Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Teollisuusliitto ja Teknologiateollisuus pääsivät sopuun työehtosopimuksesta – laajan lakon uhka hälvenee

Valtakunnansovittelijan toimistolla saavutettu tulos käsitellään vielä molempien osapuolten hallituksissa. Jos tulos sinetöidään työmarkkinakierrokselle on syntymässä niin sanottu päänavaus eli yleinen linja palkankorotuksille.

Riku Aalto saapuu neuvotteluihin.
Kuvassa Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto saapumassa valtakunnansovittelijan toimistolle neuvotteluihin tiistaina 4. tammikuuta 2022. Kuva: Petteri Sopanen / Yle
  • Hannu Tikkala
  • Anna Näveri

Teknologiateollisuuden työnantajien ja Teollisuusliiton välille on saavutettu neuvottelutulos valtakunnansovittelijan toimistolla.

Neuvottelutulokseen pääsemisestä kertovat Twitterissä niin Valtakunnansovittelijan toimisto kuin Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto ja Teknologiateollisuuden työnantajien toimitusjohtaja Jarkko Ruohoniemi.

Aalto ja Ruohoniemi kirjoittavat Twitterissä, että neuvottelutulosta kommentoidaan vasta, kun osapuolten hallinnot ovat käsitelleet sisällön. Työnantajien kokous on keskiviikkona ja Teollisuusliiton kokous pidetään perjantaina.

Vientiteollisuuden työntekijöitä edustava Teollisuusliitto ja työnantajajärjestö Teknologiateollisuuden työnantajat kokoontuivat tänään ensimmäistä kertaa ratkomaan työriitaa palkankorotuksista valtakunnansovitelijan toimistolle.

Teollisuusliitto uhkasi aloittaa laajan lakon, ellei palkankorotuksista päästä sopuun. Teollisuusliitto antoi lakkovaroituksen joulukuun 30. päivä ja se koskisi toteutuessaan yli 40 000 työntekijää Suomessa.

Lakon uhka hälvenee nyt, kun neuvottelutulos on saavutettu. Lopullisesti asian ratkaisee kuitenkin se, hyväksyvätkö osapuolten hallinnot neuvottelutuloksen.

Aalto ei mainitse lakkoa tai sen perumista twiitissään sanallakaan.

Osapuolten välillä monipolvinen riita

Teknologiateollisuuden työnantajien ja Teollisuusliiton suurin kiista neuvotteluissa liittyi lopussa palkankorotuksiiin.

Osapuolet eivät kommentoi sitä, kuinka suuret palkankorotukset työntekijät saavat, ja kuinka monta vuotta työehtosopimus on voimassa.

– Totta kait neuvottelutuloksen saavuttaminen on aina tavoitteena, kun neuvottelupöytään istutaan. Nyt neuvottelutulos saavutettiin vihdoin ja viimein, Jarkko Ruohoniemi sanoo Ylelle.

Neuvottelutuloksen saavuttaminen on ollut pitkän tien takana osapuolten välillä. Neuvotteluihin tuli lisäjännitteitä jo viime vuoden maaliskuussa, kun Teknologiateollisuus kertoi irtaantuvansa yleissitovien työehtosopimusten neuvottelemisesta.

Osa Teknologiateollisuuden jäsenyrityksistä perusti yhdistyksen, joka alkoi neuvottelemaan alalle työehtosopimusta. Uusi yhdistys sai nimekseen Teknologiateollisuuden työnantajat.

Teollisuusliitto ei heti vakuuttunut uudesta yhdistyksestä, koska se epäili tulokkaan edustavan liian harvoja yrityksiä alalla. Yleissitovat työehtosopimukset edellyttävät, että noin puolet alan yrityksistä ovat järjestäytyneet liittoihin.

Teollisuusliitto vakuuttui vasta lokakuun lopussa, että uuteen yhdistykseen kuului tarpeeksi yrityksiä.

– Teollisuusliitto on saanut tiedon yrityksistä, jotka ovat liittyneet työnantajayhdistyksen jäseniksi. Työnantajayhdistyksen jäsenkunnan edustavuus varmistaa vahvan yleissitovuuden syntymisen teknologiateollisuuden työntekijöiden sopimukseen, Aalto kirjoitti Tekijä-lehden blogissaan.

Yleissitovalla sopimuksella viitataan siihen, että kaikki alalla toimivat yritykset joutuvat noudattamaan sen työehtoja.

Työmarkkinoille on syntymässä päänavaus

Työmarkkinapomot ovat viime päivinä vaihtaneet kipakoita viestejä siitä, milloin neuvotteluissa saavutetaan niin sanottu päänavaus.

Päänavauksella tarkoitetaan palkkaratkaisua, joka määrittää muille aloille kustannuskaton. Perinteisesti katon ovat rakentaneet Teknologiateollisuus ja Teollisuusliitto omalla sopimuksellaan.

Tällä kertaa ylempiä toimihenkilöitä edustanut YTN teki kolme isoa sopimusta Teknologiateollisuuden työnantajien kanssa viikonloppuna. Teknologiateollisuuden työnantajat nimitti sopimusta päänavaukseksi teknologiateollisuudessa.

Teollisuusliiton puheenjohtaja Aalto kiirehti Twitterissä sanomaan, että kyse voi “korkeintaan olla päänavauksesta ylemmille toimihenkilöille”, mutta ei työntekijöille.

– Teollisuusliitto hakee omat ratkaisut emmekä sido käsiämme muiden päätöksiin, Aalto kirjoitti.

Mielenkiinto ratkaisussa kohdentuu loppuviikosta palkankorotuksiin, jotka Teknologiateollisuuden työnantajien ja YTN:n välisessä sopimuksessa olivat ensimmäisen sopimusvuoden osalta 1,8 prosenttia.

– Nythän näyttää olevan niin, että tasot vaihtelevat. Kun katsoo metsäteollisuuden sopimuksia, ne ovat hyvin erilaisia. Pääsääntöisesti ne ovat merkittävästikin parempia sopimuksia kuin mitä Teknologiateollisuuden ja ylempien toimihenkilöiden välinen sopimus on, Aalto piikitteli sopimusta valtakunnansovittelijan toimiston edessä tiistaina.

Teollisuusliiton tavoitteena oli YTN:n sopimusta korkeammat palkankorotukset. Mikäli osapuolet saavat loppuviikosta sinetöityä neuvottelutuloksen, työmarkkinakierrokselle on syntymässä yleinen linja palkankorotuksille eli päänavaus.

Voit keskustella aiheesta 5.1. kello 23:een saakka.

Korjaus 5.1. klo 12.44: Muutettu Jarkko Ruohoniemen titteli puheenjohtajasta toimitusjohtajaksi.

Lue myös:

Lakkouhkan sovittelu alkoi, Teollisuusliiton Aalto piikittelee sopimuksen tehneitä ylempiä toimihenkilöitä

Teollisuusliitto uhkaa pysäyttää noin 300 teknologiateollisuuden toimipaikkaa – lakko ravistelisi koko Suomen taloutta

Suomen taloutta koettelevassa työriidassa pyritään viime hetken sopuun – jos mikään ei toimi, ministeri voi vielä vetää ässän hihastaan

Teknologiateollisuus irtautuu osittain työehtosopimustoiminnasta – antaa jäsenyrityksilleen mahdollisuuden valita, ollako TES-pöydässä mukana vai ei