Saastuttaja maksaa ja hiilipäästöllä on hinta – nämä ovat perusperiaatteet EU:n päästökaupan taustalla.
Päästöoikeuden hinta kävi ennen Ukrainan sotaa ennätyskorkealla, ja asiantuntijat katsovat järjestelmän lunastaneen lupauksensa.
Samaan aikaan yli 40 prosenttia päästöoikeuksista jaetaan edelleen yrityksille ilmaiseksi. Saastuttaja ei siis aina maksakaan.
Viime vuosina Suomen jakamien ilmaisten päästöoikeuksien arvo on ollut satoja miljoonia euroja vuodessa.
Se on muodostanut yrityksille eräänlaisen epäsuoran tuen, kun ne eivät joudu hankkimaan päästöoikeuksia huutokaupasta tai toisilta yrityksiltä.
Tämä juttu käsittelee päästöoikeuksien ilmaisjakoa, joka on osa päästökauppaa. Lue päästökaupan toiminnasta täältä:
Lähes 400 miljoonan hyöty yrityksille
Vuonna 2020 Suomi sai päästöoikeuksien huutokaupasta tuloja 200 miljoonaa euroa. Samaan aikaan ilmaiseksi jaettujen päästöoikeuksien arvo oli 371 miljoonaa euroa.
Vuoden 2021 ilmaisjaon laskenta on vielä kesken, mutta arvo nousi entisestään päästöoikeuden hinnannousun myötä.
– Se on iso yritystuki, joka merkitsee valtiolle menetettyä tuloa. Kysymys on siitä, kuka kantaa ilmastopolitiikan kustannukset: valtio kompensaatioina tai ilmaisjaon kautta, päästöoikeuksia ostavat yritykset vai kuluttajat tuotteiden hinnassa?, sanoo ympäristötaloustieteen apulaisprofessori Lassi Ahlvik Helsingin yliopistosta.
Suomessa suurimpia ilmaisten päästöoikeuksien saajia ovat rauta- ja terästeollisuus, paperi- ja selluteollisuus sekä öljynjalostus, jotka yhdessä saavat noin kaksi kolmasosaa ilmaisjaosta. Sähköntuottajille ilmaisia päästöoikeuksia ei jaeta.
Suurin saastuttaja = suurin ilmaisjaon hyötyjä?
Päästökaupan sääntökirja on tiukasti EU-komission hyppysissä: siellä määritellään päästöoikeuksien kokonaismäärä ja päätetään ilmaisjaon perusteet. Ne ovat samat kaikille EU-maille.
Ilmaisjaon kriteerit ovat monimutkaiset ja perustuvat eri toimialojen parhaimmiston pohjalta laskettuihin vertailuarvoihin.
Yksinkertaistettuna: mitä puhtaampaa teknologiaa laitoksen tuotannossa käytetään suhteessa muihin yrityksiin, sitä suuremman osan päästöoikeuksistaan se voi saada ilmaiseksi. Vuonna 2021 alkaneella neljännellä päästökauppakaudella ilmaisjaon kriteerit kiristyvät entisestään.
– Ilmaisjakoa ei saa sen mukaan, paljonko päästät, vaan suhteessa parhaimpaan teknologiaan ja omaan tuotantomäärään. Ei siis niin, että jos päästät, saat enemmän päästöoikeuksia, sanoo erityisasiantuntija Anna-Maija Sinnemaa työ- ja elinkeinoministeriöstä.
Käytännössä ilmaisjaon suurimmat hyötyjät Suomessa ovat samoja yrityksiä, joilla on päästökauppasektorin suurimmat päästöt.
Kummaltakin listalta kymmenen kärjestä löytyvät esimerkiksi teräsyhtiö SSAB, polttoainevalmistaja Neste ja energiayhtiö Helen.
SSAB sai 80 miljoonan hyödyn
Teräsyhtiö SSAB:n Raahen-tehdas on Suomen suurin yksittäinen päästöjen aiheuttaja. SSAB on myös ilmaisjaon suurin hyötyjä: vuonna 2020 yhtiön saamien ilmaisten päästöoikeuksien arvo oli yli 80 miljoonaa euroa.
SSAB:n ympäristö- ja turvallisuusjohtaja Harri Leppänen sanoo, että ilmaisjako antaa yhtiölle aikaa vähähiilisen tuotannon kehittämiseen.
Teräksentuotannossa helpot päästövähennyskeinot on Leppäsen mukaan jo käytetty. SSAB kehittää parhaillaan fossiilivapaata terästä.
– Ilmaisjaon lopettaminen heikentäisi SSAB:n mahdollisuuksia tehdä fossiilivapaan teräksen valmistukseen liittyviä investointeja. Samalla se nostaisi kustannuksia rajusti, mikä heikentäisi kansainvälistä kilpailukykyä, Leppänen sanoo.
Päästöoikeuksien kokonaismäärän pieneneminen vähentää myös ilmaisjaon määrää. SSAB on arvioinut, että nykyisellä päästökauppakaudella vuosina 2021–2030 yhtiö ostaa noin neljänneksen päästöoikeuksistaan markkinoilta.
Ilmaiset päästöoikeudet eivät tee SSAB:sta ilmastotekojen vapaamatkustajaa, sanoo Leppänen.
– Päästöoikeuksien ostaminen ei itsessään vähennä päästöjä, mutta investoinnit fossiilittomaan teräkseen todellisuudessa vähentävät. Se, minkä joutuisimme maksamaan päästöoikeuksista, on tavallaan pois näistä investoinneista.
Ilmainen hiili ei pakene unionista
Miksi jaossa on niin paljon ilmaisia päästöoikeuksia, jos koko järjestelmän tavoitteena on asettaa päästöille hinta?
Syitä on kaksi, sanoo työ- ja elinkeinoministeriön erityisasiantuntija Anna-Maija Sinnemaa: yritysten kansainvälisen kilpailukyvyn varmistaminen ja hiilivuodon riski.
Hiilivuodolla tarkoitetaan tilannetta, jossa yritys siirtää toimintansa löysemmän ilmastopolitiikan maihin.
Lähtökohtaisesti päästökauppa aiheuttaa yrityksille kustannuksia, koska päästöistä on maksettava.
Sen katsotaan heikentävän kansainvälisillä markkinoilla toimivien yritysten kilpailukykyä suhteessa päästökaupan ulkopuolisiin yrityksiin, jotka voivat polttaa fossiilisia ilman lisäkustannusta.
Ilmaisista päästöoikeuksista suurin osa jaetaan juuri hiilivuotoriskissä oleville toimialoille.
– Niin kauan kuin muu maailma ei ole ottanut käyttöön vastaavaa hiilen hinnoittelua, on tarpeen myöntää päästöoikeudet osin ilmaiseksi ja suojella näin globaaleilla markkinoilla toimivia toimialoja, Sinnemaa sanoo.
Onko ilmaisjako "markkinahäiriö"?
Ilmaisten päästöoikeuksien kritisoijat sanovat niiden olevan kuitenkin ristiriidassa koko järjestelmälle keskeisen “saastuttaja maksaa” -periaatteen kanssa.
Joukko kansainvälisiä ympäristöjärjestöjä nimitti vastikään ilmaisjakoa "markkinahäiriöksi” päästökaupan sisällä ja vaati ilmaisjaon lakkauttamista.
Vuoden 2020 raportissaan Euroopan tilintarkastusviranomainen puolestaan totesi, että maksuttomia päästöoikeuksia olisi syytä kohdentaa nykyistä paremmin.
Elinkeinoelämän keskusliiton johtava asiantuntija Kati Ruohomäki sanoo, että ilmaisjakoa tarvitaan väistämättä murrosvaiheessa.
– Ilmaisjako antaa aikaa sellaiselle teollisuudelle, missä päästövähennykset ovat vaikeita. Päästöjä on kannattavinta vähentää ensin siellä, missä se on halvinta ja helpointa, hän sanoo.
Ruohomäen mukaan päästökauppa on rakennettu niin, että se vähentää päästöjä riippumatta siitä, lasketaanko päästöoikeudet liikkeelle huutokaupalla vai ilmaisjaossa. Päästökatto rajaa päästöjen määrää.
– Ilmaisjako ei tarkoita sitä, että niitä saavat yritykset eivät tekisi mitään ilmastotoimia. Kaikilla yrityksillä on tiedossa, että ilmaisjaon kriteerit kiristyvät ja päästökatto laskee, eikä silloin ole varaa jäädä laakereilleen lepäämään, hän sanoo.
Jos yritys onnistuu vähentämään päästöjään, se voi myös myydä saamansa ilmaisoikeudet ja saada tuloja. Tämä on yksi kannustin, Ruohomäki sanoo.
Tutkija: Ilmaisjako on liian antelias
Ympäristötaloustieteen apulaisprofessori Lassi Ahlvik on samaa mieltä siitä, että päästökauppa kannustaa päästövähennyksiin ilmaisjaosta huolimatta.
Hänen mukaansa myös tutkimus osoittaa, että päästöt ovat vähentyneet koko päästökauppasektorilla riippumatta siitä, onko päästöoikeuksia jaettu ilmaiseksi vai ostettu huutokaupasta.
Data näyttää, että Euroopan tasolla päästöt ovat laskeneet niiden 17 vuoden aikana, joina järjestelmä on ollut olemassa.
Ahlvikin mielestä ilmaisjako on kuitenkin tällä hetkellä antelias ja sitä voitaisiin kohdentaa paremmin, sillä hiilivuodosta ei ole tutkimusnäyttöä. On myös vaikea todentaa, mille yrityksille tai toimialoille ilmaisjako on ratkaisevan tärkeää, Ahlvik sanoo.
– Yrityksillä on paitsi paras tieto hiilivuodon riskistä, myös aina kannustin sanoa, että ne tarvitsevat ilmaisia päästöoikeuksia. Jos ilmaisjakoa pienentäisi, moniko yritys jäisi siitä huolimatta? Ahlvik kysyy.
Huonosti kohdennettu päästöoikeuksien ilmaisjako on Ahlvikin mukaan julkisten varojen tuhlausta ilman positiivisia vaikutuksia. Päästökaupan olemassaolon aikana ilmaisjakoa onkin jo viilattu – alkuvaiheessa lähes kaikki päästöoikeudet jaettiin ilmaiseksi.
– Parempaa kohdennusta on jo tehty ja päästökauppa on menossa oikeaan suuntaan, kun ilmaisjako pienenee. Joka tapauksessa ilmaisjako on parempi tapa tukea yrityksiä kuiin se, että päästökaupan tiukkuutta tai EU:n ilmastopolitiikan tavoitteita lähdettäisiin laskemaan.
Hiilitullit saattavat muuttaa tilanteen
Muutoksia ilmaisjakoon voi olla edessä jo pian.
Osana Fit for 55 -ilmastopaketin toimeenpanoa EU-komissio on nimittäin rukkaamassa myös päästökaupan sääntöjä. Komissio on esittänyt niin sanotun hiilirajamekanismin käyttöönottoa.
Siinä tietyille hiili-intensiivisille tuotteille asetettaisiin niiden päästöihin perustuvat tullimaksut EU:n ulkorajoille, ja mekanismi korvaisi ilmaiset päästöoikeudet asteittain.
EK:n näkemyksen mukaan ilmaisjako voidaan poistaa kokonaan vasta sitten, kun myös unionin ulkopuoliset maat alkavat lisätä ilmastotavoitteitaan.
– Yrityksille tämä murrosvaihe on siitä hankala, että samaan aikaan on huolehdittava kilpailukyvystä ja investoida uuteen. Siinä on kaksi prosessia päällekkäin, Kati Ruohomäki sanoo.
Voit keskustella aiheesta 10.3. kello 23:een asti.
Lue myös: