Suomeen ei kohdistu minkäänlaista konkreettista turvallisuusuhkaa, mutta silti monet ovat Venäjän hyökättyä Ukrainaan tehneet erilaisia suunnitelmia pahimman tilanteen varalle. Miksi me toimimme näin?
Psykoterapeutti Outi Reinolan mukaan kriisitilanne aiheuttaa aina stressiä ja stressiin liittyy yleensä jonkinlainen ylivirittyneisyys. Tällaisessa tilassa hölmöltäkin tuntuvat suunnitelmat, ajatukset ja toiminnot voivat vaikuttaa luonnollisilta.
– Ihminen saattaa järjellä ymmärtää, että nyt ei tarvitse rakentaa mökille muonavarastoa, mutta samaan aikaan hän kuitenkin toimii ja tekee jotain, että saa vähän oloa rauhoitettua.
Helsingin yliopiston sosiaalipsykologian dosentti Anna Bäckström muistuttaa, että kriisitilanteissa ihminen käyttää koko elettyä elämäänsä apuna.
– Kaikilla meillä on käytössämme selviytymiskeinoja, jotka kumpuavat jo ihan lapsuudesta. Ne ovat jokaisella yksilöllisiä, eli jokainen suhtautuu näihin tilanteisiin oman persoonan kautta.
Kriiseihin suhtautumisesta on olemassa myös yleisiä psykologisia teorioita, joista todennäköisesti tunnetuin on kriisien etenemisen jaottelu neljään vaiheeseen. Ne ovat shokkivaihe, reaktiovaihe, käsittelyvaihe ja uudelleen suuntautumisen vaihe.
Ihmisten varautumista, kuten joditablettien hamstraamista, pitkiä passijonoja tai oman sodan ajan tehtävän selvittämistä voi selittää ja ymmärtää paremmin tämän jaottelun avulla.
Varautuminen liittyy kriisin kolmanteen vaiheeseen
Traumaattisen kriisin etenemisen ensimmäinen vaihe on nimeltään shokkivaihe. Venäjän hyökkäys Ukrainaan tuli monelle suurena yllätyksenä ja järkytyksenä. Tähän liittyi voimakas epäusko: tämä ei voi olla totta, tällainen ei voi tapahtua uudestaan tämän päivän Euroopassa.
Tämän jälkeen seuraa reaktiovaihe. Siinä keskeistä on selvittää, mitä on tapahtunut.
– Monet ovat alkaneet seurata uutisia todella herkeämättä, ja se liittyy juuri tähän. Niiden seuraaminen on myös hyvin koukuttavaa, koska tietoa on niin hyvin saatavilla, Bäckström sanoo.
Seuraavaksi vuorossa on käsittelyvaihe. Siinä keskeistä on miettiä, miten tapahtuneesta selvitään. Ja juuri tässä yhteydessä tulevat esille yksittäisten ihmisten omat varautumissuunnitelmat, varmuusvarastot ja erilaisten tarvikkeiden hamstraaminen.
Muita viime päivinä uutisissakin näkyneitä varautumistapoja ovat esimerkiksi väestönsuojien sijainnin ja kunnon selvittäminen, passien uusiminen tai hankkiminen, käteisen rahan nostaminen ja säästäminen, maanpuolustuskurssille hakeutuminen ja suunnitelmat siitä, mihin perhe voisi muuttaa, jos sota syttyy.
– Tähän voi laskea myös lahjoittamisen ja auttamishalun lisääntymisen sekä uutisten tiiviin seuraamisen. Aika moni meistä on jo tehnyt jotain näistä tai ainakin ajatellut tekevänsä niin, Bäckström sanoo.
Tällä hetkellä ollaan suunnilleen reaktiovaiheen ja käsittelyvaiheen välissä. Edelleen yritetään selvittää, mitä nyt tapahtuu, mutta samaan aikaan pohditaan keinoja siihen, miten tästä selvitään.
Jossain tulevaisuudessa siintää neljäs vaihe, joka on tapahtumiin uudelleen suuntautuminen. Siinä olennaista on tapahtumien henkinen hyväksyminen ja tilanteen tasaantuminen. Tapahtunut hyväksytään osaksi elämää ja samalla tiedostetaan, että kukaan ei ole ennallaan tapahtuneen jälkeen, mutta elämä kuitenkin jatkuu.
Koska varautuminen menee yli?
Jonkinasteinen varautuminen on siis normaalia ja sitä tekevät likimain kaikki. Mutta missä menee raja?
Onko vaikkapa joditablettien hamstraaminen täysin liioiteltua ja irrationaalista käyttäytymistä, josta ei ole mitään hyötyä?
Ei välttämättä, arvioi Reinola.
– Joditablettien hamstraaminen tai korona-ajan alussa tapahtunut vessapaperin jemmaaminen ovat aika irrationaalista käyttäytymistä, mutta mielestäni normaalin raja menee enemmänkin siinä, kykeneekö välillä ajattelemaan jotain ihan muuta, pystyykö laittamaan välillä sodan uhat mielestä ja leipomaan vaikka laskiaispullia.
Bäckström on samoilla linjoilla: siinä vaiheessa kun varautuminen alkaa hallita ajatuksia ja elämää niin täysvaltaisesti, että muuhun ei voi keskittyä, ollaan menty yli.
Hän pitää esimerkiksi joditablettien hankkimista asiana, joka on monilla hyvin muistissa Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuuden ajoilta. Vaikka niiden hankkiminen tässä tilanteessa voi monen mielestä tuntua hätävarjelun liioittelulta, siitä voi olla mielenhallinnallista hyötyä.
– Se voi olla pieni mutta tehokas keino osoittaa itselleen ja perheelleen, että nyt on tehty jotain konkreettista.
Voit keskustella aiheesta keskiviikkoon 9. maaliskuuta kello 23:een saakka.
Lue lisää: