Lapin kuntien markkinointiyhtiö House of Lapland joutuu tänä vuonna leikkaamaan toimintaansa, koska Rovaniemi ja Kolari eivät enää rahoita yhtiötä. Yhteensä Rovaniemen ja Kolarin sopimusten arvo olisi ollut tänä vuonna vajaat 130 000 euroa.
Lapin kuntien yhteistä matkailumarkkinointia ei nyt tehdä, ja kesällä päättyy Business Lapland -ohjelma, jossa on markkinoitu Lappia investointi- ja sijoituskohteena.
House of Laplandin toimitusjohtaja Sanna Tarssanen sanoo, että tämän vuoden liikevaihto jää puoleen edellisestä.
– Toiminta on huomattavasti pienempää kuin aiempina vuosina.
Yhtiön rahoitus koostuu kunnilta tulevasta rahasta sekä Lapin liitolta saatavasta hankerahoituksesta. Viime vuonna liikevaihto oli 1,2 miljoonaa euroa ja tänä vuonna reilut 600 000 euroa.
Yhtiössä on Tarssasen lisäksi seitsemän työntekijää. Osa hankkeista päättyy tänä vuonna, jolloin myös niihin sidottujen työntekijöiden työsuhde päättyy.
Rahoitustapa on muuttunut
Vuonna 2015 perustetun markkinointiyhtiön rahoitus on muuttunut vuosien varrella. Alun perin kunnat sitoutuivat yhtiön ohjelmapohjaiseen rahoitukseen kolmeksi vuodeksi kerrallaan.
Yhtiön toiminnalle olisi Tarssasen mukaan hyvä, että kunnat sitoutuisivat kaikkiin ohjelmiin, mutta näin ei tapahdu. Esimerkiksi Kittilässä pohditaan yhä neljästä pääohjelmasta kahteen osallistumista. Meri-Lapin alue on puolestaan mukana ainoastaan House of Laplandin osaajamarkkinoinnissa.
"Kittilä suhtautuu lähtökohtaisesti erittäin positiivisesti House of Laplandin toimintaan."
Kittiän kunnanjohtaja Jari Rantapelkonen
"Lappi-brändiä pitäisi hoitaa yhdessä"
Lapin kunnista Kittilä ei ole vielä päättänyt rahoituksestaan, mutta näillä näkymin se on tänäkin vuonna mukana osassa House of Laplandin hankkeista.
– Kittilä suhtautuu lähtökohtaisesti erittäin positiivisesti House of Laplandin toimintaan ja on tyytyväinen sen tuloksiin, Kittilän kunnanjohtaja Jari Rantapelkonen sanoo.
Asiasta päätetään kunnanhallituksessa maaliskuun puolivälissä, mutta ajatuksissa on ollut lähteä mukaan elokuvakomission hankkeeseen sekä elinvoimahankkeeseen.
Matkailumarkkinoinnissa Kittilä panostaa omaan, Visit Levin tekemään markkinointiin. Mutta yhteistäkin Lapin markkinointia pitäisi Rantapelkosen mielestä tehdä.
– Pitkällä aikavälillä Lappi-brändiä pitäisi hoitaa koko Lapissa yhdessä, ja siihen pitäisi panostaa ja siitä pitäisi lähitulevaisuudessa keskustella.
Kolarin päättäjät halusivat irti
Rovaniemi päätti viime vuonna lopettaa Lapin yhteisen markkinointitalon rahoittamisen. Päätöstä perusteltiin muihin kuntiin verrattuna suurella rahoitusosuudella ja matkailumarkkinoinnin päällekkäisyyksillä. Rovaniemen palvelusopimus House of Laplandin kanssa oli maksanut 110 000 euroa.
Myös Kolarin kunnanhallitus päätti helmikuun alussa, että kunta ei aiemmista vuosista poiketen solmi palvelusopimusta House of Laplandin kanssa. Summa olisi ollut 17 000 euroa.
Kolarin vt. kunnanjohtaja Hannu Haapala sanoo, että päättäjät olivat tästä yksimielisiä. Aiemmin Visit Ylläs oli jättäytynyt pois House of Lapland -yhteistyöstä, Haapala kertoo. Ylläksen markkinointiyhtiö olisi maksanut osan Kolarin summasta.
"Nykytilanne on kestämätön. Toivomme, että ratkaisu kevään aikana löytyy."
Sanna Tarssanen, House of Laplandin toimitusjohtaja
Kevään aikana jotain ratkaisuja
Sanna Tarssasen mukaan Lapin kuntien odotetaan tämän kevään aikana päättävän, miten Lapin yhteistä matkailumarkkinointia hoidetaan tulevina vuosina. Päätettävänä on yhteinen tavoite, toimintatapa ja rahoitusmalli.
– Olisi todella tärkeää, että kunnat sitoutuvat yhdessä sovittuun toimintamalliin edes muutamaksi vuodeksi kerrallaan. Muussa tapauksessa yhteismarkkinoinnin toteuttaminen on tietysti mahdotonta, olipa toimija kuka tahansa. Nykytilanne on kestämätön. Toivomme, että ratkaisu kevään aikana löytyy.
Tarssasen mukaan House of Lapland -yhtiö keskittyy itse palvelemaan mukana olevia kuntia olemassa olevalla resurssilla mahdollisimman hyvin.
Lue myös:
Rovaniemen kaupunki erkaantuu Lappia yhteisesti markkinoivasta House of Laplandista