Hiekoitussepeliä on tänä vuonna siivottavana esimerkiksi Helsingissä aikaisempia vuosia enemmän. Lämpötilat ovat pitkin talvea sahanneet nollan molemmilla puolin, minkä vuoksi sepeli on uponnut jäätyvien sulamisvesien mukana jäähän ja uutta sepelikerrosta on pitänyt levittää nopeasti kaduille ja kevyenliikenteenväylille.
Sepeliä kerätään pääkaupungin kaduilta vielä toukokuun puolivälissä, ehkä jopa toukokuun lopussakin, sanoo Helsingin kaupungin katualuetiimin päällikkö Tarja Myller.
– Monasti olemme saaneet kadut siisteiksi vapuksi, mutta tänä vuonna kevätsiivoukset kestävät kauemmin. Sepeliä on mennyt poikkeuksellisen paljon tänä talvena, ja osittain sepeli on ollut loppumassakin.
Katuja joudutaan hiekoittamaan vielä nytkin.
– Vielä on paljon lunta, joka sulaa päivisin, ja kun öisin on pakkasta, sulamisvesi jäätyy, ja aamuisin on yhä liukkauden torjunnan tarvetta.
Lumesta ja jäästä paljastuneita katuja sen sijaan puhdistetaan jo.
– Töitä on tehty ympärivuorokautisesti tammikuusta lähtien ja työ jatkuu. Kaupungissa on vielä paljon lumenajoakin edessä, Myller kertoo.
Ilmanlaatu jopa erittäin huono pääväylillä
Katupölyä on jo runsaasti ilmassa pääkaupunkiseudulla ja muualla Uudellamaalla, kertoo Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY. Pölypitoisuudet ovat nyt ajoittain yli kymmenkertaisia normaaliin verrattuna.
Mittausten mukaan ilmanlaatu oli maanantaiaamuna jopa erittäin huono pääväylien varsilla. Sääennusteen mukaan viikosta on tulossa aurinkoinen, joten katupöly heikentää ilmanlaatua myös tulevina päivinä.
Katupöly on pääasiassa hienoksi jauhautunutta asfalttia ja hiekoitussepeliä. Erityisesti nastarenkaat kuluttavat asfalttia ja tuottavat siten katupölyä. Liikennevirta ja tuuli nostavat pölyn tehokkaasti ilmaan kuivilta kaduilta.
Katupölyn hengittäminen ei ole terveellistä kenellekään, mutta erityisen herkkiä ovat astmaatikot, pienet lapset sekä ikääntyneet ja hengitystie- ja sydänsairaat. Katupöly aiheuttaa ärsytysoireita, kuten nuhaa, yskää sekä silmien ja kurkun kutinaa. Lisäksi katupöly voi pahentaa sydän- ja hengityssairaiden oireita.
Voit keskustella aiheesta tiistaihin 15.3. kello 23:een asti.
Lue myös:
Analyysi: Luminen talvi ei ollut muisto menneisyydestä vaan ennakointia tulevasta