulevat Turkuun hoitoon eri puolilta Suomea gynekologinsa lähetteellä.
Sainion tutkimustuloksista voi olla jopa kansainvälistä hyötyä, sillä vastaavaa tutkimusta ei ole maailmalla Sainion mukaan tehty.
– Tutkimustulosten ansiosta pystymme hoitamaan useampia naisia kuin aikaisemmin. Erityisesti tästä on hyötyä naisille, jotka suunnittelevat perheenlisäystä, sillä tässä menetelmässä ei luonnollisestikaan poisteta kohtua. Myoomista kärsivät naiset päätyvätkin usein valitsemaan HIFU-hoidon, jos se on mahdollista toteuttaa.
Lue lisää: