Espoosta tuli kaupunki 50 vuotta sitten. Se oli juhlavaa. Järjestettiin ilotulitus. Oli hienompaa olla kaupungin kuin kauppalan asukas.
Viisi vuotta myöhemmin tosin kaikki Suomen kauppalat muutettiin automaattisesti kaupungeiksi. Mutta sitä ei Espoossa onneksi vielä tiedetty.
Espoolaiset hakivat kaupunkilaisuuden mallia suuresta itäisestä naapurista. Helsingissä oli jo 1940-luvulta lähtien ilmestynyt Kevätpörriäinen, kansakoululaisten tahallisia ja tahattomia viisauksia sisältävä vuosijulkaisu.
Espoon Opettajayhdistys alkoi julkaista Espoon alakoululaisten omaa pörriäistä. Se sai nimekseen Esponen.
Minkä lapsena kirjoitat, sen aikuisena toteutat.
Ensimmäiseen Esposeen kirjoittaneiden koululaisten joukossa oli nimiä, jotka ovat sittemmin tulleet tutuiksi Espoon ulkopuolellakin.
Tasavalta tarkottaa, että maa pysyy samanarvoisena. Näin pohdiskeli Esposessa tokaluokkalainen Outi Mäenpää, josta tuli myöhemmin näyttelijä ja improvisaatioteatterin uranuurtaja.
Ekaluokkalainen Pasi Malmi kirjoitti tarinan seitsemästä vihreästä miehestä, jotka lähtivät soutamaan herneenpalolla maailman ympäri. Miehet joutuivat jättiläisten maahan. Siellä äiti jättiläinen söi miehistä suurimman.
Aikuisiällä Pasi Malmi on väitellyt tohtoriksi aiheenaan miesten syrjintä, ja hän on toiminut aktiivisesti miesasialiikkeen parissa.
EnsimmäisessäEsposessa julkaisukynnyksen ylittivät myös tulevat virtuoosit, pianisti Anne Kauppi, viulisti Pyry Mikkola ja sellisti Matti Pohjola.
Miksi opettajat valitsivat juuri näiden koululaisten tekstejä Esposeen? Olivatko heidän tekstinsä parempia kuin muiden? Vai erottuivatko nämä harvat ja valitut jo siinä vaiheessa jollakin muulla tavalla ikätovereistaan?
Esponen herättää muitakin kysymyksiä. Mutta poimitaan niitä ennen näyte seuraavana vuonna ilmestyneestä kaikkien aikojen toisesta Esposesta:
Oi, olisipa sellainen kaupunki jossa olisi sellaisia kauppoja joista saisi kaikki ilmaiseksi: karkkia leluja kaikkia. Minulla olisi sellaiset mahdit, että: osaisin lentää, kun sanon simsalabim, ja osaisin tehdä itseni näkymättömäksi. Ja olisin vahva, näin tekisin tyttöihin vaikutuksen.
Hieman tuonkaltaista maailmaa tokaluokkalainen Tapio Hedman myöhemmin Nokian kultavuosina rakensikin useissa markkinoinnin johtotehtävissä.
Näiden katkelmien perusteella päätyy helposti uskomaan, että alakoululaisen ajatuksista voi arvailla hänen myöhempiä tekemisiään. Voi tietysti olla niinkin, että oman tekstin näkeminen julkaistuna lujittaa lapsen minäkuvaa juuri siihen suuntaan, johon sattumalta valittu teksti viitoittaa.
Seuraavan vuoden Esposessa vilahtelee siinäkin tuttuja nimiä.
Anna Kuoppamäki pohdiskelee jääkauden Suomea: Vähitellen jää alkoi sulaa Suomenkin rajoilta. Mutta sydämistä se ei ole sulanut vieläkään.
Noin kirjoitti tuleva lauluntekijä ja tutkijatohtori jo kolmannella luokalla.
Viidesluokkalainen Tiina Lillak puolestaan muistelee hoitomummoaan: Hän osti minulle aina mitä halusin ja menimme minne halusin.
Samalla tahdonvoimalla tuo kirjoittaja saavutti keihäskultaa yleisurheilun ensimmäisissä maailmanmestaruuskisoissa Helsingissä, viimeisellä heitollaan.
Vuoden 1978 Esposessa on enää kaksi artikkelia, joiden tekijöiden koko nimi mainitaan.
Toisen artikkelin kirjoittaja analysoi Tapiolan koulun arkkitehtuurin vaikutusta kouluviihtyvyyteen, oppilaiden koulunkäyntiasenteisiin ja koulumenestykseen.
Kirjoittaja antaa ehkäpä hymyssä suin ymmärtää, että on vain hyvän oppilasaineksen ansiota, että huono arkkitehtuuri ei ole kostautunut koulun tasossa.
Kirjoittaja itse, eli Pekka Lundmark, on ollut sen verran hyvää oppilasainesta, että hänet on – koulun arkkitehtuurista huolimatta valittu Fortumin ja nyttemmin Nokian toimitusjohtajaksi.
Ihminen on aika terävä jo alle 10-vuotiaana.
Esponen herättää monia kysymyksiä ja monia vastauksia. On hyvin todennäköistä, että Esposeen pääseminen on vahvistanut koululaisen itseluottamusta ja kannustanut häntä eteenpäin. Tästä voisi päätellä, että kannustus ja tunnustus tekisivät hyvää kaikille lapsille, mikseivät myös aikuisille.
Väistämättä tulee mieleen sekin, että ihminen on aika terävä jo alle 10-vuotiaana.
Pekka Seppänen
Kolumnin kirjoittaja on riippumaton tarkkailija, jonka ensimmäinen julkaistu teksti ilmestyi ensimmäisessä Esposessa.
Kolumnista voi keskustella 5.4. klo 23.00 saakka.